Juban missio jatkuu jouluun saakka
Jubassa meneillään oleva suurkaupunkimissio tuli Etelä-Sudaniin kreivin aikaan. Heinäkuussa allekirjoitettiin rauhansopimus, ja missio käynnistyi marraskuun alussa. – Rauhasta voidaan kirjoittaa erilaisia sopimuksia, mutta me menemme syvemmälle, sydämeen saakka. Kerromme, että sydämessä pitää tapahtua muutos, ja Jumala saa sen aikaan, sanoo IRR-TV:n toiminnanjohtaja Hannu Haukka.
Sovinnon ja anteeksiannon sanomaa julistavassa kristillisessä mediakampanjassa on ollut järjestäjien iloksi mukana myös Etelä-Sudanin presidentti Salva Kiir Mayardit, joka puhui ennen mission alkua pidetyssä rauhanjuhlassa mm. anteeksiantamuksesta ja missiosta. Puhetta seurasi paikan päällä 500 000 eteläsudanilaista ja 6 miljoonaa pystyi seuraamaan puhetta suorana radion ja television välityksellä.

”Rohkaisen kaikkia eteläsudanilaisia viemään sanoman eteenpäin, että meidän tulee antaa anteeksi toinen toisillemme. Kampanjan sanoma kuuluu myös niille, jotka eivät ole siitä kuulleet. Sanomaan tulee suhtautua vakavasti. Antakaamme toinen toisillemme anteeksi. Kaikkien tulisi antaa anteeksi se, mitä ikinä on tehty veljelle ja sisarelle tai vihamiehelle”, presidentti totesi puheessaan.
Eteläsudanilaiset haluavat muutoksen
Mission sanoma on purrut eteläsudanilaisiin. Puhelinkeskus jumiutui jo mission alussa puhelintulvan vuoksi.
– Puhelujen määrä on osoitus siitä, että jotain on tapahtumassa. Tällä kansalla, näillä ihmisillä on hätä. He kaipaavat muutosta ja rauhaa. Heille pitää antaa toivoa, Haukka sanoo.
Suuren tarpeen vuoksi missiota jatketaan jouluun saakka. Missiokirjoja ja kuuntelulaitteita tullaan tarvitsemaan lisää. Yksi kirja maksaa Etelä-Sudanissa painettuna euron.
– Sadalla eurolla voidaan painattaa 100 kirjaa, joiden kautta sata perhettä voi saada sanoman pelastuksesta, muutoksesta, anteeksiantamuksesta ja sovinnosta.
”Meillä on vastuu lähimmäisistämme”

Evankeliumin lisäksi eteläsudanilaisille välitetään myös aineellista apua, sillä maassa kärsitään sotien aiheuttamista tuhoista. Joulukeräyksestä saaduilla varoilla maahan toimitetaan mm. ruokaa, josta on huutava pula. Lisäksi ihmisille toimitetaan hengellistä materiaalia kuten missiokirjoja. Mission yhdessä IRR-TV:n kanssa järjestänyt Etelä-Sudanin Kirkkojen Neuvosto hoitaa seurakuntien kautta avustusten jaon.
– Meillä on yhteinen vastuu lähimmäisistämme Jumalan edessä. Jeesus sanoi, että me voimme olla Laupiaita samarialaisia tuntemattomille ihmisille. Emme ole nähneet juurikaan eteläsudanilaisia, mutta kun me kuulemme heistä, niin ”lähimmäinen”-käsite tulee vähän lähemmäksi. Silloin meillä on jokin vastuu. Voi antaa vaikka 5 euroa niille, joille jo 50 senttiä tarkoittaa päivän ateriaa. Jos voi antaa enemmän, antaa enemmän, Hannu Haukka vetoaa.
Voit osallistua joulukeräykseen tai tukea Etelä-Sudanin missiota lahjoitussivumme kautta (Kohde: 1 Etelä-Sudanin joulukeräys 2018 TAI 2 Etelä-Sudan mediamissio). Kiitos lahjastasi!