Etelä-Sudan tarvitsee ihmeen

IRR-TV:n arabityön johtaja Hani on ollut Jubassa valmistelemassa poikkeuksellisen laajaa mediamissiota. Missiossa on mukana satoja pääkaupungin seurakuntia. 

Piispa Emmanuelin mukaan Etelä-Sudan tarvitsee syvälle menevää hengellistä herätystä, parannuksentekoa synneistään.

– Silloin Jumala on voimallinen parantamaan maan. Sanoohan Raamattu, että ”Jos minun kansani… nöyrtyy ja rukoilee ja etsii minun kasvojani ja kääntyy pahoilta teiltään, niin minä kuulen taivaassa, annan anteeksi sen synnit ja teen sen maan jälleen terveeksi”.

Rauhansopimus syntyi vihdoin

Etelä-Sudanissa allekirjoitettiin YK:n välittämä tulitaukosopimus 30.6.2018.

Kolme vuotta kestäneen sisällissodan aikana on murhattu kymmeniä tuhansia ihmisiä. Miljoonat ovat paenneet väkivaltaisuuksia. Joukossa on yli 40 episkopaalisen kirkon pastoria.

Evankeliumi kuuntelulaitteella lukutaidottomille

Unescon mukaan 70 % Etelä-Sudanin asukkaista on lukutaidottomia. Jotta evankeliumin sanoma tavoittaisi myös heidät, tarvitaan 20 000 digitaalista toistolaitetta.

Napin painalluksella laite lukee sen haltijalle Johanneksen evankeliumin. Kun nappia painaa uudestaan, voi kuunnella 15 puhuttelevaa eteläsudanilaista muutostarinaa. Niin heimojen jäsenet kuin hallituksen virkamiehet kuulevat, miten he voivat ottaa Jeesuksen vastaan. Laite sisältää myös kiehtovia ääneen luettuja Raamatun kertomuksia lapsille.

Yksi laite tavoittaa kokonaisen kylän

Kaikki toistolaitteen sisältö tuotetaan paikallisella Etelä-Sudanin arabian murteella. Yksi laite riittää kokonaisen kylän tavoittamiseen. Laite kytketään megafoniin, joka kiinnitetään puun oksaan. Jopa sata kyläläistä kokoontuu kuulemaan evankeliumin sanomaa.

Voit auttaa toistolaitteiden hankinnassa Etelä-Sudanin lukutaidottomille vierailemalla lahjoitussivullamme.