Kuvituskuva
IRR-TV tuottaa vuosittain noin 1000 uutta evankelioivaa TV-ohjelmaa arabian, sudaninarabian, farsin, somalin, amharan ja turkin kielillä. Ohjelmat saavuttavat yli 100 miljoonaan muslimia ja arabia, joista keskimäärin 400 000 ottaa yhteyttä kuukausittain Lähi-Idässä sijaitseviin seurantatoimistoihimme. Niiden välityksellä halukkaat ohjataan edelleen tuhansien kristittyjen muodostamiin verkostoihin, jotka asuvat eri puolilla islamilaista maailmaa. Liitteenä kahden entisen muslimin kertomus siitä, kuinka tosi Jumala kutsui heidät yhteyteensä.

Gehan Egyptistä

Gehan (nuori nainen Egyptistä) tulee ääriryhmätaustaisesta perheestä, mutta hän ei koskaan tuntenut oloaan mukavaksi uskontonsa suhteen. Hän altistui ensin kristinuskolle, kun hän kävi katolisessa kirkossa Egyptissä osallistuakseen joillekin opetuslapseuskursseille. Hän aisti rauhan, vaikka ei tiennyt kuka Jeesus on.

Tämä johti hänet häiriintyneeseen hengelliseen elämään. Erään kerran, kun hän katseli ohjelmiamme ja erityisesti Voima Elämään -ohjelmaa Facebookissa, hän otti yhteyttä seurantatiimiimme. Hän ilmaisi ahdistuksensa, ristiriitaisuutensa ja häirinnän, jota hän koki erityisesti siksi, koska hänen perheensä oli havainnut, ettei hän osallistu enää heidän rituaaliensa ja rukoustensa harjoittamiseen. Hän otti jopa omat lapsensa pois uskonnollisista kouluista. Tästä kului tunti, kun tiimimme jäsen lohdutti häntä ja rukoili hänen kanssaan ottaa Jeesus vastaan elämäänsä puhelimessa.

Hän itki puhelimessa, kun hän tunsi Herran läsnäolon ja rauhan elämässään ensimmäistä kertaa. Hän osallistuu nykyisin opetuslapseuskurssille WhatsAppin kautta. Hän pyysi päästä kasteelle askelena tulla osaksi Kristuksen näkymätöntä seurakuntaa. Hän kysyi myös mahdollisuudesta liittyä paikallisseurakunnan jäseneksi voidakseen kasvaa uskossaan.

Kuvituskuva

Said Marokossa

“Perin oman uskontoni kuten suurin osa ihmisistä. Nuoruudestani lähtien olen opiskellut kaikkia asioita uskonnostani. Opin myös ateismista mutten koskaan vaihtanut uskoani tullakseni ateistiksi. Jatkoin uskontoni harjoittamista, kunnes opin sellaisesta liikkeestä, joka opetti minulle, ettei ole olemassa tabuja vaan on täysin oikein kyseenalaistaa kaikkea. Opin, että oikeuteni on etsiä totuutta ja Jumalaa voidaan palvoa järjellä. Tällainen ajattelu altisti minut tietyille ongelmille, koska ympärilläni olevat ihmiset luulivat minun tulleen ateistiksi.

”Alusta lähtien ajattelin, että palvomme kaikki samaa Jumalaa. Sattumalta löysin ohjelmanne KINGDOM SAT TV -kanavalta. Opin todellisesta uskosta – ei siitä, mitä oma uskonjärjestelmäni edistää. Minulle oli vaikeaa käsittää Raamatussa esiintyviä käsitteitä. Mutta pikkuhiljaa aloin ymmärtämään Kolminaisuuden todellista merkitystä, pelastussuunnitelmaa sekä miksi Kristus tuli maan päälle jne. Kuusi kuukautta myöhemmin, käsitys siitä, että kaikki uskonnot palvovat samaa Jumalaa oli täysin romahtanut.

Näin uskonnossani vääristyneen jumalan, joka pyytää seuraajiaan kutsumaan toisia uskottomiksi ja syyttää Raamatun kirjoituksia vääristyneiksi. Ymmärsin, että Jumala ei voi olla petturi eikä paha, koska Hän ei voi julistaa itsestään ristiriitaisia asioita eri kirjoissa. Kaiken hyvyyden Jumala ei voi sisältää itsessään petosta ja pahuutta. Tämä löytö johti minut tuntemaan tosi Jumalan, Jeesuksen Kristuksen. Valitsin Hänet järjellä ja sydämellä, kun ymmärsin, että usko esittää loogisia todisteita, jotka osoittavat rakastavaan Jumalaan, joka rakastaa ihmisiä.

Hän ei ole sellainen jumala, josta aiemmin olin oppinut, joka ei tiedä mitään rakkaudesta Jumalan ja seuraajiensa välillä. Hän jopa kielsi rakkauden omien seuraajiensa kesken. Esimerkiksi Marokossa emme tiedä muunlaisesta rakkaudesta kuin rakastavaisten välisestä rakkaudesta. Kaikki muu rakkaus on kiellettyä. Nyt voin sanoa, että löysin ja otin vastaan Herran Jeesuksen pelastajanani. Yli viiden kuukauden aikana, jonka olen tuntenut totuuden, en ole enää tullut jumalan pettämäksi, jota ei oikeasti ole olemassa.”

Hani Henein ja Ari Talja

P.S. Lämmin kiitos esirukoukistasi ja tuestasi näiden muslimien tavoittavamiseksi evankeliumin sanomalla! Tarvitsemme edelleen esirukouksiasi ja tukeasi, jotta voimme jatkossakin lähettää evankelioivia TV-ohjelmia sadoille miljoonille muslimeille. Voit tukea ohjelmien tuotantoa ja lähettämistä viitteellä 8853 tästä linkistä.