30 vuotta evankeliumia maailman kielille: Polttopisteessä Intia

Kuvassa noin 3000 intialaista antaa elämänsä Jeesukselle Mumbain mission slummikokouksessa Dharavissa


Tämä artikkeli on laadittu Itäraportti -radio-ohjelman (jakso 21) pohjalta. Silloin studiossa Keravalla keskustelivat IRR-TV:n toiminnanjohtaja Hannu Haukka, IRR-TV:n hallituksen- ja johtoryhmän jäsen Kenneth Grönroos sekä viestintäjohtaja Markku Tenhunen.

MARKKU: Kerromme tässä jaksossa mm. Intian lapsista ja siitä työstä, jolla heitä tavoitettiin televisio-ohjelmien avulla. Sitten kerromme muusta työstä, jota on tehty Aasian kielten parissa. Kerromme myöskin, kuinka monta sataa miljoonaa ihmistä olemme järjestönä tavoittaneet vuosikymmenien aikana evankeliumin sanomalla.

Mutta nyt menemme Kenneth Grönroosin antamaan haastatteluun. Joskus vuosia sitten IRR-TV sai Intiasta kirjeen, jossa mainittiin, että siellä on n. 700 miljoonaa lasta. Kenneth, kysymys tuli silloin sinulle lyhykäisyydessään: ”Mitä aiomme tehdä asialle?”


KENNETH: Se olikin mielenkiintoinen kirje, aika lyhyt ja ytimekäs kysymyksellään: ”Mitä aiotte tehdä asian hyväksi?”.  Tehokas kysymys. Siihen aikaan kävin itse paljon Intiassa, olin mukana erilaisissa kampanjoissa eri kylissä ja kaupungeissa. Minulla oli myös kontakteja sinne. Sitten Hannu kysyi minua mukaan.

Seuraavalla kerralla menimme yhdessä ja tapasimme Ashwin Dhyriamin, joka oli tuon kirjeen lähettäjä. Tapasimme hänet Hyderabadissa. Huomasimme, minkälainen suuri hätä siellä oli. Hän siis teki lasten parissa työtä, ja hänellä oli suuri sydän…  Hän sanoi, että ”Se (hänen tekemänsä työ) on niin vähäistä – ei oikeastaan mitään”.

Meillä oli valmiina lapsille suunnatut Superkirja- ja Kingdom Adventures -sarjat, jotka siis ovat sanomaltaan hengellisiä animaatiosarjoja. Ne dubattiin useilla paikallisilla kielillä, ja vähitellen saimme ohjelmat kanaville. Tällä kirjeen kirjoittaneella miehellä ei siis ollut kontaktiverkostoja medioihin tai vaikuttajiin. Hannu oli tavannut kanadalaisen David Mainsen, joka oli Crossroad Christian Communication -TV-aseman perustaja. Hän sanoi Hannulle, että jos menette Intiaan, niin teidän on pakko tavata Ashwin, sillä hän kävi koulumme, ja oli todella hyvä oppilas.

Näistä lastenohjelmista tuli valtavasti katsojapalautetta, ja meillä oli varta vasten toimistolla muutama henkilö, jotka kävivät pelkästään ohjelmapalautteita läpi.

Ostimme paljon lasten Raamattuja ja lähetimme niitä näille lapsille, jotka olivat antaneet meille palautetta (monille heistä se oli ensimmäinen oma kirja).

MARKKU: Mielenkiintoista. Kysymyshän on ihmisten muodostamasta verkostosta. Tässä tapauksessa syntyi verkosto, jossa olivat mukana kanadalainen televisiokanavan perustaja/johtaja, sitten tietysti Hannu sinä Kenneth, Simon David ja myöhemmin sitten Ashwin Dhyriam siellä Intiassa. Voidaan sanoa myöskin näin, että tämä kaikki alkoi lastenohjelmista. Lapset saivat ”vähemmistönä” itselleen suunnattuja ohjelmia. Yleensä lapset unohdetaan kristillisistä televisiotuotannoista; ruudussa on kosolti saarnoja, mutta ne on yleensä kohdennettu aikuisväestölle.

