Evankeliumi on Etelä-Sudanin toivo

IRR-TV ja Etelä-Sudanin Kirkkojen Neuvosto valmistelevat Jubaan ainutlaatuista suurkaupunkimissiota. Nälänhädästä ja sisällissodasta kärsivä maa tarvitsee toivon ja sovinnon evankeliumia, sydänten ja mielten muutosta.

Marraskuussa käynnistyvä Juban missio on IRR-TV:n ensimmäinen Afrikan missio. Seurakuntien pastorit odottavat kampanjaa innolla, sillä se on vastaus heidän rukouksiinsa. Pastorit toivovat, että evankeliumi toisi maahan rauhan ja antaisi ihmisille toivon, sillä Etelä-Sudan on sodan runtelema maa.

Nälänhätää ja väkivaltaa

Alun perin kahden heimon, dinkojen ja nuerien, konflikti on paisunut viime vuosina 64 heimon keskinäiseksi sodaksi. Kolme vuotta kestäneen sisällissodan aikana on murhattu kymmeniä tuhansia ihmisiä. Miljoonat ovat paenneet väkivaltaisuuksia.

Vihamielisyyksien vuoksi kukaan ei ole turvassa Etelä-Sudanissa. Ihmiset joutuvat pelkäämään henkensä edestä, sillä ryöstäjät saattavat tunkeutua koteihin aseineen ja tappaa, jos heille ei anna rahaa.

Etelä-Sudanissa on myös pulaa ruoasta. Ihmiset eivät uskalla mennä töihin maatiloille, koska pelkäävät tulevansa tapetuiksi. Kun maatilat eivät ole toiminnassa, ruokaa ei ole. Tilanne on lähes toivoton.

IRR-TV avustaa Etelä-Sudanin pakolaisia toimittamalla heille ruoka-apua. Lue lisää aiheesta tästä.

Kolme vuotta kestäneen sisällissodan aikana on murhattu kymmeniä tuhansia ihmisiä. Miljoonat ovat paenneet väkivaltaisuuksia.

Anteeksianto tuo sovinnon

Myös monet seurakunnat ovat joutuneet sorron ja vainon kohteeksi. Juban episkopaalisen kirkon piispa ja seurakunnan johtaja Emmanuel Murye Modin seurakunnasta on tapettu kymmeniä pastoreita muutaman vuoden aikana. Kesäkuun alkupuolella eräs pastori ja hänen raskaana ollut vaimonsa sekä auttamaan tullut pastori tapettiin raa´asti.

– Anteeksianto on ainut tie ulos tästä väkivallan ja koston kierteestä. Minulla ei olisi koskaan ollut voimaa antaa anteeksi, jos Jumala ei olisi antanut minulle anteeksi. Voima anteeksiantoon tulee ristinpuusta, Modi sanoo.

Yksi Jumalan Sanaa sisältävä kuuntelulaite (laatikon päällä) voi tavoittaa kokonaisen kylän evankeliumilla. Laite sisältää myös raamatunkertomuksia lapsille.

Evankeliumia lukutaidottomille

Sanomaa sovinnosta levitetään Jubassa television, radion, ulkomainosten ja sosiaalisen median kautta. Lisäksi missiota varten hankitaan 20 000 digitaalista toistolaitetta, sillä UNESCOn mukaan Etelä-Sudanissa on lukutaidottomia peräti 70 % väestöstä.

Aurinkokennolla toimiviin kämmenen kokoisiin kuuntelulaitteisiin on talletettu paikallisella murteella 15 muutostarinaa, Johanneksen evankeliumi, hengellistä musiikkia, vastauksia elämän tärkeisiin kysymyksiin sekä parhaita raamatunkertomuksia lapsille. Yhdellä 25 euroa maksavalla kuuntelulaitteella tavoitetaan kokonainen pieni kylä ripustamalla megafoniin liitetty laite puunoksaan.

Etelä-Sudan on poikkeuksellinen haaste

Etelä-Sudanin missio poikkeaa aiemmista IRR-TV:n järjestämistä missioista monessa suhteessa. Väkivalta on omaa luokkaansa. Kansa on rutiköyhä ja korruptio rehottaa kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Kaikesta huolimatta on kaikki mahdollisuudet saada aikaan hienoja tuloksia.

– Evankeliumissa on voima, joka voi parantaa kokonaisen kansan, kun se otetaan vastaan, sanoo IRR-TV:n toiminnanjohtaja Hannu Haukka.

 

Karjan ryösteleminen on hallitsematon kierre Etelä-Sudanissa. Karjapaimenet ovat vaihtaneet keihäät tuliaseisiin.

”Missio on avain Etelä-Sudanin rauhaan”

IRR-TV:n Sudanin arabiankielisten ohjelmien kuvaaja ja editoija Abraham Federiko vieraili loppukeväällä kotimaassaan Etelä-Sudanissa seitsemän vuoden tauon jälkeen. Hän järkyttyi siitä, miten totaalisesti kaikki oli muuttunut. Rahan arvo oli romahtanut ja ihmiset olivat laihoja.

– Ihmiset olivat hyvin surullisia. He eivät odottaneet, että itsenäistymisen jälkeen elämä muuttuu huonommaksi. Mutta tulevaisuus voi olla parempi, jos ihmisten sydämet muuttuvat.

Toivottomalta näyttävästä tilanteesta huolimatta Federiko uskoo, että Etelä-Sudanin kohtalo voi vielä kääntyä.

– Aina on olemassa toivoa. Juban suurkaupunkimissio järjestetään juuri oikeaan aikaan. Kun puhumme anteeksiantamuksesta, puhumme sydämen puhdistumisesta. Ja kun sydän puhdistuu, tulee rauha. Siksi missio on hyvin tärkeä Etelä-Sudanille. Se on avain rauhaan.

Voit tukea Etelä-Sudanin missiota lahjoitussivumme kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *