18 Satelliitti -TV-Kanavaa saavuttaa muslimitaustaisia ihmisiä maailmanlaajuisesti

IRR-TV tuottaa vuosittain noin 800 uutta evankelioivaa TV-ohjelmaa arabian, sudaninarabian, farsin, berberin ja amharan kielillä. Ohjelmat näkyvät kaikkialla maailmassa 18 Satelliitti TV-kanavan välityksellä. Ne saavuttavat yli 100 miljoonaan muslimia ja arabia kuukausittain, joista keskimäärin 200 000 – 400 000 ottaa yhteyttä kuukausittain Lähi-Idässä sijaitseviin seurantatoimistoihimme. Niiden välityksellä halukkaat ohjataan edelleen tuhansien kristittyjen muodostamiin verkostoihin, jotka asuvat eri puolilla islamilaista maailmaa. Tässä on joitakin näistä palautteista, jotka kertovat siitä, miten muslimit löytävät Jeesuksen yhteyteen ohjelmiemme kautta.

Reza Morokosta

Reza oli päässyt eroon huumeista ja kuullut evankeliumin hyvän sanoman ohjelmiemme kautta. Hän oli ollut 16 vuoden ajan riippuvainen heroiinista. Hän kertoi meille:” Olen rakastunut teidän ohjelmiinne, jotka ovat todella siunanneet minua. Nykyään Kristus on tullut minulle Totuudeksi. “

Reza on hyvin innokas rukoilija yhdessä kanssamme ja hän on antanut sydämensä Kristukselle. Keskustelumme päätteeksi rukoilimme yhdessä ja hän luovutti sydämensä Herralle.


Kuvakaappau tuottamastamme Power to Change (Muutoksen voima) -sarjastamme

Mohsen Irakista:

Halusin kertoa teille hyviä uutisia siitä, kuinka äitini ja isäni on alkanut uskomaan Kristukseen 15 vuoden jälkeen. Nyt he katselevat kristillisiä TV-kanavia koko ajan.

Vaikuttaa siltä, että Herra halusi minun katsovan ohjelmianne yhä uudestaan, jotta voisin elää itse sellaista elämää, joka kirkastaa Kristusta, jotta todistaessani, käytökseni voisi heijastella Kristuksen todellisuutta.

Mir Afganistanista

Asun Afganistanissa. Noin vuosi sitten aloin uskomaan Jeesukseen Kristukseen teidän ohjelmienne kautta. Perheeni tietää asiasta ja voin rukoilla ja palvoa Herraa omassa kodissani. Täällä ei ole kuitenkaan seurakuntia ja uskonnolliset islaminuskoiset ihmiset uhkaavat minua.

Jos harjoitan uskoani julkisesti, kuten teenkin, onko uskoni Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen hyväksyttävää, jos piilotan uskoni pelastaakseni henkeni?

Jos se ei ole siinä muodossa hyväksyttävää Hänelle, minun täytyy siinä tapauksessa julistaa uskostani Jeesukseen uskonnollisten ihmisten edessä, vaikka se merkitsisi varmaa kuolemaa heidän käsissään. Joten haluaisin saada teidän näkemyksenne – mitä minun tulisi tehdä? Pidänkö uskoni salassa sopivaan ajankohtaan asti vai jatkanko Kristuksen palvomista kotonani, missä perheenjäseneni ovat tietoisia uskostani?

Lämmin kiitos esirukouksistasi ja tuestasi muslimien tavoittamiseksi evankeliumin sanomalla!

Hani Henein ja Ari Talja

P.S. Tarvitsemme edelleen esirukouksiasi ja tukeasi, jotta voimme jatkossakin lähettää evankelioivia TV-ohjelmia sadoille miljoonille muslimeille. 50 €:lla tavoitat Satelliitti-TV -kanavien kautta jo 3000 muslimia evankeliumin sanomalla. Voit tukea ohjelmien tuotantoa ja lähettämistä viitteellä 8853 tästä linkistä.


Kuvakaappau tuottamastamme arabiankielisestä evankelioivasta ohjelmasarjasta