Tänä aamuna meillä satoi räntää. Mieleeni muistui samanlainen kevätsää 27 vuoden takaa. Olin samana keväänä tavannut kauneimman ja mukavimman nuoren naisen, mitä maa päällään kantoi. Asustelin poikamiesboksissani ja odottelin päivittäin rakkaaltani postia. Tuolloin ei vielä ollut käytössä sähköisiä viestintäkanavia, puhelinta lukuun ottamatta. Jos postiluukkuni ei narahtanut pariin päivään, sitä epäili jo tulleensa hylätyksi.
Eräänä päivänä iski suunnaton ikävä ja halu saada nähdä rakkaani. Mistä apu, kun välimatkaa oli satoja kilometrejä ja en omistanut autoa? Silloin tuli mieleen ystäväni, ja ennen kaikkea hänen punainen kuplavolkkari. Mietin auton vanhuutta ja toimintakykyä, mutta vaihtoehtojen vähyydessä soitin ystävälle. Hän ymmärsi tilanteen vakavuuden ja lainasi autonsa. Suuntaisin volkkarin keulan kohti pohjanmaata ja lähdin matkaan kauniissa kevätsäässä.
Sää kuitenkin vaihtui. Alkoi sataa räntää ja pian se muuttui lumimyräkäksi. Kieli keskellä suuta ohjasin autoa. Jos matkalla ei olisi ollut näin jaloa tarkoitusta, luulenpa, että se olisi jäänyt tekemättä. Mielessäni oli kuitenkin rakkaani. Korpitaipaleella tiellä oli lunta jo melkoisesti ja volkkarissa kesäkumit alla. Yhtäkkiä auto pyörähti maantiellä ja suuntasi kohden ojaa. Ystävällisen isäntämiehen avustamana auto saatiin takaisin tielle. Helma oli saanut uutta muotoa, mutta luotin ystäväni ymmärtäväisyyteen. Loppu matka sujui entistäkin varovaisemmin, mutta perille oli päästävä.
Kun vihdoin sain auton ohjattua tulevien appivanhempieni pihaan, oli olo kuin Jyväskylän suurajojen voittajalla. Onnen tunne oli sanoin kuvaamaton, kun sain halata tyttöystävääni. Palkinto oli kultaakin kalliimpi ja rutistin häntä sylissäni, olin voittaja.
Joskus elämän arjessa, on hyvä fiilistellä tälläkin kokemuksella. Kun ensirakkaus syttyy uudelleen, maistuu arkikin mukavammalta ja on hienoa tehdä yhteistä matkaa.
Taivastielläkin on tärkeää muistaa, että matkaamme kohden rakkaintamme. Hän on kutsunut meidät matkaan. Emme ole häntä vielä nähneet, mutta olemme lukeneet hänen sydämensä salaisuuksia hänen lähettämästään rakkauskirjeestä, Raamatusta. Rukouksessa voimme viettää aikaa hänen kanssaan. Hän on saanut meissä rakkauden syttymään. Jeesus on mennyt edeltä valmistamaan meille huippu tulevaisuutta. Matkalla joskus arki koittaa ja mennään penkkoja pitkin ja pahasti. Kuitenkin olemme matkalla kohden häntä. Taivasmatkalle ei voida ketään pakottaa, mutta kun rakkaus leimahtaa, ei matkaa voi jättää tekemättä. Pahimpien myräköiden varalle, suosittelen lääkkeeksi ensirakkauden huuman kokemista. Rakkauden syttyessä uudelleen, alkaa matka jälleen maistua. Rientäkäämme kohti voittopalkintoa.
Onni Haapala