IRR-TV:n kenttäpastori Ari Talja on kiertänyt jo 1,5 vuoden ajan sekä Hannu Grönroosin että Heikki Uusikylän kanssa Suomen seurakuntia kertomassa IRR-TV:n tekemästä medialähetystyöstä ja rohkaisemassa ihmisiä lähetystyöhön. Tilaisuudet ovat olleet antoisia ja rukouspalvelussa on koettu jopa ihmeitä.
Kenttäpastoriksi tituleerattu Ari Talja kiertää muusikko, lauluntekijä ja pastori Heikki Uusikylän kanssa lähes juhannukseen saakka Suomen seurakuntia kertomassa IRR-TV:n tekemästä medialähetystyöstä niin työn ystäville kuin muille kiinnostuneille. Tilaisuuksia on vielä mm. Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla, Savossa ja Kainuussa.
Talja laskee pitäneensä n. 1,5 vuoden aikana pian jo 200 medialähetystilaisuutta ja kätelleensä noin 12 000 henkilöä. Hän iloitsee mahdollisuudesta tavata IRR-TV:n työn ystäviä ja siitä, miten lämpimästi tiimi on otettu seurakunnissa vastaan. Alussa mukana kiersi laulaja, pastori Hannu Grönroos, mutta tänä vuonna saappaisiin astui Heikki Uusikylä.
Rukouspalvelu hoitaa kuulijoita
Medialähetystilaisuuksissa kuulijoille kerrotaan videoiden ja puheiden välityksellä Jumalan suurista teoista eri puolilla maailmaa. Ari Talja sanoo, että tarkoituksena on rohkaista kristittyjä mukaan lähetystyöhön sekä innostaa evankelioimaan. Heikki Uusikylä esittää omia laulujaan ja laulattaa vanhoja tuttuja hengellisiä lauluja. Tilaisuuksien lopussa on Sanan osuus ja rukouspalvelu.
– Haluamme palvella kokonaisvaltaisesti hengellisesti niitä tarpeita, joita ihmisillä on, Talja sanoo.
– Minulle on ollut yllätys se, kuinka paljon rohkaisua seurakunnat ja ihmiset tarvitsevat tänä päivänä. Ihmiset ovat usein taakkojen ja kuormien rasittamia. Rukouspalvelussa he saavat tuntea, miten taakat lähtevät. Olemme nähneet sairaiden parantuvan ja ihmisiä on pelastunutkin, Uusikylä iloitsee.
Monet seurakunnat toivovat missiota
Monissa seurakunnissa on toivottu mediamissiota omalle paikkakunnalle. Ari Talja kertoo, että IRR-TV järjestää Suomessa seuraavaksi valtakunnallisen mission, jos rahoitus järjestyy ja mukaan saadaan laaja seurakuntien verkosto eri puolilla Suomea.
Tulevat seurakuntavierailut löytyvät tästä.