Suomeen valmistellaan kaikkien aikojen mediamissiota. Evankeliumi nostetaan esiin laajasti mediassa, sadoissa tapahtumissa, henkilökohtaisissa kohtaamisissa ja diakoniatyön välityksellä. Tällä hetkellä yli 310 seurakuntaa ja 26 kristillistä järjestöä, kirkkokuntaa ja herätysliikettä on lähtenyt yhteistyöhön julistaakseen evankeliumin ilosanoman suomalaisille.

Tammikuun 22. päivä järjestettiin seurakuntien rukouskoordinaattoreille rukoustyön koulutuspäivä. Koulutus oli tarkoitus järjestää IRR-TV:n toimitiloissa Keravalla, mutta koronarajoitusten vuoksi seminaaripäivä siirtyi verkkoon. Koulutukseen osallistui reilut 60 ihmistä eri puolilta Suomea Lapista Helsinkiin. Seminaarin vetäjinä toimivat Ari Talja ja Onni Haapala IRR-TV:ltä sekä pääkaupunkiseudun rukoustyönkoordinaattorit Anneli ja Jorma Lahikainen sekä Anne Heikkilä, joka palvelee valtakunnallisesti rukoustyössä.

Rukoilkaa Elon Herraa

Missiojohtaja Onni Haapala piti seminaarissa alustuksen, jossa hän painotti rukouksen ja työn merkitystä.

– Rukous ja työ on kuin veneen soutamista. Soutamisessa tarvitaan kahta airoa, rukousta ja työtä. Yhtä airoa käyttäen pyöritään ympyrää, rukoillen ja työtä tehden edistytään, vielä kun Pyhä Henki saa ohjata peräsimellä.

– Jeesus kehotti opetuslapsiaan rukoilemaan Elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä sadonkorjuuseen. Mitähän opetuslapset rukoillessaan odottivat? Odottivatko he, että Elon Herra lähettäisi jostain kaukaa, vaikkapa Amerikasta superevankelistan, vai odottivatko he, että joku tuo herätyksen matkalaukussa Aasiasta?

– Heidät, jotka rukoilivat, Jeesus valtuutti evankeliumin julistamiseen. Kun me rukoilemme Jumala valmistaa meidät elonkorjuuta varten.

Tunnemmeko säälin?

–Nähdessään kansanjoukot Jeesus tunsi sääliä, koska he olivat näännyksissä ja vailla paimenta. Haapala jatkaa.

–Tunnemmeko sääliä suomalaisia kohtaan, jotka ovat vailla hengellisiä paimenia ja monella tavalla näännyksissä? Jeesus näki kansanjoukot, mutta hän kohtasi heidät yksilö kerrallaan. Tätä samaa toimintamallia voimme toteuttaa missiossa. Me kohdistamme sanoman koko kansakunnalle, mutta nyt tarvitaan miehiä ja naisia, jotka tuntevat sääliä näännyksissä olevia lähimmäisiään kohtaan.

Vapaaehtoistyö

Missio2022.fi sivustolle on avautunut lomake, jonka täyttämällä voi ilmoittautua mukaan mission vapaaehtoistoimintaan. Missiossa on monia mahdollisuuksia palvella esirukoilijana, työn taloudellisena tukijana ja aina käytännön töissä asti. Tiedot välitetään seurakuntiin ja näin voidaan hyvissä ajoin valmistautua koko Suomea kattavaan missioon.

Tilanne seurakunnissa:

Tällä hetkellä seurakunnissa työ etenee seurakuntia varustamalla. Kevään aikana järjestetään useita evankeliointikoulutuksia seurakuntalaisille. Rukoustyö on käynnistynyt useilla paikkakunnilla. Seurakunnat alkavat koota kevään aikana myös omia muutoskertomuksia, joita voidaan näyttää mission nettisivuilla, niiden 15 valtakunnallisen muutoskertomuksen lisäksi, jotka mission kautta nostetaan esiin useissa medioissa.

Onni Haapala
missiojohtaja

P.S. Valtakunnallinen missio tarvitsee kipeästi esirukouksiasi ja tukeasi. Voit tukea valtakunnallista missiota viitteellä 2024 osoitteessa: https://irr-tv.fi/lahjoita. Halutessasi voit tulla mission kuukausilahjoittajaksi merkitsemällä omassa verkkopankissasi valitsemasi tukisumman toistuvaismaksuna kuukausittain.