IRR-TV:n työn ystävät niin ulkomailla kuin Suomessa ovat osoittaneet erittäin suurta rakkautta Ukrainan sotaakärsivää kansaa ja sivilien hätää kohtaan. Työmme ystävien lahjoitusten turvin olemme voineet hankkia kaksi Mercedes Benz Sprinter 18 -paikkaista pienlinja-autoa Ukrainan siviilien evakuointeja varten. Lisäksi saimme kolmannen 9-paikkaisen pakettiauton lahjoituksena.

Ajoneuvot toimitetaan Piligrim -lasten orpokodin toteuttamia evakuointiajoja varten Mariupolin lähialueiden ja Zaporizzjan väliselle evakuointireitille. Orpokodin johtaja ja 35 orpolasta itse adoptoinut ja myöhemmin evakuoinut Genadyi Mokhnenko on luvannut yhdessä aikuisten orpolastensa kanssa ajaa jatkuvia evakuointiajoja näiden kaupunkien välillä tuoden naisia ja lapsia turvaan sodan jaloista.

Kansanedustaja Mika Niikko toimii Vantaan kaupungin hallituksen varapuheenjohtajana ja hänen suosiollisella myötävaikutuksellaan saimme Vantaan kaupungilta lahjoituksena kymmenien tuhansien Eurojen arvosta sidonta- ja haavanvoitotarvikkeita sekä muita sairaala- ja ensiaputarvikkeita, joita tarvitaan kipeästi sotatoimialueen siviilien evakuoimisessa. Lisäksi työmme ystävien lahjoituksella saimme lahjoituksena myös varavirtageneraattoreita ja agrigaatteja sähköverkon sorruttua eri puolilla sotatoimialueita.

Neljän ajoneuvon avustuskolonna lähtee liikkeelle kohti Ukrainan rajaa maanantai-iltana 14.3.

P.S. Jos haluat tukea Ukrainan siviilien hätää, voit antaa oman lahjoituksesi heidän humanitääriseen avustamiseensa tästä linkistä viitteellä 7595. Samalla tuet 300 000 missiokirjan lisäpainoksen painattamista jaettavaksi Ukrainan rajalla sotaa pakeneville siviileille. Jos haluat tukea puhtaasti humanitääristä avustutyötä Ukrainassa, voit valita viitteeksi 7799. Suuri kiitos lahjastasi!