Kuuban missio on ollut historiallinen. Kampanja saatiin pidettyä, vaikkei kukaan uskaltanut uskoa, että niin voisi käydä. Mission vaikutukset ovat olleet suuremmat kuin mitä kukaan osasi odottaa. Tuhansia on tullut uskoon ja seurakuntien yhteys on lujittunut yhteisessä missiossa.

Menestyksekkään ja ikimuistoisen Havannan mission päätösjuhlaa vietettiin toukokuun alkupuolella. Myös IRR-TV:n toiminnanjohtaja Hannu Haukka oli mukana 5 tuntia kestäneessä juhlassa.

– Seurakunnat ovat järjestäneet Havannassa yhteisiä juttuja, mutteivät ne ole pastoreiden mukaan kokeneet yhtä tiivistä ja voimallista yhteistyötä kuin nyt. Yhteishenki oli aistittavissa päätösjuhlassa joka solulla.

Pelastuminen itsemurhan partaalta

Juhlassa saatiin nauttia muun muassa taidokkaasta musiikista sekä vaikuttavista uskoontulokertomuksista. Jesus Caraballo aikoi päättää päivänsä perheen hajoamisen vuoksi. Kun hän oli matkalla päättämään päivänsä, hän huomasi vessan seinässä olevan missiomainoksen, jossa luvattiin muutosta elämään. Murtunut mies soitti mission puhelinnumeroon ja tuli lopulta uskoon.

Koskettavan todistuksen juhlassa antoi myös eräs tunnettu artisti. Hän kertoi, miten parikymppistä tyttöä hoitanut isoäiti oli pitäyt tyttöä täysin toivottomana tapauksena. Artisti lupasi rukoilla päivittäin, että Jumala muuttaa tytön elämän. Viikko ennen mission päätösjuhlaa tyttö soitti ja kertoi tulleensa uskoon luettuaan missiokirjaa.

Missiokirjoja tarvitaan lisää

Kuuban missiota varten painatetut 150 000 missiokirjaa loppuivat jo kesken mission. Kirjoja tarvittaisiin lisää ainakin 350 000 kpl, kahden suuren seurakunnan johtajan mukaan enemmänkin. Tarkoitus on anoa lupaa 300 000 kirjan maahantuontiin.

– Se ei ole läpihuutojuttu. Tarvitaan rukouksia, että tämä onnistuu, Haukka vetoaa.

Voit tukea Kuuban missiokirjojen painattamista tästä.