Näin saimme ainakin osan Intian lapsista saavutettua hyvällä sanomalla Kristuksesta, mutta tarina ei lopu tähän! Ashwin Dhyriam oli myös avainhenkilö myöhemmin Intian mediamissioissa, joita olemme saaneet tehdä. Huomasimme melko nopeasti, että Ashwin on toiminnan mies, joka saa aikaan asioita. Hän oli hyvin tehokas tekemään ohjelmia, sillä niitä ei voi pelkästään tekstittää vaan ne pitää dubata eli jälkiäänittää. Sitten tuli ajatus kaupunkimissioista ja ensimmäinen missiokaupunki oli Dhyriamin kotikaupunki Chennai. Sain kunnian olla mukana mission alkuvaiheessa, ja se oli myös oikeastaan iso asia IRR-TV:lle, kun ”portit Intiaan” avautuivat. Minulla on todella ihania muistoja pastorien yhteydestä siellä Chennaissa… Kun nämä pastorit, jotka olivat ennen kilpailleet toistensa kanssa, ottavatkin toisiaan kädestä kiinni ja sanovat ”seisovansa yhdessä tämän kaupungin hyväksi”. Se oli valtavan voimakas alku ja hyvin onnistunut kampanja. Sen mukana tuli sittemmin muitakin kaupunkeja.


MARKKU: Olet seurannut IRR-TV:n työtä sekä hallituksen puheenjohtajana, että johtoryhmässä. Mitä ajattelet tästä 30 vuoden pätkästä: itse tulit mukaan 90-luvun lopulla, ja nyt katselet sekä taaksepäin ja vielä eteenpäinkin?

KENNETH: Tämä on ollut ihmeellinen matka Jäspilänkadun kellarista ylöspäin ja myöskin ulos maailmaan. Kukaan ei olisi voinut aavistaa 20 vuotta sitten tätä.

MARKKU: Selvennän hieman tätä kellariasiaa: Hannu ja Laura tekivät siis työtä saunaosastolla ja pihalla oli myös kontti. Vuosi oli 1999. Silloin sinä Kenneth tulit kuvioihin mukaan. Nyt tässä tontilla Jäspilänkatu 2:ssa on paljon tilaa, ja tuossa vieressä on ihan uusi toimitalo, joka on myös melkoinen ihme.

KENNETH: Se on uskomatonta: askel askeleelta on avautunut uusia alueita. Ensiksi Venäjälle ja sitten Intiaan, Nepaliin, Lähi-Itään Ukrainaan jne.  On ihmeellistä ja uskomatonta, mitä Jumala voi tehdä, jos tottelee häntä ja uskaltaa astua uusiin haasteisiin. Jollakin tavalla, kun nyt jälkeenpäin katsomme, niin tässä oli Jumalan sormi, joka yhdisti juuri oikeat henkilöt toistensa kanssa ja heistä tuli toimiva tiimi.

MARKKU: Näin se on. Tämä työ käsittää myös täällä Suomessa suuren määrän kristittyjä eri kirkoissa ja seurakunnissa, joiden sydäntä ja mieltä Jumala on puhutellut, jotta työmme on voinut olla mahdollista. Olet pitkään johtanut ruotsinkielistä helluntailiikettä täällä Suomessa, olet myös seurakuntaneuvos. Mitä ajattelet kristillisen medialähetystyön tulevaisuudesta?

KENNETH: Tänä aikana, kun nyt yllättäen kirkot ovat kiinni viruksen takia, me ymmärrämme heti, kuinka voimallinen läpimurto mediatyöllä on! Olemme huomanneet, että monet seurakunnat ovat hyvin menestyksekkäästi käyttäneet mediaa eri alustoilla. Se kertoo siitä, että tämä todella on osa meidän tulevaisuuttamme. Se kertoo myös siitä, että IRR-TV:n kaltainen mediatalo, jolla on vankka kokemus, osaaminen, sekä paljon kontakteja, on sataprosenttisen varmasti tulevaisuuden(kin) työkalu Jumalan kädessä. Kun  haluamme levittää Jumalan valtakuntaa, se on iso juttu!

(musiikkia)

HANNU: Musiikki, jota juuri kuulimme, on sitä mitä on käytetty kaikissa suurkaupunkimissioissa Intiassa: Chennaissa, Hyderabadissa, Mumbaissa, Bangaloressa ja Kalkutassa. Tällä musiikilla alkoivat aina kaikki meidän hengelliset tv-lähetyksemme; muutoskertomukset kaikilla näillä eri kielillä eri kaupungeissa. Kyseessä on satoja ohjelmia. Tällä tunnusmusiikilla herätettiin huomiota suuren suuressa hindulaisessa yhteisössä. He alkavat kuuntelemaan tätä musiikkia ja kiinnostuvat siitä, mikä ohjelma on kyseessä.


