Itä-Ukrainan mediamissio alkoi sotatoimialueella

Pitkään odotettu ja kolme vuotta suunnitteilla ollut mediakampanja Itä-Ukrainan sota-alueella on käynnistynyt.

Osin COVIDin aiheuttaman pitkän viivästysten jälkeen rattaat ovat nytkähtäneet liikkeelle poikkeuksellisen missiossa. Mission tavoittena on noin kuusi miljoonaa Itä-Ukrainan kaupungeissa ja kylissä asuvaa ihmistä.

Mission televisioohjelmat suuntautuvat neljään miljoonakaupunkiin, joista suurimmat ovat  Harkova, Dnepropetrovsk, Zaporozhje, Donetsk, Lugansk, Mariupol.

Kirjoitan tämän kirjoitksen rivejä osin sotatoimialueella, missä päivittäin kuuluu miehitetyltä alueelta tulevaa tykistön tulisstusta, johon Ukrainan armeija vastaa vastatulella.

Jännitteet ovat kasvaneet tuntuvasti sotatoimialueen kylissä ja kaupungeissa. Kolmella rintamalla Ukrainan rajalle on keskitetty 175 000 venäläissotilasta. Venäjän ja sen tukemien joukojen hyökkäyksen uhka on todellinen.

Viikon aikana saimme tietää sotatoimien eskaloituvan myös alueilla, joilla mediamissio on määrä näkyä ja kuulua.

Vuosia jatkuneen sodan jälkeen miljoonat ihmiset kokevat olevansa muun maailman hylkäämiä, traumatisoituneina ja psyykkisesti tyhjinä.

Yhdessä konfliktialueen seurakuntien kanssa missio tavoittaa ihmisiä laajalti sanomalla toivosta, sovinnosta ja anteeksiannosta.

Seuraavassa katkelma IRR-TV:n mediamission maajohtajan Gennadi Mohnenkon puheesta seurakuntansa sunnuntain jumalapalveuksessa:

– Joulukuu tulee olemaan seurakunnassamme poikeuksellisen vilkasta toiminnan aikaa, kuten myös monissa muissa alueemme seurakunnissa. Näin mission alkavalla viikolla haluan jakaa kanssanne joitakin ajatuksia, jotka kumpuavat sydämestäni.

Pandemian aika

Maailma vapisee pandemian edessä. Se on pelosta jäykistyneenä.Ihmiset pelkäävät sukulaisiaan. Ihmiset pelkäävät mennä läheistensä luo, jotka niiskuttavat tai yskivät.

Pandemia on halvaannuttanut maailman. Ambulanssit eivät tule hakemaan ihmisiä. Ambulanssi saattaa tulla ja todeta ihmisen kuolleeksi ja jatkaa matkaa muualle. Jotkut odottavat ambulanssia tunteja tai päiviä. Aluettamme ollaan julistamassa vaaralliseksi vyöhykkeeksi.

Sota jatkuu

Sota jatkuu jo kahdeksatta vuotta. Vajaan kahdenkymmenen kilometrin päässä tästä paikasta soditaan. Päivääkään siellä ei ole hiljaista. Tällä viikolla tykistö taas tulitti. Tykistötuli, kranaatinheittimet ovat arkipäivää konepistooleista ja tarkka-ampujajoukoista puhumattakaan.

Maakaasu loppuu

Kaupungin laidalla jatkuu sota.Kaasukriisi on ovella. Tajuatteko, että jäädymme tänä talvena? Maan kaasuvarat eivät riitä. Kaasun hinta nousee huimasti. Kuolemme kylmyyteen.

Kylmyys tuo mukanaan nälänhädän. Ne, joita covid tai sota ei vie, tappaa kylmyys.

Katsoin TV:stä maamme suosituinta talk-showta. Poliitikot huutavat peräkanaa, että loppu on tulossa.

Covid iskee ja sota lyö meitä. On kaasusotia ja paniikkia. Euroopassa kaasu ei riitä.

Missio tällaiseen aikaan

Ja tällaisena aikana kristityt, valmistelevat suurta evankelioimistapahtumaa sotatoimialueella.

