Toivottomuudella on ajassamme monet kasvot. Maailmanlaajuinen pandemiamyrsky rantautui kertaheitolla turvallisen maamme rantamille. Hyökyaaltona se pyyhkäisi monen yrityksen ja yrittäjän ylitse. Konkurssiuhan alla moni on lomautettu, osa on menettänyt työpaikkansa ja joku toimeentulonsa lopullisesti. Yksinäisyys ja eristäytyneisyys näyttäytyy toivottomana, varsinkin niille vanhuksille, joiden käsitys todellisuudesta on jo muutenkin hämärtynyt: ”Miksi lapset eivät enää vieraile luonani?”
Mitä onkaan se toivottomuuden tunne, kun koronan kohdattua, hoitohenkilökunta ja hengityskone on jo tehnyt kaikkensa ja hengittäminen käy entistä vaikeammaksi? Olo tuntuu varmasti toivottomalta, niin sairastavalle, omaisille kuin hoitajillekin.
Jumala lupaa sanassaan: ”Minä tunnen ajatukseni, joita minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra. Ne ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia – minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Nämä sanat lausuttiin Israelin kansan toivottomuuden keskellä profeetta Jeremian kautta. Baabelin pakkosiirtolaisuus oli edessä, Israel tultaisiin tuhoamaan ja toivoa ei ollut näköpiirissä. Kaiken toivottomuuden keskellä toivon Jumala ilmestyi kertoen, että pimeyden keskellä hänellä on tilanne hallussa. Hän antaa tulevaisuuden ja toivon.
Opetuslapset olivat seuranneet Jeesusta kolmen vuoden ajan. He olivat nähneet ja kokeneet Jumalan valtakunnan todellisuuden; ihmisten vapautumisen pahojen henkien vallasta, sairaiden parantumisen, kansanjoukkojen ruokkimiset ja jopa kuolleista herättämisen. He olivat olleet mukana tuomassa toivoa maailmaan. Nyt heidän toivonsa oli kuollut ristillä ja opetuslapset olivat täysin toivottomassa tilanteessa.
Toivottomuuteen ilmoitettiin sanoma toivosta. Maria seisoi haudan ulkopuolella itkien, opetuslapset olivat peloissaan lukittujen ovien takana, Tuomas epäili toisten opetuslasten menettäneen järkensä ja Emmauksen tien matkaajat murheellisina pysähtyivät kertomaan muukalaiselle viime päivien tapahtumista Jerusalemissa. Nämä Raamatun pääsiäisen jälkeiset tilanteet kuvaavat, mitä olisi usko ilman toivoa ja ilman sanomaa ylösnousemuksesta. Tällainen usko olisi masentavaa, pelokasta, epäilevää ja murheellista uskoa. Onneksi Kristus ei jäänyt hautaan, vaan meillä on toivo ja tulevaisuus hänessä!
Sanoma synnin ja kuoleman voittajasta Jeesuksesta Kristuksesta on ilosanoma! Tätä sanomaa meidät on kutsuttu julistamaan. Tämä sanoma tuo toivon toivottomuuteen: ”Toivo on meille kuin sielun ankkuri, varma ja luja ja se ulottuu esiripun sisäpuolelle asti. Sinne Jeesus meni edelläjuoksijana meidän puolestamme.” (Hepr.6:19,20). Toivo on ankkuri, joka elämän myrskytessä ympärillä sitoo meidät johonkin varmaan ja kestävään, se sitoo meidät Kristuskallioon.
Tämä aika ei kaipaa toivottomuuden päivittelyä, vaan se kaipaa toivon kipinää! Paavali rukoili että: ”Kirkkauden Isä valaisisi teidän sydämenne silmät, jotta tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut ja kuinka äärettömän suuri on hänen voimansa meitä kohtaan.” Jeesukseen uskomalla meillä on toivoa! Meissä vaikuttaa sama ylösnousemusvoima, jolla Jeesus herätettiin kuolleista. Tämä on meidän toivomme. Vaikka olisimme inhimillisesti kuinka toivottomassa tilanteessa, on meillä iankaikkinen toivo Jeesuksessa Kristuksessa. Hän antaa tulevaisuuden ja toivon!
Onni Haapala