MARKKU: Kenneth tuossa vähän edellä kertoikin näistä verkostoista ja siitä, miten erityisellä tavalla näissä kaikissa asioissa on ollut johdatus mukana. Minkälaiset muistot itselläsi on Intian missiosta?

HANNU: Muistan, että Kennethin kanssa oli todella hienoa matkustaa ja nähdä, kuinka suuria tekoja Jumala oli tekemässä Aasian valtavilla elovainioilla. Samalla saimme nähdä, mitä Jumala oli tekemässä myös IRR-TV:n työn kautta! Emme olisi koskaan voineet arvata, millä tavalla Jumala tulee käyttämään kaupunkimissioita esimerkiksi Intiassa, Nepalissa tai Sri Lankassa.

Ne ovat olleet valtavia Jumalan ihmeitä ja meillä on ollut etuoikeus olla osana tätä yhtä suurta lähetystyöntekijöiden perhettä eri puolilla maailmaa! Itse kukin meistä tekee sitä, mitä  Herramme on meille antanut tehtäväksi. Niin kuin Paavali sanoi 1. korinttolaiskirjeessä, että: Minä istutin ja Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Istuttaja ja kastelija saavat oman palkkansa. Siis me olemme Jumalan työtovereita, ja teemme sitä kaikkea muiden arvokkaiden lähetysjärjestöjen rinnalla.

MARKKU: Hindi taitaa olla Intiassa pääkielenä, englannin lisäksi?

HANNU: Hindiä puhuu 500 miljoonaa ihmistä. Kaikissa suurkaupunkimissioissa, jotka koskettivat kokonaisia läänejä, puhuttiin pääasiallisesti hindiä, mutta sitten tamilin kieltä puhuu 69 miljoonaa ihmistä. Telugua puhuu 81 miljoonaa ihmistä. Marathin kieltä puhuu 83 miljoonaa ihmistä sekä kannadaa puhuu 43 miljoonaa ihmistä. Kun nämä kielet lasketaan yhteen, saadaan 270 miljoonaa ihmistä.

Herää kysymys: Miten voimme tavoittaa näin paljon ihmisiä? Kun Jeesus antoi lähetyskäskyn, hän tarkoitti myös sitä, että emme lähde yksin. Hän sanoi: ”Minä olen teidän kanssanne maailman loppuun saakka”. Ja kun hän lupasi, että tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa todistukseksi kaikille kansoille, se tarkoitti sitä, että tulisi antamaan työvälineet, joilla se tulee mahdolliseksi. Media on mahdollistanut sen. Meillä ei ehkä ole ollut ymmärrystä käyttää kaikkea mediaa parhaalla mahdollisella tavalla, mutta se ei ole mikään ongelma: olemme voineet kääntyä mediatoimistojen puoleen näissä suurkaupungeissa. Heillä on kaikki tilastot kaikista medioista ja he tietävät, mikä radiokanava milloinkin soi, ja mitä milloinkin katsotaan, kuunnellaan tai luetaan. Silloin meidän ei tarvitse tietää kaikkea, me vain tiedämme sen, mitä tarvitsemme ja he ”ottavat kopin”.

MARKKU: Missiot ovat olleet erittäin toimivia huolimatta eri kulttuureista.

HANNU: Jos laskemme mukaan Sri Lankan ja Nepalinkin, niin puhumme noin 800 miljoonasta ihmisestä, jotka ovat tulleet kosketetuksi tällä sanomalla, monien eri medioiden kautta! Valtava kosketuspinta niin valtavaan ihmismereen näissä maissa.  Emme olisi koskaan voineet ajatella tämän olevan mahdollista, kun me täältä pienestä Suomesta käsin lähdimme liikkeelle… Se on ollut meille täysi yllätys, ja tämä on hyvä uutinen myöskin kaikille tukijoillemme! Kun te lähetitte meidät elonkorjuuseen, niin uskon että meistä kukaan ei ymmärtänyt, mitä tulee tapahtumaan.

MARKKU: Minkä verran sitten tuli konkreettista palautetta?

HANNU: Meillä oli puhelinkeskuksia näissä suurissa kaupungeissa, ja esimerkiksi Mumbain puhelukeskuksessa oli 400 puhelinvastaajaa, jotka työskentelivät 24/7. Palautteita varten tarvittiin 15000 vapaaehtoista työntekijää, jotka koulutettiin tähän tarkoitukseen. Missio venyi 45-päiväiseksi. Tänä aikana tietokantaamme kirjautui 350 000 ihmistä, jotka pyysivät missiokirjan. Valtavat määrät ihmisiä tässä kaupungissa siis ottivat puhelimen käteensä ja soittivat.