Alueemme historian suurin evankeliointimissio pidetään nyt joulukuussa. Se on suurin koko 2000-luvun Mariupolin kaupungin historiassa.

Painosta on tullut kymmeniä tuhansia ”Koe muutoksen voima” -missiokirjoja, joissa on kertomuksia meidän ihmisistä.

Televisiokanavia varten kuvataan ohjelmia, missä kerrotaan miten Jumalan kosketus voi muuttaa ihmisten elämän.

Työn touhussa ovat valokuvaajat ja designerit, ohjaajat ja kuvaajat.

Puhelinkeskus on avattu. Siellä vastataan puheluihin ihmisiltä, jotka ovat nähneet missiomainokset.

Koulutetaan tiimejä, jotka vievät missiokirjoja kirjan pyytäneille ja ihmisiä, jotka vastaavat puhelimeen.

Kaikkea on valmisteltu hyvin nopeassa tahdissa.

Aikana, jolloin kaikki merkityksellinen on muutettu, nollattu ja julistettu merkityksettömäksi, nämä kristityt puhuvat elämän ainoasta tarkoituksesta Kristuksessa.

Merkityksellisyys kadoksissa

– Kaikki on menettänyt merkityksensä, ja jokaisella on oma käsityksensä. Lähes kaikki ovat tyytyneet siihen, ettei totuutta ole, tai totuus on kaikilla omanlaisensa.

Sitten nämä ”poikkeavat, häikäilemättömät” ihmiset tulevat ja puhuvat muuttumattomasta totuudesta.

He kutsuvat tunnustamaan sen, nöyrtymään totuuden edessä sydämellään ja polvillaan.

Ihmisethän julistavat, ettei millään ole mitään merkitystä. Ja tämä porukka väittää, että Jumalassa oli ja on kaiken merkitys.

Merkitys tuli lihaksi ja asui keskellämme. Saimme katsella Hänen kirkkauttaan. Hänen kauttaan kaikki sai alkunsa.

Maailmahan julisti romuttavansa kaikki arvot! Sitten ilmestyy tämä poikkeava ja häikäilemätön porukka.

Pienellä planeetallamme maailmankatsomukset ovat romahtaneet.

Ne, joita kiinnostaa ideologioiden historia, filosofian ja politiikan historia tietävät, että olemme tulleet erikoiseen aikaan.

Fasismi, kommunismi, kapitalismi, humanistinen jumalaton liberalismi tekevät kuolemaa.

Maailma ihmettelee, mihin oikein voisi tukeutua. On monesti kokeiltuja ideologioita kaikilla sateenkaaren väreillä.

Maailmassa murentuvat käsitteet, mallit, joita pidettiin horjumattomina, vahvoina ja suurina.

Romuttuvat suuret narratiivit ja tarinat, joiden varaan rakennettiin koko maailmankuva.

Ne vaikuttivat perustavanlaatuisilta vielä eilen, vielä 10, 20 ja 50 vuotta sitten, kunnes yhtäkkiä ihmisillä ei olekaan, minkä varassa seisoa.

Kristityt ovat ”poikkeuksellisia ja häikäilemättömiä”,  mutta kristityt ovat oikeassa.

Ihmiselle, joka on tehohoidossa happiletkuissa, ja näitä elämästä taistelevia koronatartunnan saaneita on kaupungissamme satoja ja maailmassa satoja tuhansia…tai sotilaalle, joka taistelee vihollista vastaan Shirokinon kylän etulinjassa…

Tänä aamuna juttelin seurakuntamme vanhimman jäsenen kanssa. Hän oli yöllä vienyt rakkaansa teho-osastolle. Minulla ei ollut muuta sanottavaa kuin että vastaus on Kristus.

Sotilaille juoksuhaudoissa

Niin kerromme  sotilaalle juoksuhaudassa ja korkeimman neuvoston jäsenelle. Saman sanoman jaamme oligarkille ja asunnottomalle ihmiselle. Kristus on vastaus.

