IRR-TV on avustanut muutaman vuoden ajan mm. pastori Gennadiy Mohnenkon johtamaa Pilgrim-lastenkotia Mariupolissa, Itä-Ukrainan sotatoimialueella. Syksyllä alueella toteutetaan mediamissio, jossa myös Mohnenkon seurakunta on mukana. Monet alueen asukkaat etsivät Jumalaa, koska elämä sodan keskellä ei ole helppoa.
Mariupolissa sijaitsevan Pilgrim-lastenkodin johtaja Gennadiy Mohnenko vieraili kesäkuussa, kolmen vuoden tauon jälkeen, IRR-TV:llä. Hän on käynyt lastenkodin lasten kanssa Suomessa mm. vuonna 2016 Maailma ilman orpoja -polkupyöräkiertueen merkeissä.
– Olemme ajaneet maailman ympäri, yhteensä n. 27 000 km. Olemme rohkaisseet monia ihmisiä adoptoimaan orpolapsia. Yli tuhat lasta on löytänyt ottoisän ja -äidin, itse 3 biologisen ja 33 ottolapsen isä iloitsee.
Joulukeräyksellä kanala lastenkodille
IRR-TV järjesti vuonna 2015 joulukeräyksen, jolla kerättiin varoja lastenkodille sekä pakolaiskeskuksiin ja vanhusten hoitokodeille. Lahjoituksilla on mm. remontoitu lastenkeskusta ja rakennettu kanala, josta riittää ruokaa kaikille – ja jopa vietäväksi rintama-alueen kyliin.
– Ensimmäistä kertaa 27 pastorivuoteni aikana lastenkodeissamme ja vanhusten hoitokodeissamme on ollut riittävästi lihaa. Aiemmin sitä oli silloin, jos satuimme löytämään sitä jostain. Tänä päivänä, sodan keskellä, lastenkotimme lapset saavat riittävästi lihaa, niin paljon kuin vain haluavat syödä. Haluan kiittää siitä kaikkia lahjoittajia, Gennadiy Mohnenko sanoo.
Seurakuntarakennus tarvitsisi lämmitystä
Tällä hetkellä remontissa ovat lastenkodin kesäleirialue sekä seurakuntasali, jonka Mohnenkon seurakunta sai ostettua Mariupolin keskustasta sodan vuoksi halvalla. Seurakuntarakennukseen tarvittaisiin lämmityslaitteita ja eristeitä, sillä Ukrainan talvet ovat ankaria, eikä taloissa ole samanlaisia lämpöeristeitä kuin Suomessa. Lastenkotityötä ja seurakunnan pyhäkoulu- ja nuorisotyötä varten remontoitava rakennus toimii syksyllä myös sotatoimialueella toteutettavan mission toimintakeskuksena.
– Jos joku haluaa ottaa osaa ja antaa omastaan, että tämä missiokeskus ja Gennadiyn johtama lasten toimintakeskus voidaan kunnostaa, niin se olisi erittäin tervetullutta, sanoo IRR-TV:n toiminnanjohtaja Hannu Haukka.
Sotilaita kuolee joka päivä
Sotilaspastorinakin toimiva Gennadiy Mohnenko on kiitollinen siitä, että IRR-TV on ollut rinnalla koko Itä-Ukrainan sodan ajan ja kertonut AlfaTV:n kautta tilanteesta, josta media on monissa maissa vaiennut.
Sota on joka päivä läsnä sotatoimialueella elävien arjessa. Pilgrim-lastenkodin ikkunoista näkee suoraan rintamalle. Mohnenko kertoo, että hänen nuorin poikansa, joka on nyt 11-vuotias, on nähnyt joka aamu monen vuoden ajan herätessään ikkunasta taistelulinjan.
– Päivittäin me kuulemme räjähdyksiä ja näemme leimahduksia, ja lastenkodin ikkunat helisevät. Joka päivä kuolee sotilaita, välillä myös siviilejä.
Ihmepelastuksia sodan keskellä
Seurakunnat ovat auttaneet rintamakylien asukkaita toimittamalla heille mm. leipää ja vettä, sillä kylissä ei ole minkäänlaista tuotantoa tai työtä. Sotatila on saanut monet monet etsimään Jumalaa.
– Silloin, kun kaikki on hyvin, monet ihmiset eivät muista lainkaan Jumalan olemassaoloa. Mutta kun kodin seinät tärisevät päivittäin tykistön voimasta, kun ammus osuu tänään kodin eteen ja seuraavana päivänä kodin taakse, niin moni alkaa miettiä sitä, että mitä jos ammus osuukin seuraavana päivänä kotiin. Tällaisissa olosuhteissa monet alkavat rukoilla Jumalaa. Ja Jumala pelastaa ihmisiä, Mohnenko sanoo.
Hän on kuullut paljon uskomattomia tarinoita siitä, miten Jumala on pelastanut ihmishenkiä. Esimerkiksi erään ei-uskovan naisen koirat repivät hänet yöllä sängystä lattialle juuri ennen kuin pihalle iskeneen ammuksen sirpaleet tunkeutuivat seinän läpi suoraan naisen vuoteeseen. Nainen tuli ihmeellisen pelastumisen seurauksena uskoon.
Ensimmäinen missio sotatoimialueella
Itä-Ukrainan mediamissio poikkeaa aiemmista kampanjoista siinä, että se kohdistuu erittäin epävakaalle, ja jopa vaaralliselle, alueelle.
– Olemme toteuttaneet 15–16 vuoden aikana 105 suurkaupunkimissiota maissa, joissa on ollut erilaisia haasteita, mutta ei varsinaisesti sotatoimia. Tämä missio kohdistuu poikkeuksellisesti alueelle, jossa on päivittäin tykistötulta, Hannu Haukka kertoo.
Missio aiotaan toteuttaa haastavista olosuhteista huolimatta, sillä evankeliumi kuuluu myös niille parille miljoonalle itäukrainalaiselle, jotka asuvat sotatoimialueella.
– Jeesus tuli saarnaamaan vangituille vapautta ja sairaille terveyttä. Lähetyskäsky ja evankeliumi koskevat myös tätä aluetta – riippumatta siitä, ammutaanko siellä vai ei.
Missio tulee koskemaan satojen kilometrien alueella monia tulilinjalla olevia kyliä ja pieniä kaupunkeja.
– Uskomme, että moni kylistä tulee kokemaan muutoksen voiman, Gennadiy Mohnenko toteaa.
Voit tukea Itä-Ukrainan missiota lahjoitussivumme kautta. Kiitos lahjastasi!