Katselin tarkkaan puhelinkeskuksessa pastoreiden ilmeitä, kun puhelimet alkoivat soimaan. Tässä missiossa oli mukana 1700 seurakuntaa. Kun 400 puhelinta soi samanaikaisesti: se synnytti valtavan äänen! Hindulaisessa yhteisössä on niin vaikea jakaa evankeliumin sanomaa, ja yhtäkkiä sadat tuhannet ihmiset alkavat ITSE ottamaan yhteyttä! Sitten se slummissa pidetty tilaisuus, johon tuli toistakymmentä tuhatta ihmistä… Siellä puhui kuuluisa intialainen Bollywood-filmitähti Johnny Lever.  Se oli iso juttu: tuhannet ihmiset halusivat tilaisuuden päätteeksi pelastua! Siellä monista ihmisistä ajettiin ulos pahoja henkiä.

MARKKU: Kerromme tästä, koska Suomessa on valtava joukko ihmisiä, jotka ovat mukana tässä työssä ja mukaan tarvitaan myös uusia ystäviä. Muita kenttiämme ovat Venäjän suomensukuiset kansat, tietysti Lähi-Itä, Aasia, espanjankieliset maat…

HANNU: Kyllä. Venäjällähän on pelkästään 127 eri kansakuntaa. Keski-Aasiassa me olemme tehneet työtä viiden suuren kieliryhmän keskuudessa, Israelissa on myöskin kolme eri kieltä: venäjä, heprea ja arabia. Lähi-Idän kieliä on lisäksi farsi, turkin kieli ja monta muuta kieltä kuten urdu, kurdi ja pashto. Siellä tehdään myöskin kovasti työtä. Sitten Afrikassa olemme tehneet työtä esimerkiksi swahilin, arabian ja amharan kielillä. Espanjankielinen maailma on suuri haaste. Avaus sen suhteen tapahtui Paraguayssa, jossa meillä oli kaupunkimissio. Sieltä menimme Kuubaan, joka oli jättisiunaus seurakunnille. Se antoi meille todella rohkeutta siihen, että suunnittelemme missiota nyt Mexico Cityyn. Venezuelan pääkaupungista, Caracasista saimme sellaisen kutsun, että jos koronatilanne vain suinkin rauhoittuu, niin siellä olisi kova tilaus myös kaupunkimissiolle.

MARKKKU: Sitten tässä lähempänä on Ukraina ja vähän kauempana Dakar ja niin edespäin; ne ovat edelleen työn alla vai kuinka?

HANNU: Kyllä. Itä-Ukrainan sotatoimialue on edelleen työpöydällä, samoin Mongolia ja useita muita maita. Työt eivät varmasti lopu tekemällä, mutta me  rukoilemme todella, että Jumala johdattaa meitä aina siinä järjestyksessä kansojen luokse kuin Hän haluaa. Silloin tiedämme, että työllämme on siunaus, kun saamme kulkea Jumalan viitoittamalla tiellä.

MARKKU: Tätä 30 vuoden taivalta, jos saa näin sanoa, on kuvattu myöskin kirjoissa nimeltä ”Idän Elonkorjuu” ja ”Vuosisadan Ihme”. Onko tulossa uutta kirjaa?

HANNU: Kyllä. Tarkoitushan on se, että  saisimme tässä viimeistään tämän vuoden aikana kirjoitettua seuraavan kirjan tästä jaksosta, joka on ollut todella kiehtova ja täynnä Jumalan ihmeitä tämän pienen Telluksen kansojen keskuudessa… On jos jonkinlaista tarinaa, jotka pitää kertoa! Haluamme kertoa, mitä Jumala on tehnyt ja missä me olemme kaikki yhdessä mukana: IRR-TV:n ystävät, esirukoilijat ja kannattajat.

Se rohkaisee ja nostaa meidän henkemme ekä sielumme, kun näemme, että Jumala on sama niin tänään kuin apostolienkin päivinä. Hän tekee sitä samaa tänäkin päivänä.

Sanna Kuipers, Ari Talja

P.S. Lämmin kiitos sinulle, että seisot lähetystyömme rinnalla esirukouksin ja tukien Jeesuksen antaman lähetyskäskyn etenemistä myös näinä poikkeuksellisina aikoina. Voit tukea lähetystyötämme mahdollisuuksien mukaan tästä linkistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *