Lokakuussa alkanut mediamissio Mongoliassa on ylittänyt kaikki odotukset. Mongolian Evankelinen Alliansi kertoi, että maassa ei ole nähty vastaavaa evankeliointikampanjaa koskaan.
Missiosanoma haastoi mongolialaiset Jeesuksen ristin juurelle
Missiojuhlatilaisuus yllätti
Mission ehdottomaksi kohokohdaksi osoittautui suuri evankelioiva juhlatilaisuus, joka järjestettiin pääkaupungin Ulaanbaatarin juhlapalatsissa 9. joulukuuta.
Missiomme apulaisjohtaja Juri Ananjev kertoi terveiset matkaltaan: ”Hannu, terveisiä Mongoliasta! Suurtapahtuma oli odottamaton ja ihana. Paikalla oli yli 3500 ihmistä, joista noin 200 oli uskovia. Valtaosa paikallaolevista oli täysin ulkopuolisia, isiensä uskonnon mukaan buddhalaisia. En ole koskaan missään nähnyt niin hienoa tapahtumaa ja vastaavaa evankeliumin sanoman vastaanottoa. He ottivat vastaan sanan Kristuksesta.”
Vastakaiku muistutti sitä, mitä nähtiin Venäjällä 90-luvun alussa suuren herätyksen aikana.
Uskoon tulleita on runsaasti
Eräs puhelinkeskukseen soittanut nuori nainen, joka edusti taloudellisesti rikkaampaa kansanosaa, päätti tulla hakemaan tilaamansa missiokirjan henkilökohtaisesti. Hän oli soittanut missiopuheli meen muutamia päiviä aikaisemmin ja kertonut haluavansa tulla hakemaan tilaamansa kirjan.
Vastaanotettuaan muutoskertomuksia sisältävän lahjakirjansa hän kosketti sillä otsaansa ja sen jälkeen rintaansa.
180 vankia teki uskonratkaisun
Mission aikana evankeliumin sanomaa vietiin myös vankiloihin. Vangit tiesivät synnin merkityksen ja sen tuhoisan voiman elämässään. Vankilassa 180 miesvankia teki julkisen uskonratkaisun ja sai maistaa sitä suurta armoa, joka vuotaa Jumalan sydämeltä! Seurakunnat ovat pieniä ja ulkopuolisten tavoittaminen on usein hidasta ja vaivalloista. Median avulla seurakunnat ovat voineet viedä evankeliumin sanoman tämän sukupolven mongolialaisille kattavasti.
Missio kulkeutui Mongolian kaukaisempan kolkkaan
Vastakaiku missiolle ylitti odotukset. Pastori Myagmardarj tiimeineen perusti missiotoimipisteen keskustaan vilkkaasti liikennöidyn pääkadun varrelle. Paikalle kokoontui suuri joukko ihmisiä, jotka pysähtyivät tutustumaan kirjaesittelyyn. Missiokirjat kiinnostivat ja niitä jaettiin halukkaille ohikulkijoille. Seuraavalla viikolla pastorin soluryhmään alkoi ilmestyä paljon tuntemattomia ihmisiä.
Uusia seurakuntia
Pastori päätti perustaa uuden seurakunnan. Uuden seurakunnan nimen saivat päättää seurakuntalaiset. Nimeksi valittiin ”Valo”. Seurakunta kokoontuu säännöllisesti.
Herätystä jurttakylän kaivolla
Eräs toinen seurakunta päätti jakaa missiokirjoja kylän kaivolle vedenhakuun saapuneille asukkaille yhteystietoja vastaan. Kahden päivänä aikana yhteensä 147 jurtta-alueella asuvaa ihmistä sai lahjaksi muutoskertomuksia sisältävän missiokirjan.
Sen jälkeen järjestettiin tilaisuus, johon kutsuttiin nämä ihmiset. Tilaisuuteen saapui yhteensä 40 aikuista ja 15 teini-ikäistä nuorta. Tilaisuuden lopussa puhuja kysyi, kuka tahtoo oppia tuntemaan kirjassa kerrotun Jeesuksen. Kaikki 55 ihmistä ilmoittivat, että he tahtoivat vastaanottaa kutsun uskoa Jeesukseen Pelastajanaan.
Mediamissio Tsingis Khanin valtakuntaan – mongolialaiset Kristukselle!
Missio alkoi lokakuussa ja nyt kesäkuun alkaessa missio etenee edelleen vauhdilla. Uusia seurakuntia ja uskovien ryhmiä on perustettu!Helmikuussa missio saapui Uvsin maakuntaan.
Mission uusin valtaus on Dornogovin maakunta. Missiojohtajamme Boloroo kertoi, että harvaan asutussa Dornogovin maakunnassa monet ovat vastaanottaneet evankeliumin sanoman. Boloroo luettelee kiitosaiheet:
• Missiokirjoista otetaan uusi painos, 10 000 kirjaa
• Missioseurakuntien laajamittainen leiritoiminta tavoittaa tuhansia Mongolian lapsia evankeliumilla
• Kevään aikana on palkattu kolme nuoren polven evankelistaa perustamaan lisää uusia seurakuntia
• Ulaanbaatarissa jurttaseurakunnan kautta uskoon tulleet eivät mahdu jurtan tiloihin. Siksi seurakunta päätti laajentaa kokoussalia rakentamalla lisätilaa. Budjetti on noin 70 000 euroa, mistä noin puolet on saatu kerättyä.
Jumalan ihmemissio jatkuu
Lokakuun lopussa missio Mongoliassa alkoi maan pääkaupungista Ulaanbaatarista. Kymmenet tuhannet mongolialaiset kuulivat evankeliumin sanoman marras- ja joulukuussa. Uusia seurakuntia on sittemmin perustettu. Helmi-maaliskuussa missiota jatkettiin myös Uvsin maakunnassa. Maakunta sijaitsee syrjäisen Mongolian luoteiskulmassa.
Harvaan asutun alueen väestö koostuu pitkälti paimentolaisista. Missio tavoitti ennätysmäärän asukkaista.
Missiojohtajamme Boloroo kertoi, että tuhansille ihmisille on kerrottu pelastussanoma. Harvaan asutussa maakunnassa sadat ihmiset ovat vastaanottaneet evankeliumin sanoman Jeesuksesta ja tullut uskolle kuuliaiseksi.
Yhteenvetoa missiosta
Missiokirjat ovat loppuneet kesken sillä missio jatkuu edelleen ja vastakaiku on selvästi yllättänyt missiotiimit. Tarvitaan 10 000 missiokirjaa lisää. Kysyntä on ylittänyt tarjonnan.
Hannu Haukka
IRR-TV:n toiminnanjohtaja
P.S. Lämmin kiitos esirukouksistasi Mongolian mission puolesta! Voit antaa myös arvokkaan tukesi missiosanoman leviämiseksi tehokkaasti osoitteessa https://irr-tv.fi/lahjoita/ Kiitos tuestasi!
Ulaanbaatarin seurakunnan pastori kiittää missiota. Uskoontulleita on runsaasti. Jurttatemppeli on käynyt pieneksi. Nyt pitää rakentaa lisätiloja.
Monet ovat tulleet tuntemaan Jeesuksen elämänsä Herrana. Uusien kirkkojen perustamiselle on kiireellinen tarve.