– Tahdon lukea otteen erään Billy Grahamin saarnasta. Hän oli kuuluisa 1900-luvun evankelista. Ei vain pääsiäisenä, vaan joka päivä.

Ylösnoussut Kristus haluaa asua sydämissämme joka päivä. Usko ei tuo rauhallista, järjestelmällistä elämää.

– Seurakunnassamme me julistamme yleisen liikekannallepanon.

Seuraavien noin kolmen kuukauden aikana on voimassa yleinen hengellinen liikekannallepano kaikissa kaupunkimme ja alueemme seurakunnissa.

Usko ei tuo rauhallista elämää.Kristus ei tuonut rauhaa, vaan miekan. Hän tuli jakamaan ihmiskunnan.

Ihmiset torjuvat Kristuksen,  koska hinta Hänen seuraamisestaan on liian suuri tässä materialistisessa, maallistuneessa ja nautintoja jumaloimassa maailmassamme.

Olemme eristäneet Kristuksen

– Meidän kristittyjen on tunnustettava syyllisyytemme. Olemme eristäneet Kristuksen kirkkoihimme.

Päästämme Hänet vain uskonnolliseen elämäämme. Palvomme Häntä kirkkojen paksujen seinien sisällä. Piilotamme Hänet hiljaisiin pikkunurkkauksiin.

Hänestä kuulee harvoin arkena, sunnuntaipäivien välisenä aikana.

Alkuseurakunnan aikana heistä ajateltiin, että he ovat häirikköjä, jotka nyt tunkeutuivat sekoittamaan kaiken.

Evankeliumi pani sekaisin koko maailman. Se vei meiltä rauhan. Se käänsi ylösalaisin  kivat pikkumaailmamme.

Kun Kristus eli maan päällä, Hän meni sairaiden, tarvitsevien ja kuolemaisillaan olevien luo.

Jeesuksen rakkaudella ei ollut luokkarajoja, ei rodullisia tai uskonnollisia rajoja. Hän eli sitä, mitä saarnasi.

Olemme kadottaneet uusitestamentillisen käsityksen siitä, mutta sen tärkein ajatus oli,  ettei saa piiloutua  kirkon seinien sisälle. Emme saa jättää toisiamme.

Meidän täytyy lähteä ulos julistamaan Kristuksen herrautta ja valtaa, puhumaan Hänestä ainoana toivona. Kaikille, kaikkialla ja aina.

Apostolinen sanoma

Tätä apostolista sanomaa nyt valmistaudumme kuuluttamaan kaupungissamme ja Itä-Ukrainassa.

Niiden jäljissä, jotka toivat evankeliumin Jerusalemiin, Samariaan, Australiaan, Unkariin tai NL:oon,valmistaudumme julistamaan kovaäänisesti kaikkien kanavien kautta, kattavalla mainoskampanjalla ja suuren mission voimalla, että Jeesus on hallitseva ja voimallinen Herra, ja että Hän hallitsee yhä elämäämme.

– Olemme valinneet n 10–12 kertomusta ihmisiltä niiden kymmenien tuhansien joukosta, joita tästä maasta löytyy.

Kristus sanoi: ”Tulkaa luokseni työn ja kuormien uuvuttamat. Annan levon.”

Tule kokemaan muutoksen voima, polvistu Luojasi eteen, kadu syntejäsi, anna elämäsi Kristukselle.

Näin haluamme julistaa metallimiehelle, opiskelijalle, sotilaalle, lääkärille tai koronapotilaalle sairaalassa.

Maailmanjärjestys horjuu

Kansat kapinoivat. Kuten Psalmissa todetaan, kansakunnat juonia punovat. Mutta kristityt jatkavat evankeliumin julistamista.

Seuraavat kuukaudet tulevat olemaan erityistä aikaa seurakunnallemme ja muille Mariupolin seurakunnille, jotka osallistuvat missioon.

– Missiotapahtumia tulee olemaan kylissä rintamalla. Ostamme elintarvikkeita, ja viemme niitä tarvitseville. Viemme lapsille lahjoja ja naisille ruusuja rintamalle talvella.

