Kalkutan missio tavoittaa kymmeniä miljoonia intialaisia sekä lisäksi bangladeshilaisia.

Lokakuun puolivälissä käynnistynyt Kalkutan suurkaupunkimissio välittää ilosanomaa koko Länsi-Bengalin lääniin ja Pohjois-Bangladeshiin. Mission sanoma muutoksen mahdollisuudesta kiinnostaa intialaisia: jo ensimmäisenä missiopäivänä tilattiin yli 10 000 missiokirjaa.

Muutostarinoita mainostetaan laajasti television, radion, sekä mm. tien varsilla, raitiovaunuissa, junissa ja busseissa olevien ulkomainosten välityksellä. Esimerkiksi köyhyydestä, päihteistä ja rikollisuudesta uuteen elämään Jeesuksen avulla nousseiden tarinoita esitetään kolmella suurella TV-kanavalla, jotka tavoittavat 95 miljoonaa asukasta Länsi-Bengalin osavaltiossa sekä lisäksi bangladeshilaisia.

Mission pääkieli on bengali, jota puhutaan myös Bangladeshissa. Lisäksi missiokirjaa painetaan hindin, englannin ja urdun kielillä.

Missiossa on mukana noin 400 seurakuntaa. Seurakuntalaiset palvelevat vapaaehtoisina mm. puhelinkeskuksen vastaajina että kirjakuriireina. Lisäksi seurakunnat järjestävät omia tilaisuuksia.

– On hienoa olla osa Muutoksen voima -kampanjaa. Sen kautta ihmiset ovat siirtymässä kuolemasta elämään, toteaa Kalkutan missiota johtava pastori Mahesh.

 

Kalkutassa on paljon HIV-tartunnan saaneita lapsia. (Kuvan tyttö ei liity asiaan)

Toivon sanomaa HIV-lapsille

Toivon sanomaa saavat kuulla myös HIV-tartunnan saaneet lapset, joita miljoonakaupungissa riittää. Mahesh kertoo, että lapset ovat saaneet tartunnan vanhemmiltaan syntymässä tai pahoinpitelyn kautta. Monia heistä on käytetty seksuaalisesti hyväksi.

Maheshin vaimo tekee työtä kolmensadan HIV-tartunnan saaneen lapsen kanssa. Suurin osa autettavista lapsista tulee ympäröivistä kylistä. Lapsille annetaan lääkettä sekä ravinteikasta ruokaa, jotta lääke toimisi ja vastustuskyky lisääntyisi. Lapset saavat asua sijaisasunnoissa ja heille annetaan koulutusta. Lisäksi heille kerrotaan evankeliumia.

HIV-lasten lisäksi Maheshin vaimo auttaa rikkinäisiä äitejä.

– Tempaisemme ihmisiä yksi kerrallaan helvetistä elämään. Se on kovaa taistelua, sillä saatana ei luovuta helpolla saalistaan. Tämä maailma ei huomaa näitä ihmisiä eikä edes pidä heitä ihmisinä. Me näemme heidät arvokkaina Jumalan luomuksina. Haluamme auttaa heitä löytämään kadottamansa ihmisarvon. Pitkän työpäivän päätteeksi saatamme saada palkaksi hymyn, mutta se on miljoonan dollarin arvoinen, Mahesh sanoo.