”Vihasta anteeksiantoon” – sanoma Jeesuksesta muuttaa muslimeja

IRR-TV:n arabityön johtaja Hani Henein kertoo muslimien parissa tehtävän työn olevan täynnä Jumalan ihmeitä, mutta hän kertoo kohtaavansa työssä jatkuvasti monenlaisia haasteita.

– Tämä työ on hyvin vaikuttava keino, jonka Jumala on ihmeellisellä tavalla avannut meille yli 20 vuotta sitten. Me emme pysähdy haasteiden edessä, vaan tiedämme, että on suuri siunaus, kun voimme tavoittaa näin muslimimaailmaa, Henein painottaa.

IRR-TV tuottaa ohjelmaa arabiankielisille alueille arabian, farsin, amharan, darin ja turkin kielillä. Ohjelmat välitetään katsojille 18 satelliittikanavan kautta ympäri maailman. Potentiaalisia katsojia on 1.7 miljardia, joista aktiivisia katsojia on noin 100 miljoonaa. Palautteita ohjelmista tulee kuukausittain noin 200 000 sekä kirjallisessa muodossa että puhelimen välityksellä. Tuhannet Heneinin verkostossa olevat vapaaehtoiset kristityt Lähi-Idässä vastaavat näihin palautteisiin.

– Kun katsomme, mitä tapahtuu muslimimaailmassa, se on usein täynnä tuskaa. Monet ihmiset kärsivät hallinnon vuoksi. Olemme hyvin iloisia niistä palautteista ja todistuksista, joita ohjelmistamme saamme. Siellä todella kääntyy ihmisiä Jumalan puoleen ja löytää pelastuksen Jeesuksessa, Henein kertoo. Tässä kaksi todistusta saamastamme palautteesta.

Kuvituskuva

Marzieh:

”Isäni oli huumeriippuvainen ja 15 vuotiaana lähdin kotoa. Menin naimisiin miehen kanssa, joka paljastui myös huumeriippuvaiseksi. Sain ensimmäisen lapseni 18 -vuotiaana, jonka jälkeen Jumala antoi meille vielä kaksi tytärtä nopeassa tahdissa. Mieheni piinasi minua kuitenkin  jatkuvasti lisää päivästä toiseen ja jonkin ajan kuluttua jätin hänet ja palasin isäni kotiin aikeenani erota miehestäni. Joidenkin kuukausien kuluttua mieheni tuli käymään ja luvaten muuttua hän itkien ja vedoten lapsiin sai vakuuteltua minut palaamaan takaisin.

Vanhin lapseni (poikani) on 29 -vuotias. Vanhin tyttäreni valmistui yliopistosta samalla, kun nuorin tyttäreni opiskelee toista vuotta yliopistossa. Olen rakentanut elämääni kamppaillen ja tehden kovasti työtä, mutta nyt olen väsynyt enkä kestä enää tämän miehen piinaamista. Vihaan häntä ja jopa lapsemme kiroavat häntä. Jos teillä on ratkaisu meidän tilanteeseemme, niin kertokaa se, jotta voimme pelastua tästä ahdingosta.”

Seurantatyöntiimi: ”Puhuimme vihasta, vihollisuudesta ja synnin muurista Jumalan ja meidän jokaisen välillä, joka on katkaissut suhteemme Jumalan kanssa. Puhuimme pelastuksen hyvästä sanomasta Jeesuksessa. Marzieh kuunteli sitä kaikkea ja kävi selväksi, että se oli kuin vettä janoiseen maaperään. Hän sanoi: ”Rakastan Jeesusta, koska olen kuullut, kuinka hän rakastaa.” Jatkettuamme puhumista, kävi selväksi, että hän arvosti eniten pelastusta ja halusi saada sen itselleen.

Puhuimme hänelle anteeksiannon tarpeesta, vihan ja kirousten hylkäämisestä sekä kutsuimme häntä parannukseen. Rohkaisimme häntä opettamaan näitä asioita lapsilleen, jotta heidän sydämensä puhdistuisi myös vihasta, jotta he voisivat ottaa Jumalan vastaan.

Tämän jälkeen rukoilimme yhdessä ja johdimme Marziehin katumus- ja pelastusrukoukseen. Hän kertoi tuntevansa olonsa oikein hyväksi. Olemme lähettäneet hänelle sähköisen kopion Uudesta testamenttista ja Alfa -kurssikirjan opiskelemista varten. Vähän myöhemmin saman päivänä hän lähetti lyhyen viestin: ”Ikään kuin minussa olisi tapahtunut ihme, koska en koe enää lainkaan sisäistä kipua.”

Seuraavana päivänä hän puhui taas kanssamme ja sanoi: ” Siitä lähtien, kun annoin sydämeni Jeesukselle, tunnen puhdistuneeni synnistä, aivan kuin vastasyntynyt lapsi, ja kaikki kipu on poissa. En tiedä, mitä on tapahtunut, mutta minussa ei ole enää jälkeäkään sisäisestä kivusta, jota koin aiemmin jatkuvasti.

Kertokaa minulle, että tämä on oikeasti totta, enkä vain kuvittele sitä. Jokainen, joka on nähnyt minut eilispäivän jälkeen, sanoo minulle: ”Marzieh, sinä olet niin onnellinen!” Toivon, että voisin kertoa heille avoimesti, mitä on tapahtunut, mutta minun pitää olla varovainen. Tästä huolimatta olen sanonut heille, että olen oppinut tuntemaan Jumalan ja minä kuuntelen ihmisiä TV-kanavalla, jonka seurauksena minä voin paremmin. Tyttäreni on ottanut myös teidän puhelinnumeronne päästäkseen yhteyteen kanssanne ja voidakseen puhua kanssanne, jotta hän voisi myös saada hyödyn siitä ja muuttua teidän antamienne neuvojen avulla.

Kuvituskuva

Kamran:

Olen 51 -vuotias ja asun Nahavandin alueella Iranissa. Minulla on kaksi lasta ja minun vaimoni jätti minut, kun nuorin lapsemme oli kolmen päivän ikäinen. Kasvatin yhteiset lapsemme yksin. Jonkin ajan kuluttua ajauduin vararikkoon ja sokeritaudistani johtuen minulta piti poistaa kolme varvasta.

Eräs ystävistäni katsoo TV-kanavaanne ja hän on puhunut minulle Jeesuksesta Kristuksesta. Olen aina pitänyt ystävääni korkeassa arvossa.

Seurantatyön tiimimme kertoo: ” Puhuimme Kamranille Jeesuksen työstä ristillä, jolla hän hankki meidän pelastuksemme. Kamran kuunteli huolellisesti. Hän teki parannusta synneistään ja hän oli todella iloinen luovuttaessaan elämänsä Jeesukselle. Tämä tapahtui päivää ennen pitkäperjantaita. Kun Kamran tajusi tämän, hän tuli todella iloiseksi ja itki ilosta. Puhuimme hänelle elämän luovuttamisesta Jumalan käsiin ja luottamuksesta Häneen kaikissa asioissa. Puhuimme myös paranemisesta, jonka voimme saada. Kamran sanoi haluavansa vaeltaa Herran tietä.

Hani Henein ja Ari Talja

P.S. Auta meitä viemään evankeliumi muslimimaailmaan! Jo 50 €:lla tavoitat Satelliitti-TV -kanavien kautta jo 3000 heistä evankeliumin sanomalla. Voit antaa lahjasi muslimityön viittellä 8853 klikkaamalla tätä linkkiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *