Lähi-idän yli 1,5 miljardilla muslimilla ei ole mahdollista esteettä kuulla evankeliumia. IRR-TV lähettää evankeliumia Lähi-idän kansoille joka päivä 16 satelliitin kautta. Palautetta katsojilta tulee noin 200 000 joka kuukausi. Seuraavassa katkelmia palautteista:

Yasin, Marokko
Yasin työskenteli islamin opintojensa jälkeen imaamina moskeijassa. Hän löysi opintojensa aikana Koraanista ristiriitoja, virheitä, järjettömyyksiä ja ongelmia. Maryamin (Marian) pojasta, profeetta Isasta (Jeesus) kertovat jakeet kiinnittivät hänen ajatuksensa ja huomionsa.
Yasin alkoi katsoa TV-ohjelmiamme ja oppi lisää Jeesuksesta. Hän soitti ja kysyi monia asioita, sillä hän halusi tietää totuuden. Tiimimme vastattua kysymyksiin hän vastaanotti Jeesuksen pelastajanaan.
Alussa Yasin eli kaksoiselämää. Hän rukoili aamuisin moskeijassa ja täytti velvollisuutensa imaamina. Tämän vuoksi hän ei voinut saada rauhaa uskonsa kanssa. Lopulta hän tiimimme rohkaisemana jätti työnsä.
Eräs veli tiimistä ajoi yötä myöten Rabatin ja Marrakechin välillä olevaan Settatin kylään tavatakseen Yasinin. Hän vietti yön hyvin köyhän mutta vieraanvaraisen perheen kanssa. Kun perhe oli tarjonnut vähästä ruoasta, mitä heillä oli, he keskustelivat pitkään kolminaisuudesta, kirkosta ja muista opeista. Veljemme ohjasi Yasinin jälkihoitoon erään uskovan luokse.

Omar, Algeria
Omar oli hyvin omistautunut muslimi, joka ei voinut sietää kristittyjä. Hän vainosi kristittyjä ja yritti käännyttää heitä internetissä islamiin. Eräänä päivänä hän katsoi TV-ohjelmaa, joka kosketti häntä syvästi. Hän alkoi etsiä sinnikkäästi totuutta.
Omar otti Facebookin kautta yhteyttä ja sai Algeriassa olevan tiimin puhelinnumeron. Hän alkoi soitella numeroon ja kysellä kysymyksiä. Kuukauden päästä hän antoi elämänsä Herralle. Omar ei halunnut naapureidensa tietävän kääntymisestään kristinuskoon. Hän alkoi käydä Bejaiassa kokoontuvassa seurakunnassa.

Yasmin, Algeria
Yasminilla oli tapana olla paljon kotona ja hän käytti suurimman osan ajastaan television katseluun. Eräänä päivänä hänellä oli riita veljensä kanssa, minkä jälkeen hän meni huoneeseensa, avasi television ja alkoi sattumalta katsoa ohjelmaamme. Ensimmäiset sanat, jotka hän kuuli, olivat ”Tule, Herra.” Hän alkoi katsoa kanavaamme päivittäin ja koki, että ohjelmat puhuivat hänelle henkilökohtaisesti. Vanhemmat eivät huomanneet hänen kiinnostustaan kanavaan.
Yasmin alkoi puhua lähellä asuvan kristityn pariskunnan kanssa Kristuksesta. He antoivat hänelle Raamatun, jota lukiessaan Yasmin tunsi Jumalan lohdutusta.
Kahdeksan kuukautta myöhemmin hän päätti antaa elämänsä Jeesukselle ja meni kirkkoon saadakseen kasteen. Kirkko ei suostunut kastamaan Yasminia, koska he eivät tunteneet häntä. Niin Yasmin soitti tiimillemme ja kertoi tarinansa. Hän kertoi tulleensa uskoon kanavan kautta ja pyysi apua päästäkseen kasteelle. Yasmin halusi saada kasteen ennen kuin hänen vanhempansa saisivat tietää hänen uskostaan ja joko telkeäisivät hänet kotiin tai tappaisivat hänet. Tiimimme vakuutti Yasminille, että hänen uskonsa Jeesukseen oli pelastuksen perusta.
Tiimi tapaa Yasminia säännöllisesti ja rukoilee hänen puolestaan.

Zinab, Algeria
Zinab vietti paljon aikaa kotona pitäen huolta vanhemmistaan ja sisaruksistaan. Hän pukeutui hijabiin ja tutki Koraania.
Eräänä iltana hän meni pikkusiskonsa huoneeseen ja löysi tämän katsomasta TV-ohjelmia. He katsoivat yhdessä ohjelmaa, jossa puhuttiin Jeesuksesta. Zinab mietti, että kristinusko on väärä uskonto, alkoi huutaa siskolleen ja kielsi tätä tulemasta huoneeseensa.
Zinab kihlautui muslimimiehen kanssa ja jatkoi kanavan katselua. Hän kysyi sulhaseltaan, onko Algeriassa kristittyjä. Sulhanen kertoi, että kristittyjä oli useitakin ja että hänellä oli kristitty ystävä. Zinab kysyi, ovatko kristityt pahoja. Sulhanen vastasi, että kristityt ovat parempia kuin muslimit. Tämän rohkaisemana Zinab kertoi halustaan kääntyä kristityksi, mutta alkoi pelätä ja sanoi vain vitsailleensa.
Zinab kiinnostui yhä enemmän Jeesuksesta ja antoi lopulta elämänsä Hänelle vanhempiensa tietämättä. Sulhasella ei ollut mitään kääntymystä vastaan. Mentyään naimisiin Zinab lopetti käyttämästä islamilaista huivia ja alkoi käydä kirkossa. Eräs kirkossa palveleva nainen auttaa Zinabia uudella uskontiellä. Myös aviomies käy nykyään kirkossa.

