Kuvituskuva
Olemme kertoneet aiemmin, kuinka Jumala on avannut IRR-TV:lle ovet hedelmälliseen työhön islamilaisessa maailmassa. Kaiken kaikkiaan 16 satelliitti TV-kanavaa välittää päivittäin tuottamiamme ohjelmia vähintään sadalle miljoonalle ihmisille välittäen sanoman Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen evankeliuminsa muuttavasta voimasta. Eri ohjelmaformaattien kautta näitä ohjelmia voi potentiaalisesti katsoa jopa 1.3 miljardia ihmistä arabian-, farsin-, amharan-, sudaninarabian- ja tadzikin kielillä. IRR-TV:n arabiosaston johtaja Hani Henein saa seurantatyötiimiemme kautta keskimäärin 200 000 ohjelmapalautetta kuukausittain. Tässä niistä jälleen muutamia.
Palautteita IRR-TV:n Satelliitti TV-ohjelmista
Al Maroufi on muslimitaustainen mies Marokosta. Kristityt tarjosivat hänelle kouutuksen lapsuusaikana omassa maassaan. Jeesus ilmestyi myöhemmin hänelle unessa, josta Al Maroufi kirjoitti: ”Näin Hänet seisomassa edessäni ja kun itkin, hän pyyhki kyyneleet käsillään. Näin hänen hymyilevän.”
Tämä uni teki voimakkaan vaikutuksen Al Maroufiin. Kun hän alkoi katsomaan ohjelmianne Almagd TV-kanavalla, hän ymmärsi, että sama Jeesus, josta hän oli kuullut kanavamme kautta ilmestyi hänelle unessa!
Hän otti yhteyttä seurantakeskukseemme ja selitti, kuinka Jeesus näytti kurottautuvan hänen puoleensa. Hän kysyi monia kysymyksiä siitä, kuka Jeesus on. Al Maroufi selitti myös, kuinka hän on naimisissa 14-vuotiaan tytön kanssa, mutta hän ei halua olla enää muslimi. Hän haluaa itselleen uuden elämän Jeesuksen Kristuksen ja perheensä kanssa!
Al Maroufi antoi elämänsä Kristukselle rukouksessa ollessaan yhteydessä seurantakeskuksemme tiimin jäseniin. Nyt hän lukee Internetin kautta Raamattua ja esittää edelleen meille kysymyksiä uskoonsa Jeesukseen liittyviä kysymyksiä.
Ibrahim Algeriasta
Ibrahim on hyvin konservatiivinen mies, joka kunnioittaa ja arvostaa omaa kulttuuriaan ja perinnettään. Eräänä päivänä hän käänsi TV-kanavan päälle. Hän kuuli rauhasta, lohdutuksesta, levosta ja muutoksesta, joita hän oli aina kaivannut elämässään.
Hän kuuli nimen Jeesus Kristus ja mietti, oliko hän todella ainut Tie. Hän alkoi katsomaan TV-ohjelmiamme päivittäin ja tajusi, että hänen elämästään puuttuu jotain. Hän koki tyhjyyttä, jota kukaan ei voi täyttää.
Hän yritti puhua ystävälleen, joka neuvoi jättämään kuulemansa huomiotta. Ibrahim kuuli jatkossa lisää Kristuksesta ja päätti soittaa seurantatyöryhmälle. Eräs mies ryhmästä tapasi hänet ja rukoili hänen kanssaan. Ibrahim antoi elämänsä Kristuksella ja hänellä on halu palvella Häntä ja elää Hänelle.
Hani Henein ja Ari Talja
P.S. Lämmin kiitos esirukoukistasi ja tuestasi näiden muslimien tavoittavamiseksi evankeliumin sanomalla! Tarvitsemme edelleen esirukouksiasi ja tukeasi, jotta voimme jatkossakin lähettää evankelioivia TV-ohjelmia sadoille miljoonille muslimeille. Voit tukea ohjelmien tuotantoa ja lähettämistä viitteellä 8853 tästä linkistä.