Kaiken tämän kautta julistamme:

”Koe muutoksen voima!” Soita ja saat kirjan lahjaksi, kanssasi puhutaan, autetaan…

Kuuntelija saattaa joutua epäuskoon. Onhan tämä outoa.Tällaisen pandemian aikaan. Sodan aikana.

On melko häikäilemätöntä aloittaa tämä missio juuri tällaiseen aikaan.

Mutta juuri näin pitääkin toimia. Juuri tämä on oikein tällaisena aikana.

Siellä, missä pimeys tiivistyy, armo tulee ylenpalttiseksi. Se on jumalallinen periaate.

Kun synnin määrä alkaa kasvaa, armo tulee vieläkin runsaammaksi.

Pimeydessä asuva kansa näkee valon

Apostoli Paavali kirjoitti,  että kun pimeys alkaa vallata, valo odottaa tilaisuutta päästä läpi.  Jeesus sanoi, ”Pimeydessä asuva kansa näki suuren valon.”

– Kun mietin tätä missiota, ajattelin, että seurakuntien olisi tultava ulos neuvostoluostareistaan. Se on surullista, mutta aina mielessäni.Uskonnollinen elämämme tapahtuu vain seurakunnan sisällä.

”Koe muutoksen voima” -missiokääntää seurakunnan ulospäin. Se on voimallinen ja dramaattinen  toimenpide.

– Rakas  seurakunta! Me valmistaudumme suurimpaan evankelioimistapahtumaan kaupunkimme ja maamme historiassa.

Ystävät, huolimatta pandemian ja sodan aiheuttamasta pelosta, talouskriisin uhasta ja vaikka jäätymiskuolemasta kaasun loputtua, nyt on oikea aika julistaa evankeliumia.

Täysillä eteenpäin, seurakunta, täysillä käsirysyyn!

Jumala toivoo murtautumista, väliintuloa siihen paikkaan, jonka pimeys julisti omakseen.

Rintama-alueen missio

”Koe muutoksen voima” -missio on suunnattu rintama-alueen ihmisille.

Sitä ei pidetä Kiovassa, vaan rintamalinjan kaupungeissa ja kylissä Ja kuulkaas, Jumala piti seurakuntaamme sen arvoisena, että saamme toimia tärkeänä järjestäjätahona.

Otan sen kohteliaisuutena taivaasta. Monia seurakuntia osallistuu, mutta mission koordinointi koko alueella on pääosin vastuullamme.

Laulu rintamavyöhykkeestä

Eilen valmistelin tätä saarnaa, ja sain Albertilta viestin. Hän kehotti kuuntelemaan yhden upean laulun.

Tajusin, että siihen lauluun minun pitää päättää saarnani. Se on laulu rintamavyöhykkeestä.

Laulun nimi on ”Vieraantunut maa”,koska rintama-alue on juuri sellainen.

Se on pimeydessä. Juuri tämä maa on ”Muutoksen voima”-mission kohdealue.

Sen mission, jonka me ”oudot ja häikäilemättömät” kristityt järjestämme joulua edeltävinä viikkoina.

Maa, joka kärsii sodasta

Tämä maa kärsii sodasta. Niin lauletaan laulussa. Siellä pimeys sakeni. Niin kuin folklaulaja laulaa:

”Rauhallinen maa vajosi syövereihin ikään kuin saatana johtaisi koko näytelmää.”

Monien mielestä pimeys on vallannut maan. Tähän saumaan tulee ”Koe muutoksen voima” -missio.

Samanlainen missio on järjestetty eri aikoina eri maissa, mutta erityisesti näin kahdeksantena sotavuonna rintama-alueella sen järjestäminen on erityisen osuvaa.

Sanoma Kristuksesta on toivo kaikille maassamme. Haluamme julistaa mahdollisimman kovaan ääneen,  että Herra hallitsee ja keskellä vastoinkäymisiä Hän on pelastus. Hänessä on voima mutokseen.

Sitä me ”oudot,  häikäilemättömät” kristityt haluamme julistaa. On laulu, joka koskee levotonta aikaa, jossa me elämme Itä-Ukrainassa.

