Itä-Ukrainan missiovalmistelut etenevät sotatoimialueella
Suurkaupunkimissiot ovat olleet menestyksekkäitä Ukrainassa. Seurakuntien jäsenmäärät ovat saattaneet jopa kolminkertaistua missioiden myötä.
Ukrainassa on pidetty kaksi missiota. Vuonna 2007 järjestettiin mediamissio Kiovassa. Kaupungin suurimpiin kuuluvan seurakunnan pastori Juri Babinets toimi tuolloin mission paikallisena johtajana.
– Seuraavan vuoden aikana me näimme seurakunnan tilaisuuksissa noin 7 000 uutta kasvoa, joista noin 3 000 oli ilmoittanut tahtovansa tulla uskoon.
Mission jälkeisenä vuonna kastettiin ja liitettiin seurakuntaan noin 900 uskoontullutta. 12 vuoden aikana seurakunta on istuttanut 47 uutta seurakuntaa. Keskusseurakunnan yhdessä sunnuntaijumalanpalveluksessa käy n. 3 000 – 3 500 henkilöä. Tilaisuuksia on useita.
– Olemme kiitolliset IRR-TV:lle ja suomalaisille ystävillemme, jotka ovat auttaneet meitä ja opettaneet evankelioimaan tehokkaasti kaupunkimme asukkaita.
Muutoksen aika koitti Odessassa
Babinets toimi missiojohtajana myös vuonna 2014 Odessassa järjestetyssä Mahdollisuus Muutokseen -missiossa. Suuri osa kaupungin seurakunnista tuli yhteen ja otti osaa kampanjaan.
Erityisesti ne seurakunnat, jotka kykenivät mobilisoimaan omat seurakuntansa jäsenet lähtemään mukaan missioon, korjasivat runsaan hedelmän ja saattoivat kasvaa jäsenmäärältään moninkertaisesti. Eräs seurakunta kasvatti seurakunnan jäsenmäärää kolminkertaisesti mission aikana. Kampanjan alussa seurakunnassa oli noin 300 jäsentä, mutta sen päätyttyä heillä oli tuhat jäsentä.

Muutoksia vaalien jälkeen
Ukrainan poliittisessa maisemassa tapahtui yllättäviä muutoksia kevään aikana. Maan presidentiksi valittiin televisiosta tunnettu nuori, poliittisesti täysin kokematon Volodymyr Zelenskyi.
– Valittu presidentti tarvitsee erityist armoa, kun Ukrainan itäisellä Donbassin alueella käydään sotaa Venäjän johtamia joukkoja vastaan, Juri Babinets sanoo.
Venäjä närkästyi baptistipresidentistä
Poliittiset muutokset Ukrainassa ovat vaikuttaneet evankelisten seurakuntien toimintaan ja elämään naapurimaassa Venäjällä. Kun Euromaidan-vallankumous alkoi Ukrainassa vuonna 2014, Venäjälle paenneen presidentti Viktor Janukovitsin tilalle valittiin Baptistiliiton seurakuntatyössä mukana ollut Oleksandr Turtshinov, josta tuli myöhemmin valtion turvallisuus- ja puolustuskomitean johtaja.
– Se, että evankelisen seurakunnan jäsen valittiin tähän virkaan, oli ennennäkemätöntä. Turtshinov tunnettiin Jumalaa pelkäävänä miehenä.
Ukrainan pohjoisrajan Venäjän puoleisella Belgorodin alueella reagoitiin pikaisesti uutiseen. Venäjän turvallisuuspoliisi FSB (entinen KGB) kielsi ilman ennakkovaroitusta kaksikymmentä vuotta kestäneen kaupungin seurakuntien nuorten evankelioimistyön.
Evankeliointi vaikeutunut Itä-Ukrainassa
Vallankumouksen jälkeisinä vuosina evankeliumia on saarnattu Ukrainassa vapaammin kuin koskaan. Itä-Ukrainan miehitetyllä alueella sen sijaan evankelisia seurakuntia on kohdannut ennennäkemättömät vainot. Seurakunnat on pakotettu toimimaan maan alla kuten Neuvostoliiton aikana.
Sotatoimialueelle syksylle suunnitellun mission ajankohta on merkityksellinen.
– Nyt on paras hetki tavoittaa sotatoimialueen kaksi miljoonaa asukasta, sillä siellä sydämet ovat avoimia evankeliumille.
Jos haluat tukea Itä-Ukrainan missiota, voit tehdä sen lahjoitussivumme kautta. Kiitos lahjastasi!
Lue koko juttu uusimmasta Itäportti-lehdestä.