Ibrahim, Algeria
Ibrahim oli hyvin omistautunut muslimi. Hän katsoi ohjelmiamme löytääkseen kristinuskosta virheitä, joita vastaan hyökätä. Hänellä oli tapana soittaa tiimille ja kysellä eri aiheista. Vastauksia kuunnellessaan hän kirosi ja uhkaili tiimiä. Eräänä päivänä hän soitti mutta pysyikin rauhallisena. Puhelun lopussa hän pyysi tiimiä lähettämään hänelle Raamatun.
Myöhemmin Ibrahim soitti tiimille ja kertoi, että hän tunsi rauhaa aina, kun kiinnitti katseensa totuuteen, ja halusi tulla kristityksi. Hän sanoi: ”Minusta tuntuu, että muutuin sisältä. Minusta tuntuu, että minusta tuli uusi ihminen sillä hetkellä, kun pyysin Kristusta tulemaan sydämeeni.”
Kun Ibrahim kertoi uskostaan perheelleen, nämä raivostuivat ja syyttivät häntä perheen häpäisemisestä. He vaativat häntä kääntymään takaisin islamiin tai hän menettäisi perinnön ja muut oikeudet. Jotkut uhkasivat jopa tappaa hänet. Ibrahim pyysi perhettä odottamaan kuukauden ennen kuin he tekisivät mitään. Perhe suostui tähän.
Ibrahim kärsi henkisesti perheensä uhkauksista, mutta hän on yhä hengellisesti vahva ja pitää lujasti Jeesuksesta kiinni. Tiimimme on ollut yhteydessä häneen ja rohkaissut häntä osallistumaan säännöllisesti seurakunnan tilaisuuksiin.

Said, Marokko
Said on parikymppinen aktiivinen Facebook-kaveri. Hänellä on monia ongelmia perheensä kanssa ja hän riitelee jatkuvasti vanhempiensa kanssa. Tiimimme on rukoillut hänen puolestaan ja auttanut häntä selviytymään paremmin näistä tilanteista. He ovat rohkaisseet Saidia pitämään katseen Herrassa ja löytämään Hänen läsnäolonsa aivan uudella tavalla. Tämän seurauksena Said on ottanut Jeesuksen vastaan pelastajanaan ja päättänyt seurata Häntä.
Eräs tiimimme veli pyysi Saidia kotiinsa kahdeksi viikoksi. Perhe sai todistaa päivien aikana Jeesuksesta elämällään ja kertomalla uskostaan. He hukuttivat Saidin rakkauteen, huomioon ja hyväksyntään. Said otti osaa perheen jumalanpalvelus- ja raamatunlukuhetkiin ja rohkaistui olemaan toisten veljien keskellä.
Saidin tarvitsee yhä kasvaa hengellisesti. Tiimimme jatkaa hänen opetuslapseuttamistaan.

Amine, Algeria
Länsi-Algeriassa asuva Amine rakasti islamia ja siitä julistamista, muttei tuntenut sisäistä rauhaa niin tehdessään. Ystävät moskeijassa painostivat häntä kasvattamaan parran. Amine tunsi olonsa vaivaantuneeksi, kun jotkut heistä lakkasivat puhumasta hänelle sen vuoksi, ettei hänellä ollut partaa.
Eräänä päivänä Amine alkoi katsoa kotonaan ohjelmiamme. Hän etsi jotain, jonka avulla hyökätä kristittyjä vastaan.
Myöhemmin hän alkoi tutkia kristinuskoa ja lukea Raamattua. Hän alkoi myös soitella tiimillemme ja keskustella joistakin aiheista. Kerran hän kysyi kirkosta. Tiimimme antoi hänelle Oranissa olevan seurakunnan osoitteen. Amine meni seurakuntaan ja antoi elämänsä Herralle. Hänestä tuli yksi yhteystiimin jäsen.
Amine katsoo kristillisiä TV-kanavia ja käy seurakunnassa kerran kuukaudessa.

Khalid, Egypti
Khalidilla oli voimakas sisäinen torjunta islamia kohtaan sen monien ristiriitojen ja hyvien esimerkkien puutteen vuoksi. Kukaan ei ollut häntä varten – eikä profeetta itsekään ollut paras esimerkki ihmiskunnalle. Khalid huomasi, ettei ole olemassa parempaa esimerkkiä kuin Marian poika Jeesus.
Khalidilla oli vahva halu oppia tuntemaan Kristus, mutta hän pelkäsi perhettään ja ystäviään, jopa kristittyjä ystäviä. Siksi hän oli mieluummin netissä ja katsoi satelliittikanavia. Hän koki, että ohjelmat koskettivat hänen sydäntään ja olivat Jumalan ääni. Siksi hän halusi tietää enemmän pelastuksesta. Hän soitti ruudulla näkyvään puhelinnumeroon ja otti yhteyttä tiimiimme. Hänelle kerrottiin Kristuksen rakkaudesta ja anteeksiannosta ja että Hän on paras esimerkki, koska Hän on ihmiseksi tullut Jumala. Tiimi kertoi myös, että Jeesus tuli jokaista varten, ei ainoastaan tiettyä ihmisryhmää varten. Khalid kertoi, että hänellä on halu opiskella ja oppia lisää Kristuksesta.