Laulussa sanotaan näin:

Täällä ilma on erilaista. Hengittäminen tuntuu erilaiselta. Sumu nousi seinäksi ja räjähdykset kuuluvat. Räjähdyskuopat kaikkialla kuin paisehaavat.

Pelloilla kyntävät panssarivaunut. Käärmeenä kiemurtelee runneltu tie.

Miinoitetut pellot kuoleman otteessa. Viimeinen tarkastuspiste ja vieraantunut maa.

Kiirehdin ystävän syntymäpäiville.  Jumala varjelkoon teitä! Pyhät antakoot anteeksi!

Tämä maailma on julma.

Emmehän ole vieraita. Palakoon helvetissä se, joka pani tämän alulle!

Kaikki on kuin painajaista. Aika antaa vastaukset. Vaan ei saa takaisin poikiaan kotimaa.

Kynttilät eivät sammu elämänsä antaneiden muistoksi. Rauhallinen maa vajosi syövereihin ikään kuin saatana johtaisi koko näytelmää.

Meitä alettiin jakaa, mutta me emme jakaudu. Jo kolmas vuosi sotaa, ei sitä uskoisi.

Tätä mielettömyyden määrää ei voi antaa anteeksi. Vielä nousemme uuteen eloon. Jumala varjelkoon teitä!

Jumala varjelkoon teitä! Pyhät antakoot anteeksi! Tämä on julma maailma.

Kaikki on kuin painajaista. Aika antaa vastaukset. Vaan ei saa takaisin poikiaan kotimaa.

Rukoilkaamme

– Isä, emme tiedä, miksi valmistelimme missiota jo vuosia sitten.

Mutta Sinä hallitset aikoja ja aikakausia. Hallitset historian suuntaa. Näinä vuosina  ihmisten pelko on kasvanut.

Virus on tullut mukaan kuvioihin.On tullut pandemian pelko ja pelko kaasun riittämisestä.

Herra, luotamme Sinuun aikojen ja aikakausien hallitsijana. Annamme Sinulle kätemme ja sydämemme merkiksi halustamme tuoda ihmisille toivoa näinä joulunalusviikkoina.

Herra, Sinä annat meille ihmisiä, jotka ovat valmiita omistautumaan evankelioimiselle,  kuvaamaan videoita, ostamaan mainosaikaa, -jakamaan tietoa ja painamaan kirjoja.

Herra, kiitämme Sinua. Mutta siihen tarvitaan myös sydämiämme.Ne ovat tärkein voimavarasi tässä maailmassa. Käytä meitä tänä aikana. Tulkoon rintama-alueen kaupunkeihin ja kyliin Sinun valosi. Tulkoon pelkojen, sodan ja mielettömyyden keskelle uudestisyntyminen ja toivo

Avautukoot monien sydämet ja sielut Sinulle. Pyydämme siunausta näihin kuukausiin ja tähän käsirysyyn.

Lähdemme seurakuntiemme  seinien ulkopuolelle tähän suurimpaan evankeliointimissioon.

Meillä ei ole kokemusta siitä,    miten toimia. Emme ymmärrä, miten kaikki toimii. Tiedämme silti, että kaikki on Sinun hallinnassasi.

Pyydämme, että siunaat meitä nyt, kun pimeys tiivistyy ja laittomuus lisääntyy. Armosi on ylenpalttinen.

Siunaa meitä, ”outoja ihmisiä, häikäilemättömiä ihmisiä”, mutta totuuden omistavia ihmisiä,  jotka tietävät, että Sinä, Kristus, olet ihmisten ainoa toivo. Kaikille, kaikkialla ja aina.Siunaa meitä  Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Hannu Haukka

P.S. Lämmin kiitos esirukouksistasi ja tuestasi Itä-Ukrainan missioon. Voit tukea mahdollisuuksiesi mukaan tätä missiota Itä-Ukrainan mission viitteellä 7595 tästä linkistä: https://irr-tv.fi/lahjoita
Lämmin kiitos lahjastasi!