Havannassa iloitaan onnistuneesta missiosta

Kuuban pääkaupungissa viime keväänä pidetty historiallinen kaupunkimissio jätti monella tavalla unohtumattoman jäljen saarivaltioon. Seurakunnat löysivät vihdoinkin keskenään yhteyden ja kymmenet tuhannet kuubalaiset uskon Jeesukseen. Havannaan on myös perustettu uusia seurakuntia.

Helmikuusta huhtikuulle kestänyt missio toi raikkaan tuulahduksen Havannaan. Lukematon määrä kuubalaisia sai kuulla, että Jeesus voi tuoda positiivisen muutoksen elämään. Kymmenet tuhannet tekivät uskonratkaisun, kun seurakunnat veivät yhteisvoimin evankeliumia kaduille, puistoihin ja baareihin ja järjestivät konsertteja sekä erilaisia kulttuuri- ja urheilutapahtumia.

Kuuban Assemblies of God -helluntailiikkeen piispa Eliseo Acosta.

Missio yhdisti kristityt

Kuuban Assemblies of God -helluntailiikkeen piispa Eliseo Villar Acosta kertoo, että maan kristityt ovat rukoilleet pitkään yhteyttä, muttei siinä ole oikein onnistuttu ennen Muutoksen Voima -missiota.

– Yhteys, jonka olemme kokeneet mission ansiosta, ei ole syntynyt kilpailunhalusta tai kunnianhimosta eikä halusta osoittautua toisia paremmaksi tai tietyn kirkkokunnan tärkeydestä. Tämä yhteys on lähtöisin Jeesuksen sydämestä, hän iloitsee.

Muutoskertomusten voima

Missiossa keskiössä ovat olleet erilaisten ihmisten muutostarinat. Yksi missiokirjaan tarinansa antanut oli kitaristi Eric Méndez.

Missiokirjaan todistuksensa antanut muusikko Eric Méndez iloitsi sukulaistyttönsä pelastumisesta.

– On ollut hieno asia saada osallistua tähän mission. On ollut ihanaa nähdä, miten Herra on palkinnut minut. Se on liikuttanut minua suuresti, Méndez kiitti mission päätösjuhlassa. Hänen sukulaistyttönsä tuli uskoon mission seurauksena.

­– Kiitos, kun ajattelitte minua ja pyysitte minut mukaan. Olen käytettävissänne kaikissa missioissa, joita järjestätte seuraavien 200 vuoden ajan!

Missio muutti myös Jesus Caraballon elämän. Hän olisi tehnyt itsemurhan, jos ei olisi löytänyt missiokirjaa, mennyt seurakuntaan ja tullut uskoon.

Ihmiset hakeutuvat seurakuntiin

Caraballon lisäksi tuhannet kuubalaiset ovat hakeutuneet seurakuntiin.

– Kampanjan tuloksena kirkoissamme alkoi käydä joukoittain ihmisiä. Uskon, että liikehdintä, jonka olemme nähneet kaupungissamme, kestää vielä pitkään, toteaa Kuuban Assemblies of God -helluntailiikkeen varapiispa Moises de Prada.

Kuuban helluntailiikkeen varapiispa Moises de Prada ja IRR-TV:n toiminnanjohtaja Hannu Haukka.

Myös baptistiseurakunnissa on iloittu uusista jäsenistä.

– Eräässä tilaisuudessa 1 000 ihmistä otti vastaan pelastuksen sanoman ja saimme rukoilla näiden etsivien ihmisten puolesta, sanoo Kuuban läntisen baptistiliiton puheenjohtaja Dariel Llanes Quintana.

– Kuubassa kaivataan Jumalaa. Olemme kiitollisia, että tulitte Kuubaan ja teitte mahdolliseksi tämän mission.

Kuuban seurakunnat tarvitsevat lisää missiokirjoja jaettavaksi. Voit osallistua kuubalaisten evankeliointiin tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *