Suomen valtakunnallinen missio 2022 etenee

Kuva IRR-TV:n järjestämästä Mahdollisuus Muutokseen missiosta Pääkaupunkiseudulla 2011.

IRR-TV on järjestänyt Suomessa 7 maakunnallista Mahdollisuus Muutokseen mediamissiota. Ensimmäinen oli vuonna 2011 järjestetty pääkaupunkiseudun missio, joka kokosi yhteen noin 70 seurakuntaa ja saavutti runsaan medianäkyvyyden muun muassa Helsingin Sanomissa. Kirjoja tilattiin missiotoimiston ja seurakuntien tapahtumien kautta 25 000 kappaletta, joista osa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.Ku

Jo tuolloin heräsi mielenkiinto vastaavan kampanjan toteuttamiseksi muuallakin Suomessa. Niinpä Varsinais-Suomessa järjestettiin seuraava missio vuonna 2013 ja sen jälkeen missioita on järjestetty Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Satakunnassa, Kymenlaaksossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjanmaalla. Monet ovat löytäneet elämäänsä uuden suunnan missioiden sanoman kautta.

Valtakunnallinen kampanja?

IRR-TV:llä on syttynyt näky ja tahto välittää evankeliumin ilosanoma kaikille suomalaisille. Olemme kartoittaneet mahdollisuutta järjestää koko Suomea kattava mediakampanja yhdessä eri kirkkokuntien, herätysliikkeiden, kristillisten kustannusliikkeiden, järjestöjen ja paikallisseurakuntien kanssa. Näyttää siltä, että kristityt johtajat ymmärtävät laajasti, että nyt tarvitaan yhteistyötä evankeliumin välittämiseen ajassamme. Yhteiskunnallinen keskustelu ajaa kristittyjä ja sanomaamme yhä ahtaammalle, toisaalta evankeliumia tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Yhä useampi suomalainen on vieraantunut kristillisten seurakuntien vaikutuspiiristä.

Mahdollisuus Muutokseen Pääkaupunkimission erityistilaisuudessa Helsingin Jäähallissa keväällä 2012 toistasataa suomalaista etsi muutoksen voimaa Jeesuksesta loppuhetkessä. Paikalla jäähallissa oli noin 6000 ihmistä.

Valmistelut käynnistyvät

IRR-TV:llä on käynnistynyt valmistelut valtakunnallisen mission rakentamiseksi. Vuoden 2020 aikana pyritään luomaan suhteet ja tekemään yhteistyösopimukset eri järjestöjen kanssa. Vuosi 2021 tulee olemaan rukouksen ja valmistautumisen vuosi. Vuoden 2021 alusta järjestetään maakunnallisia pastoritapaamisia, joissa seurakuntia haastetaan mukaan. Samoin vuonna 2021 luodaan kansallinen rukousverkosto, jossa rukoillen valmistaudutaan missioon. Eri kirkkokunnat, herätysliikkeet ja järjestöt tulevat myös kouluttamaan seurakuntalaisia ihmisten henkilökohtaisessa kohtaamisessa ja evankeliumin välittämisessä arjessa.

Vuonna 2022 lokakuussa olisi Suomen valtakunnallinen missio, jonka tarkoituksena on kylvää evankeliumin siemen median avulla hyvään maaperään. Missiota valmistellaan rukouksin ja henkilökohtaiset kohtaamiset vievät evankeliumin sanoman perille . Mission yhteydessä tullaan järjestämään myös maakunnallisia ja paikkakuntakohtaisia tapahtumia ympäri Suomen, jossa evankeliumi on selkeästi ja laadukkaasti esillä. Mission teema on vielä avoinna. Jätämme esirukousaiheeksi kaikille Itäportin lukijoille mission valmistelut, oikean teeman löytymisen, talouden ja kristittyjen yhteyden kampanjaa valmisteltaessa. Suomi tarvitsee evankeliumia!

Onni Haapala Jr.

P.S. Lämmin kiitos esirukouksistasi ja tuestasi työllemme. Voit tukea IRR-TV:n kotimaan työtä viitteellä 2231 tästä linkistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *