IRR-TV jalkautuu työn tukijoiden pariin
Medialähetysjärjestö IRR-TV järjestää jälleen syksyllä eri puolilla Suomea medialähetysjuhlia ja lähetystyöstä kertovia erityistilaisuuksia. Työn esittelyn lisäksi tilaisuudet antavat mahdollisuuden tavata ja rohkaista työn tukijoita henkilökohtaisesti.
IRR-TV:llä on tiedostettu jo pitkään paikallisten medialähetystyöstä kertovien tilaisuuksien tärkeys. Siksi syksyllä 2017 aloitettiin seurakuntavierailut. IRR-TV:n kenttäpastori Ari Talja kiertää yhdessä pastori ja laulaja Hannu Grönroosin kanssa ahkerasti eri puolella Suomea medialähetysjuhlissa ja muissa lähetystilaisuuksissa kertomassa IRR-TV:n medialähetystyöstä.

Myös toiminnanjohtaja Hannu Haukka ja ohjelmapäällikkö Laura Haukka vierailevat mahdollisuuksien mukaan joissakin tilaisuuksissa.
Innostavien ja uunituoreiden lähetystyön terveisten lisäksi tilaisuuksissa kuullaan Hannu Grönroosin esittämänä hyvää hengellistä musiikkia ja julistettua Jumalan Sanaa. Halukkaille tarjotaan mahdollisuus rukouspalveluun. IRR-TV:llä halutaan palvella näin kokonaisvaltaisesti lähetystyön tukijoiden hengellisiä tarpeita ja sytyttää lähetysnäkyä.
Avustajaksi tilaisuuksiin
Jos tahdot olla avuksi tilaisuuksiin liittyvissä käytännön järjestelyissä, kuten tiedottamisen, esittelypöydän, tilajärjestelyjen, äänentoiston ja kokoustekniikan järjestäminen, niin ota rohkeasti yhteyttä Ari Taljaan. Ehkäpä Jumala on puhunut sinulle IRR-TV:n rukousryhmän tai lähetystyötä tukevan ryhmän perustamisesta omalle paikkakunnallesi. Myös näissä asioissa voit olla yhteydessä kenttäpastoriin.
Jos paikkakuntasi ei löydy vielä tältä kiertuelistalta ja haluaisit alkaa järjestellä IRR-TV:n medialähetystilaisuutta paikkakunnallesi yhdessä IRR-TV:n kanssa, ota myös siinä tapauksessa rohkeasti yhteyttä.