Moskovan tuomio-istuin on pidentänyt pastori Romaniukin tutkintavankeutta 17.04.25 asti. Asiasta ilmoitti Nikolai Romaniukin tytär. Lokakuun 19. päivänä, 2024 Moskovassa sijaitsevan evankelisen uskon ”Pyhän kolminaisuuden kirkon” pastori Nikolai Nikolajevits Romaniuk pidätettiin sunnuntaisen jumalanpalveluksen jälkeen.
Pidätykseen liittyi perusteelliset kotietsinnät, jotka suoritettiin erittäin töykeällä tavalla.
Pastori Romaniuk:ia syytetään läntisten tiedustelupalvelujen yhteistyöstä.
Tekaistuja syytöksiä
Syytökset ovat tekaistuja, ja kuuluvat perinteiseen FSB:n eli Venäjän turvallisuuspalvelun valheisiin.
Pastorin koko perhe on kokenut suurta psykologista traumaa pidätyksen yhteydessä, mutta tällaiset etsinnät ja pidätykset nyky-Venäjällä ovat valitettavasti ennustettavissa ja odotettavissa.
Kotietsinnät kovin ottein
Kotietsintöjen aikana kotiin tunkeutuivat hupulliset Venäjän salaisenpoliisin erikoisjoukot kalashnikovit ladattuna. Perheen lapset pakotettiin makuulleen kasvot kohti lattiaa, kädet pään taakse, kuuden tunnin ajaksi.
Barbaarista sotaa vastaan
Tärkeimpiin syytöksiin kuuluu se, että pastori Nikolai Romaniuk ilmaisi erimielisyytensä raakamaista ja julmaa sotaa vastaan, jota Venäjän federaatio käy Ukrainan alueella.
Rehellisinä ihmisinä he kärsivät asenteestaan, joka perustuu johdonmukaisesti Raamatun totuuteen ja kristilliseen maailman katsomukseen.
Eräs pastorikollega kertoi: ”Olen tuntenut Nikolai Romaniukin varhaisesta nuoruudestamme lähtien, tunsin hyvin tämän koko perheen ja hänen isänsä Nikolai Vasiljevitšin, joka oli kotoisin Ternopilin alueelta Ukrainasta.
Isä sai 18 vuotta vankeutta
Neuvostoliiton vainon ja sorron vuosina isä Romaniuk oli Moskovan helluntaikirkon pastori ja kärsi paljon uskonsa tähden. Hänet passitettiin vankileirille Siperiaan 18 vuodeksi.
Nikolain vanhempi veli Vasili, myös pastori, kuoli hyvin mystisissä olosuhteissa moskovalaisessa sairaalassa tuntemattomaan sairauteen.
Vuonna 2012 Romaniukin veljesten johtaman seurakunnan kirkkorakennus hajotettiin yöllisessä iskussa puskutraktorien voimin.
Rikollinen Kremlin hallinto jatkaa laittomuuksiaan.
Kysymys kuuluu: Jumala, kuinka kauan tätä samaa?!.
Lisätietoja odotellessa pyydämme ystäviä rukoilemaan uskonveljemme kohtalon puolesta.
Veljesterveisin VF
Lue koko juttu joulukuun Itäportti-lehdestä Jos et vielä saa itsellesi IRR-TV:n ilmaista ystäväkirjettä ja Itäportti -lehteä, voit tilata sen helposti itsellesi tästä linkistä.
P.S. Anna tukesi evankeliumin sanoman päättäväiseen ja siunattuun levittämiseen! Voit ohjata lahjasi työmme suurimpaan tarpeeseen käyttämällä viitettä 8484. Anna lahjasi osoitteessa https://irr-tv.fi/lahjoita/.
Kiitos, että olet mukana tukemassa tärkeää työtämme!