Missä Jumala on silloin, kun aviomiehet, isät ja pojat kaatuvat rintamalla ja maa uhkaa tuhoutua hyökkäävän vihollisarmeijan iskujen alla? Tätä kysyvät
monet ukrainalaiset. Mutta myös pimeimmässäkin laaksossa Jumala on läsnä (Ps. 23:4) Hänen vastauksensa tähän kysymykseen on ”seurakunta.” Jumalan seurakunta on turvapaikka, koti, keidas, ensiapukeskus ja sairaala särkyneille ja haavoittuneille sieluille. Tänään heitä
on miljoonittain Ukrainassa.

Todistuksena siitä seurakunnat Ukrainassa kasvavat ja kävijämäärät lisääntyvät monikertaisesti. Kiovan alueella Vishneven seurakunta on hieno esimerkki tästä, eikä se ole suinkaan ainut. Hersonin kaupungissa on koettu samaa. Kävijämäärät ovat kasvaneet muutamasta sadasta tuhansiin. Samoin on käynyt Ukrainan toiseksi suurimmassa kaupungissa Harkovassa.Sota-aika on myös herätyksen aikaa. Tuhoisan sodan keskellä on todistettavissa selkeää Pyhän Hengen liikehdintää.

VERTAUS LAUPIAASTA SAMARIALAISESTA
Jeesuksen vertaus opettaa, että me voimme kulkea hätään joutuneen ihmisen ohi, vaikka meillä olisi resursseja auttaa. Lähimmäisen kohtalo ei aina kosketa. Kun sota Ukrainassa alkoi helmikuussa 2022, jouduimme näkemään Ukrainan hädän lähietäisyydeltä. Se kosketti meitä ja samalla Jumala lähetti käsiimme ja kassaamme varoja auttaaksemme Ukrainan
seurakuntia ja kansaa.

Apu on kulkeutunut rekoilla, linja-autoilla ja henkilöautoilla muun muassa Odessaan, Nikolajeviin, Hersoniin, Primorskiin, Zaporizzjaan, Orihiviin, Huliaipoleen, Kramatorskiin, Slavjanskiin, Bahmutiin, Chasiv Yariin, Siverskiin, Harkovaan ja Kiovan alueen Butshaan.

Hankintalista on pitkä:  • ruokaa • vaatteita • vettä • villasukkia • huopia • vuodevaatteita • hygieniatarvikkeita • polttopuuta • kamiinoita • pressuja • vaneria • lääkeapua •veriryhmätunnisteita • kehossa sirpaleita paikantavia laitteita • varavirtalähteitä • generaattoreita • aggregaatteja ja sotilaspastoriryhmille polttoainetta ym.

MISTÄ ON PUUTE NYT?
Yksin huhtikuun aikana Venäjä tulitti Ukrainaa yli 3 800 kertaa ohjuksilla, lennokeilla ja liitopommeilla. Iskuissa tuhoutui noin 80 % maan sähkönjakeluja lämmöntuotantokeskuksista. Venäjän tavoitteena oli maan täydellinen pimentäminen. Se tarkoitti, että kodit jäivät ilman lämpöä, ruoanlaittomahdollisuutta ja ilman hygienian hoitoa. Tässä kohtaa kamiinojen arvo nousi pilviin ja niitä tarvitaan edelleen.

Avun tarve ei ole vähentynyt Ukrainassa. Yhdessä me voimme paljon!

Hannu Haukka
IRR-TV:n toiminnanjohtaja

P.S. Voit lahjoittaa Ukrainan hyväksi missiokirjojen painattamiseen tästä linkistä tai Ukrainan humanitääriseen apuu tästä linkistä. Valitse haluamasi kohde valikosta. Voit osallistua Ukrainan humanitääriseen keräykseen myös lahjoitamalla MobilePay:n  numeroon 44613. Kiitos lahjastasi!