Kalkutta on tullut tunnetuksi köyhiä auttavasta Äiti Teresasta. Miljoonakaupungissa riittää edelleen ongelmia. Yksi toivon sanomaa kipeästi tarvitseva ryhmä ovat HIV-tartunnan saaneet lapset.

Pastori Mahesh kertoo, että lapset ovat saaneet HIV-tartunnan vanhemmiltaan syntymässä tai pahoinpitelyn kautta. Monia heistä on käytetty seksuaalisesti hyväksi.

Maheshin vaimo tekee työtä kolmensadan HIV-tartunnan saaneen lapsen kanssa. Suurin osa autettavista lapsista tulee ympäröivistä kylistä. Lapsille annetaan lääkettä sekä ravinteikasta ruokaa, jotta lääke toimisi ja vastustuskyky lisääntyisi. Lapset saavat asua sijaisasunnoissa ja heille annetaan koulutusta. Lisäksi heille kerrotaan evankeliumia. Näin toivottomat lapset saavat viedä toivon sanomaa aikanaan omiin kyliinsä.

– Evankelista ja saarnaaja D. L. Moody sanoi, että kun pelastat lapsen, niin pelastat kokonaisen elämän, Mahesh sanoo.

HIV-lasten lisäksi Maheshin vaimo auttaa rikkinäisiä äitejä.  Työ kärsivien parissa ei ole helppoa.

– Tempaisemme ihmisiä yksi kerrallaan helvetistä elämään. Se on kovaa taistelua, sillä saatana ei luovuta helpolla saalistaan. Tämä maailma ei huomaa näitä ihmisiä eikä edes pidä heitä ihmisinä. Me näemme heidät arvokkaina Jumalan luomuksina. Haluamme auttaa heitä löytämään kadottamansa ihmisarvon. Pitkän työpäivän päätteeksi saatamme saada palkaksi hymyn, mutta se on miljoonan dollarin arvoinen.

Lahjoita tästä!