IRR-TV on tehnyt työtä juutalaisten parissa 2000-luvun alusta alkaen. Ensimmäinen mediakoulutus järjestettiin seurakunnille Haifassa.
Sitä seurasi menestykselliset mediamissiot hepreaksi, venäjäksi ja arabiaksi Jerusalemissa, Tel Avivissa ja Haifassa.
Ydintehtäväksemme on muodostunut venäjänkielisten juutalaisten saavuttaminen Venäjällä, Ukrainassa ja Israelissa.
Media välittää viestin miljoonille
Koko Israelin kattavat mediamissiot ovat saavuttaneet vastakaikua kymmenissä tuhansissa ihmisissä. Lisäksi on ollut useita paikallisia missioita ja evankelioimiskampanjoita. Puhelinkeskusten ja missiokirjojen kautta ihmisiä on ohjattu paikallisseurakuntien yhteyteen jälkiseurantaa varten.
Vuosien aikana kymmenet tuhannet juutalaiset ovat saaneet mahdollisuuden päästä kosketukseen elävän Jumalan kanssa ja uusia seurakuntia ja pienryhmiä on syntynyt.
TV-ohjelmia myös YouTubessa
Olemme tuottaneet jo yli kymmenen vuoden ajan venäjänkielisiä evankelioivia ohjelmasarjoja.
Tällaisia sarjoja ovat mm. paikan päällä kuvattavat Israel tutuksi -sarja sekä Shabbat Shalom keskusteluohjelma. Jerusalem Dateline CBN:n Jerusalemin toimiston tuottama viikoittainen uutisohjelma, josta IRR-TV muokkaa venäjänkielisen version Kiovassa. Lähi-idän sota-aikana ohjelman katsojaluvut YouTubessa ovat kasvaneet huimasti.
Autamme hädässä ja vastustamme antisemitismiä
Lohdutamme kärsiviä juutalaisia kriisien ja sotien keskellä osoittamalla humanitääristä apua niin Israelissa kuin Ukrainassa.
Samoin vastustamme maailmalla kasvavaa antisemitismiä jakamalla oikeata tietoa Israelista ja opetamme uskomme hengellisten juurien merkityksestä ajassamme.
Kun Hamasin terroristit hyökkäsivät murhaten, raiskaten ja ryöstäen Gazan ympärillä oleviin kyliin satatuhatta asukasta joutui pakenemaan muualle Israeliin.
Sen jälkeen vielä Hizbollahin rakettisateen alta on jouduttu evakuoimaan noin 80 000 ihmistä kodeistaan.
Tuimme heti sodan alkuvaiheessa suomalaisten perustamaa Jad HaShmonan kylää Jerusalemin kupeessa. Kylä otti vastaan pakolaisia, joita piti majoittaa, vaatettaa, ruokkia ja hoitaa psyykkisesti.
Osoitimme heille taloudellista tukeamme suomalaisten lahjoittajien antamien varojen kautta.
Ashdodin alueen seurakunnat tekevät mittavaa avustustyötä sekä uusien maahanmuuttajien että sodan uhrien parissa. Tuemme resurssiemme mukaan heitä.
Yhdessä voimme enemmän
Kiitos, että rukoilet Israelin ja juutalaisen kansan puolesta ja tuet työtämme myös taloudellisesti.
Pirjo Karttunen
Lue koko juttu joulukuun Itäportti-lehdestä Jos et vielä saa itsellesi IRR-TV:n ilmaista ystäväkirjettä ja Itäportti -lehteä, voit tilata sen helposti itsellesi tästä linkistä.
P.S. Anna tukesi evankeliumin sanoman päättäväiseen ja siunattuun levittämiseen! Voit ohjata lahjasi työmme suurimpaan tarpeeseen käyttämällä viitettä 8484. Anna lahjasi osoitteessa https://irr-tv.fi/lahjoita/.
Kiitos, että olet mukana tukemassa tärkeää työtämme!