IRR-TV painattaa Kuuban seurakunnille 10 000 missiokirjan lisäpainoksen. Kirjat tulevat tarpeeseen, sillä keväällä 2017 järjestettyä missiota varten painetut 150 000 missiokirjaa loppuivat jo kampanjan aikana.
Havannan missio oli monin tavoin menestyksekäs. Kymmenet tuhannet ihmiset tekivät henkilökohtaisen päätöksen lähteä seuraamaan Jeesusta Kristusta ja seurakuntiin tulvi kiinnostuneita. Armeijan upseereita ja poliisivoimien väkeä tuli perheineen uskoon, samoin noitapäällikkö ja noitia.
Muutostarinat pelastivat itsemurhalta
Missiokirjalla oli tärkeä rooli Havannan missiossa. Muutostarinat saivat monet vakuuttuneiksi siitä, että heidänkin elämänsä voi muuttua. Eräs mies pelastui itsemurhalta luettuaan kirjaa.
– Kun tämä sanoma löytää vastakaiun ihmisten elämässä ja sydämessä, kun ihminen näkee, että hänelle tarjotaan jotain sellaista hyvää, mitä hänellä ei ole ollut ja mitä hän tarvitsee, hän tulee uskoon, IRR-TV:n toiminnanjohtaja Hannu Haukka sanoo.
Missiokirjat painetaan tällä kertaa Kuubassa, koska niiden maahantuonnissa oli ongelmia mission aikana. Kirjat maksavat n. 15 000 euroa.
Jumala kutsui tukemaan Kuuban missiota
Lahjoittajien ansiosta missioiden järjestäminen ja missiokirjojen painattaminen on mahdollista. Seija Eerola lahjoitti Kuuban missioon kuultuaan Radio Dein Itäraportti-ohjelmassa, että 3 000 poikavangin evankelioimiseksi tarvitaan missiokirjoja. Hän koki Jumalan puhuvan, että hänen tulisi osallistua kirjojen kustannuksiin. Seija totteli, vaikka epäili aluksi, mikä merkitys hänen lahjallaan on.
– Jumala halusi, että minä konkreettisesti koen sen, että jokainen pieni yksilö saa seistä juuri sillä paikalla missä hänen tulee olla ja hoitaa oma tonttinsa. Minun tonttini oli tämä: Kuuba.
Kiitos kaikille Kuuban missioon lahjoittaneille! Voit tukea IRR-TV:n medialähetystyötä tästä.