Missiosanoma valtaa Pohjanmaan maaliskuussa
Maaliskuun 5. päivä Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla sekä Pohjanmaalla käynnistyy Suomen ensimmäinen kaksikielinen Mahdollisuus Muutokseen -missio.
Neliviikkoista kampanjaa on järjestämässä 74 suomen- ja ruotsinkielistä seurakuntaa. Parhaimmillaan missio voi tavoittaa jopa yli 400 000 maakuntien asukasta.
Koskettavia tositarinoita
Mission ensimmäisellä viikolla jaetaan postin välityksellä koteihin Elämäsi Mahdollisuus -kirja, joka sisältää 15 koskettavaa tositarinaa. Julkisuuden henkilöt ja tavalliset ihmiset kertovat kirjassa kokemastaan positiivisesta elämänmuutoksesta. Ruotsinkielisille on koottu oma Kraft till Förändring -kirja.
Muutoskertomuksista tehdään lisäksi lyhytohjelmia ja haastatteluja, joita voi katsoa 5.3.–1.4. klo 21 AlfaTV:llä sekä osoitteessa www.mahdollisuus.fi ja kootusti YouTubesta.

Seurakuntalaiset ihmisten keskellä
Seurakunnilla on mission aikana omia tavoittavia tapahtumia. Esimerkiksi Seinäjoen Vapaaseurakunta aikoo järjestää kirjastossa ja näillä näkymin baareissakin tilaisuuksia, joissa kuullaan muutoskertomusten antajia ja musiikkia. Joillekin paikkakunnille avataan missiokahviloita ihmisten kohtaamista varten.
Keskusteluapua kaipaavat voivat soittaa päivystävään puhelimeen tai viestitellä WhatsAppin kautta mission aikana joka päivä klo 8–23. Koulutettuihin kontaktihenkilöihin saa yhteyden myös nettilomakkeen ja iltaisin chatin kautta.
Loppuvalmistelut käynnissä

Mission valmistelijoilla on pitänyt kiirettä. Missiomateriaalia viimeistellään ja noin 450 vapaaehtoista koulutetaan kontaktihenkilöiksi, puhelin- ja chat-päivystäjiksi sekä katugallupin tekijöiksi. Seurakunnat valmistelevat ahkerasti omia tapahtumiaan ja missiokahviloita.
– Huomaa, että Pohjanmaa on Suomen raamattuvyöhykettä. Siellä on tosi oma-aloitteista väkeä. He ovat ottaneet mission omakseen, kiittelee IRR-TV:n missiokoordinaattori Essi Viljanen.
Koordinaattori odottaa missiolta kristittyjen yhteyden kasvua ja evankeliointinäyn syttymistä.
– Toivon kuulevani monesta ihmeellisestä uudesta alusta niin seurakunnan toiminnassa kuin uusien Jumalan lasten elämässä.
Lisätietoa missiosta löytyy mission sivuilta.
Voit tukea kotimaan missioita tästä.