Vuoden vaihteessa vastaanotimme kutsun Etiopian pääkaupungista Addis Abebasta. Kutsu oli sydämellinen pyyntö tulla yhdessä rukouksen hengessä keskustelemaan mediamissiota maan suurimman kirkkokunnan, Mekane Yesus -kirkon johtajien kanssa.
Evankelisluterilaisessa Mekane Yesus -kirkossa on jo nykyisin 15 miljoonaa jäsentä, mikä vastaa noin kolminkertaista Suomen väkilukua. Jumalan armosta kirkko juhlii pian 70-vuotista historiaansa, ja sen menestyksen salaisuus piilee vankassa evankeliumin julistuksessa ja uskollisuudessa kirjoitetulle Jumalan sanalle.
Mekane Yesus -kirkko on maailman suurin luterilainen kirkko, ja sen vahvuus kumpuaa hengellisestä herätyksestä ja johdon tinkimättömästä sitoutumisesta Kristuksen evankeliumiin. Kirkko näkee tehtävänsä Jeesuksen antaman lähetyskäskyn valossa: viedä evankeliumin hyvää sanomaa kaikille ihmisille.
Johtajien erityisenä rukousaiheena ja huolenaiheena on nuorten sukupolvien tavoittaminen Jeesuksen pelastavalla sanomalla. Mediamissio on tunnistettu tehokkaaksi välineeksi tavoittaa ihmisiä, jotka eivät ole vielä kuulleet Kristuksesta.
Etiopia on Afrikan toiseksi runsasväkisin maa, jossa asuu 133 miljoonaa ihmistä, jotka tarvitsevat evankeliumin sanomaa ja Jumalan rakkauden kosketusta. Neuvottelut tästä merkittävästä yhteisestä missiosta pidettiin helmikuun puolivälissä Addis Abebassa, rukouksen ja yhteyden hengessä. Uskomme ja rukoilemme, että Herra siunaisi tätä hanketta runsaasti, ja hengellisenä tavoitteenamme on nähdä 4 miljoonan ihmisen löytävän Kristuksen henkilökohtaisena pelastajanaan. Tämä merkittävä missio on tarkoitus toteuttaa vuoden 2026 aikana, Jumalan armon ja johdatuksen avulla.
Voit tukea evankeliumin sanoman levittämistä! Ohjaa lahjasi työmme suurimpaan tarpeeseen käyttämällä viitettä 8484. Lahjoita osoitteessa: https://irr-tv.fi/lahjoita/
Kuvassa vasemmalta: Mekane Yesus kirkon teologian ja missiologian osaston vastaava Worku Eban, IRR-TV:n Afrikan asiantuntija Kenneth Grönroos, IRR-TV:n Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maiden johtaja Hani Henein, Mekane Yesus kirkon teologian ja missiologian osaston johtaja Lalissa Daniel.