Lokakuussa käynnistyvää Dar es Salaamin suurkaupunkimissiota valmistellaan kovaa vauhtia. Taloushaasteiden lisäksi missioon kohdistuu suuria hengellisiä paineita.
Kuten aina missiokohteissa, myös Tansaniassa kamppaillaan budjetin kanssa. Tarvittavat varat tulevat usein viime hetkellä. Yhtään missiota ei ole jouduttu vielä perumaan.
Tansanian missiota varten on 400 000 dollarin budjetti. Rahoista on vasta osa koossa, mutta IRR-TV:n varatoiminnanjohtaja Andreas Wirth on luottavainen.
– Mission järjestäminen vaatii aina veden päällä kävelyä ja uskonkamppailua. Mutta me luotamme siihen, ettei tämä työ ole meidän hartioillamme. Teemme työtä niillä varoilla, joita meille on uskottu, niitä asioita, joita pystymme tekemään.
– Tiedämme, että media on äärimmäisen tehokas väline saavuttaa ihmisiä. Pitkään lähetystyötä tehneet ovat ihmetelleet, miten paljon euroilla saadaan aikaan, kun käytetään avuksi mediaa.
Muslimeilla on käännytyskampanja meneillään
Wirth sanoo, ettei Tansanian kohtalo riipu ainoastaan euroista. Jokainen kaupunkimissio on ennen kaikkea hengellinen taistelu.
– Tällä hetkellä Tansaniasta käydään kovaa taistelua. Muslimit oikein panostamalla panostavat käännyttääkseen tansanialaiset islamin uskoon. He ovat tosi aggressiivisia, nälkäisiä ja päämäärätietoisia. Ja siihen tilanteeseen me järjestämme kaupunkimission. Kun tilanne on näin kiihottunut, niin tällainen koko Tansanian tavoittava missio on kuin sohaisisi ampiaispesään.
– Tarvitsemme rukousta, että työntekijämme, seurakunnat ja tiimit varjeltuisivat ja Herran suojeleva käsi olisi heidän päällään. Toivomme, että kampanjan sanoma leviäisi nopeasti ja tulisi kirkastetuksi sillä tavalla, että ihmisten sydämissä tapahtuisi jotain, että heidän silmänsä avautuisivat näkemään evankeliumin kirkkauden ja he voisivat tehdä ratkaisun ja tulla sisälle Jumalan valtakuntaan.
Voit tukea Tansanian missiota lahjoitussivumme kautta. Kiitos lahjastasi!