Tansaniassa valmistellaan kattavaa mediamissiota. IRR-TV:n johtaman mission tarkoitus on auttaa maan seurakuntia tekemään juuri sitä, mitä Jeesus antoi seurakunnalleen tehtäväksi.

Lokakuussa järjestettävän mission valmisteluista vastaavat veteraani lähetyssaarnaaja Kyösti Frestadius, IRR-TV:n arabityön johtaja Hani ja Kalkutan mission operatiivinen johtaja Atmanand Singh. Missioneuvotteluja käynnistämässä olivat 18 vuotta IRR-TV:n hallituksen puheenjohtajana palvellut Kenneth Grönroos ja toiminnanjohtaja Hannu Haukka.

Evankeliumia miljoonille

Muutostarinat ovat esillä missiokirjan lisäksi sosiaalisessa mediassa, radiossa ja televisiossa. Kolmentoista televisioaseman johtaja Vernon Fernandez pitää missiossa hyvänä sitä, että kyse ei ole kokoussarjasta, vaan ihmiset tavoitetaan siellä, missä he ovat.

– Televisio on tehokas työkalu. Olen iloinen, että saan olla mukana mission toteuttamisessa. Teemme yhdessä työtä Jumalalle. Tämä missio muuttaa miljoonien ihmisten elämää. Monet ovat nälkäisiä ja väsyneitä elämään. He päätyisivät helvettiin, mutta ohjelmianne katsomalla he voivat pelastua Taivasta varten.

Kuva on muslimisaarnaajien ulkoilmatilaisuudesta, jossa kutsuttiin ihmisiä kääntymään islamilaisuuteen. Tilaisuus televisioitiin valtion tv-kanavalla.

Islamin evankelistat ovat aktivoituneet

Dar es Salaamin asukkaista noin puolet on muslimeja. Mediamission kynnyksellä valtion televisiokanavalla on esitetty useita videoita, joissa islamilaiset kiihkoilijat kutsuvat kansalaisia kääntymään islamilaisuuteen huutaen: ”Nyt on pelastuksen päivä! Kuka tahtoo tulla muslimiksi? Nyt on pelastuksen päivä! Totuus on tekevä teidät vapaiksi!”

Saarna jatkuu huudoilla: ”Allahu Akhbar! Allah on suuri!”

Kautta aikojen Tansania on ollut Itä-Afrikan maista rauhallisin. Siksi islamin evankelistojen esiinmarssi juuri nyt, mission kynnyksellä, vaikuttaa olevan ajoitettu.

Missio tavoittanee pääkaupungin viisi miljoonaa asukasta. Lisäksi sanoma Jumalan voimasta muuttaa ihmisen elämä koskettanee suurta osaa Tansanian 50 miljoonasta kansalaisesta.

Mission järjestämisellä on hintansa

Suurkaupunkimission järjestäminen maksaa paljon. Esimerkiksi televisioon tehtävistä ohjelmista pitää maksaa tuotannosta, esitysten valmistelusta ja sisällön siirrosta asemille. Myös radiokanavilla, lehdillä ja mainostauluilla on hintansa.

Jos haluat tukea Tansanian missiota, voit tehdä sen lahjoitussivumme kautta. Kiitos lahjastasi!

 

Lue koko juttu uusimmasta Itäportti-lehdestä.