Orpolasten kanala sai ensimmäiset kananpojat

Itä-Ukrainan Mariupolissa sijaitseva Pilgrim-lastenkeskus on hankkinut ensimmäiset kananpojat rakenteilla olevaan kanalaan. Kanalaa on rakennettu suomalaisten lahjoittajien avustuksella.

Kanalan toiminta päästiin aloittamaan huhtikuun lopussa hankkimalla parisataa kanapoikaa. Kunhan kanala on kokonaan valmis ostetaan kananpoikia lisää. Tavoitteena on, että kanala tuottaisi ruokaa lastenkeskuksen ja pakolaiskeskuksen tarpeisiin sekä myytäväksi.

Suomalaisten lahjoittajien tuella rakennettu kanala on lähes valmis.

Ruokaa, vaatteita ja polttopuita

IRR-TV on tukenut pastori Gennadiy Mohnenkon perustaman Pilgrim-lastenkeskuksen sekä pakolaiskeskuksen toimintaa vuodesta 2015 asti. Pääasiassa varoja on kerätty kahden joulukeräyksen avulla. Keräysvaroilla on hankittu mm. ruokaa, vaatteita ja polttopuita sekä avustettu kanalan rakentamisessa.

Syksyllä on suunnitelmissa kasvihuoneen rakentaminen.


Kiitos lahjastasi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *