Potilas pystyi puhumaan leikkauksen jälkeen. Kerroin hänelle, että Jumalan varjelus on ollut matkassa. Potilas olisi voinut kuolla sillä raketti osui noin 3 metrin päähän.
Palasimme juuri Itä-Ukrainasta. Matkan tarkoituksena oli kuljettaa rintamakyliin Suomesta lahjoitettua humanitääristä apua, joka painoi yhteensä noin 10 tonnia ja jonka arvo oli arviolta noin 100 000 €:a. Saimme humanitäärisen avustuskuorman Keski-Suomesta, Timo Puustisen kautta. Se sisälsi mm. ruokatarvikkeita, sairaalatarvikkeita, pyörätuoleja, agrigaatteja, aurinkopaneeleja ja yhden ultraäänilaitteen.
Toiseksi Suomeen palaaviin linja-autoihin nousi pakolaisia, jotka olivat kotoisin sekä Itä-Ukrainan Harkovan kaupungistaettä Mariupolin seudulta. Lisäksi käyntimme aikana etulinjassa Zaporozhjen ja Mariupolin välillä ryhmämmesai evakuoitua yli 100 asukasta Orekhovan kylästä. Venäjän armeijan taukoamaton tykistötuli vaikeutti evakuointia merkittävästi.
Venäjän armeijan tykistötuli kiihtyi niin voimakkaaksi, että Ukrainan armeijan komentava upseeri pyysi meitä ohjaamaan välittömästi kaikki evakuoitavat siviilit autoihin ja pikkubusseihin sekä poistumaan kylästä viivyttelemättä.
Tiimimme jakaa ruokaa yhdessä Gennady Mokhnenkon kanssa Guljai Polijen kylässä.
Matkan yhtenä tarkoituksena oli kuljettaa rinatamakyliin noin 10 tonnia lahjakasi saatua humanitaarista apua. Evakuoimme yli 100 ihmistä Orekhovan kylästä Venäjän tykistön pauhinan keskeltä. Jaoimme myös ruokaa loukkuun jääneille asukkaille eri rintamakylissä.
Kolmaneksi jaoimme ruokaa loukkuun jääneille asukkaille Guljai Polijen kylässä. Saapuessamme kylä vaikutti autiolta, mutta Gennady Mokhnenkon annettua äänimerkin autolla, ihmisiä alkoi nousta maan pinnalle pommisuojista ja kellareista tyhjät ruokakassit käsissään. Jokainen perhe sai lahjaksi noin viikon ruoka-annoksen.
Matkan aikana pistäydyimme myös surullisen kuuluisissa Buchan ja Irpenin kylissä. Uutisten mukaan siellä oli tapettu julmasti satoja ihmisiä, josta löytyy kuvia myös tässä ystäväkirjeessä.
Matkan aikana todistimme noin kilometrin etäisyydeltä Venäjän armeijan risteilyohjusten hyökkäyksen sekä Lvivissä että Zaporozhijessa. Liitteenä kuvia matkalta.
Tarvitsemme taloudellista tukea painattaaksemme suuria määriä missiokirjoja Ukrainan pakolaisille. Kirja on räätälöity kansalle, jota on kohdannut sota. Kirja sisältää puhuttelevia muutostarinoita rintamalta. Lisäksi kirja sisältää tiekartan uuteen elämään Kristuksessa sekä myös pelastusrukouksen.
Kiitämme kaikesta muistamisesta.
Hannu Haukka ja IRR-TV:n lähetystiimi
PS. Lämmin kiitos esirukouksistasi ja tuestasi. Voit tukea Ukrainan työmme eri kohteita ja työtämme klikkaamalla tätä linkkiä näillä viitteillä: Humanitäärinen apu Ukrainaan, viite 7799, Missiokirja Ukrainan pakolaisille, viite 7595, Suurin tarve, viite 8484.
Tässä kuvassa tiimimme on Orehovon kylässä, noin 35 kilometriä Zaporozhijen kaupungista Mariupolin suuntaan. Samalla kun Venäjän tykistö tulitti kylän toista laita taukoamatta, evakuoimme kylästä turvaan noin 100 henkilöä. Kylään jäi edelleen evakuoitavia siviilejä. Jätimme ruokaa loukkuun jääneille asukkaille sekä Guljai Polijen että Orekhovan kylässä.
En osaa muuta kuin rukoilla.
Hei. Meillä Kuortaneella on ukrainalaisia, kaipaamme Haukan toimittamaa kirjaa tai jotakin muuta hengellistä kirjaa ukrainaksi tai englanniksi.
Kiitos vastauksestanne.
Anneli Mäkelä
anneli.m.makela@ gmail.com
Hei Anneli,
Pahoittelut, että vasta nyt ehdin vastaamaan lähettämääsi kysymykseen ukrainan- ja venäjänkielisestä missiokirjasta Ukrainan pakolaisille. Voit tilata kirjaa tästä linkistä: https://shop.missio2022.fi/product/1774/kotimatkalla–ukrainankielinen-missiokirja-10-kpl
Parhain terveisin,
Ari Talja
IRR-TV