IRR-TV tekee aktiivisesti työtä arabiankielisellä alueella. IRR-TV:n tuottamia TV-ohjelmia lähetetään satelliittien kautta ja ne tavoittavat kuukaudessa noin 100 miljoonaa katsojaa. IRR-TV:n arabityön johtaja Hani Henein kertoo arabityön olevan täynnä Ju- malan ihmeitä, mutta työn kohtaavan jatkuvasti myös monenlaisia haasteita.

– Tämä työ on hyvin vaikuttava keino, jonka Jumala on ihmeellisellä tavalla avannut meille jo parikymmentä vuotta sitten. Emme pysähdy haasteiden edessä, vaan tiedämme, että on suuri siunaus, kun voimme tavoittaa näin muslimimaailmaa, Henein painottaa.

IRR-TV tuottaa ohjelmaa muslimivaltaisille alueille mm. Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa arabian, farsin, amharan, darin ja turkin kielillä. Ohjelmat välitetään katsojille 18 satelliittikanavan kautta ympäri maailman.

Potentiaalisia katsojia on jopa 1,7 miljardia näitä kieliä puhuvaa muslimia kaikkialla maailmassa. Palautteita ohjelmista tulee sekä kirjallisessa muodossa, sosiaalisen median ja eri viestipalvelujen sekä puhelimen välityksellä jopa noin 200 000 kuukaudessa, ja niihin vastaa tuhansia verkostoissamme olevia vapaaehtoisia kristittyjä eri puolilta islamilaista maailmaa. Tutustutaan tarkemmin yhteen heistä.

Fareksen todistus Lähi-Idästä
”Tunnen oloni näinä päivinä hyvin myönteiseksi, koska olen aloittanut matkan, joka on tuonut Jumalan laupeuden valon ja siunauksen sateet ylleni. Koska olin elänyt maailmassa monia suruntäyteisiä vuosia ilman isää, sydämeni oli tullut kylmäksi ja olin kokenut syvää yksinäisyyttä.

Menetin isäni ollessani vielä lapsi, ja äitini meni vuotta myöhem-min uusiin naimisiin. Sen jälkeen olin todella yksinäinen enkä saanut siihen tukea. Aloin katsoa teidän ohjelmianne ja opin tuntemaan Taivaallisen Isän. Aloin myös selvästi aistia Isän rakkautta ja toivon valon tuomaa lämpöä sydämessäni.

Olen ymmärtänyt, että en tarvitse välittäjää tai tiettyä aikaa tai paikkaa, jotta voisin puhua Isälleni. Tämä on jotain sellaista, josta olen uneksinut lähes neljänkymmenen vuoden ajan. Voin puhua Hänelle, milloin tahansa haluan ja missä paikassa tahansa. Hän kuuntelee sanojani ja puhuu minulle. Isä on astunut elämääni ja Hän on osoittanut minulle rakkauttaan ja hyväntahtoisuuttaan.

Katsoessani eräänä iltana ohjelmia TV-kanavalta koin vallankumo uksen sisäisessä maailmassani. Kun menin vuoteeseen ja suljin silmäni, seuraavat sanat toistuivat yhä uudestaan mielessäni: ”Laita luottamuksesi Jeesuksen Kristuksen käsivarsille. Hän parantaa sinun haavasi ja laskee parantavan kätensä kasvoillesi. Puhu Taivaalliselle Isällesi, ja Hän antaa sinulle rakkautta ja hyväntahtoisuutta täynnä olevan sanoman.” Minua opetettiin tällä tavalla lähes auringon nousuun saakka. Koin ihmeellistä rauhaa.

Vaikka kohtaan parhaillaan vaikeaa ongelmaa elämässäni, koen kepeyttä ja iloa siitä huolimatta. Voitteko kertoa, mitä minun tulisi tehdä voidakseni tulla uskolliseksi kristityksi? Pidättehän samalla mielessä, että en voi ilmaista uskoani kenellekään eikä paikkakunnallani ole seurakuntaa eikä pastoria.

Mitä minun pitäisi tehdä? Jos joku hylkää islaminuskon täällä, häntä kutsutaan luopioksi ja siitä seuraa kuolemanrangaistus. Olkaa niin ystävällisiä ja ohjatkaa minut eteenpäin.”

P.S. Auta meitä viemään evankeliumi muslimimaailmaan! Jo 50 €:lla tavoitat Satelliitti-TV -kanavien kautta jo 3000 heistä evankeliumin sanomalla. Voit antaa lahjasi muslimityön viittellä 8853 klikkaamalla tätä linkkiä.