”Uskon, että Messias on Jeesus” – kohtaaminen Jerusalemissa johti rohkeaan tunnustukseen
IRR-TV:n tukema evankelioimistyö Jerusalemissa kantaa hedelmää. Työntekijämme Aviel Sela kertoo Svetlanasta, noin 75-vuotiaasta juutalaisesta naisesta, jonka elämässä alkoi uusi vaihe Raamatun tutkimisen ja henkilökohtaisten kohtaamisten kautta. Aviel tapasi Svetlanan...
Uskolliset rinnallakulkijat – Terttu Tahvanaisen muistoksi
IRR-TV:n medialähetystyötä ovat vuosikymmenten ajan kantaneet monet uskolliset ystävät ja rinnallakulkijat. He ovat jakaneet kanssamme näyn evankeliumin viemisestä maailman kansoille aina ääriin saakka ja tukeneet yhdessä tehtyä työtä rukouksin, rohkaisten sekä...
Evankeliumi lapsen omalla kielellä – IRR-TV käynnisti arabiankielisten lastenohjelmien tuotannon
IRR-TV ottaa merkittävän uuden askeleen Lähi-idän medialähetystyössä. Ensimmäisten arabiankielisten lastenohjelmien tuotanto on käynnistynyt, ja samalla olemme laatineet suunnitelman tuotannon vaiheittaiseksi laajentamiseksi. Värikkäässä studiossa lapset ovat itse...
Sodankin keskellä toivo etsii tien
IRR-TV:n Israel-työ vie evankeliumia median ja käytännön avun kautta juutalaisen kansan keskelle Kun hälytyssireeni alkaa soida, aikaa ei ole paljon. On noustava nopeasti, otettava lapset mukaan ja hakeuduttava suojaan. Sitten alkaa odotus: kuuluuko isku lähellä vai...
Gospelbussit toivat ilon ja evankeliumin sanoman israelilaisille
Israelissa eletään monin tavoin haastavaa aikaa. Poliittiset jännitteet ja suurten evankeliointitapahtumien järjestämisen vaikeus eivät kuitenkaan pysäytä evankeliumin työtä. Touko–kesäkuun vaihteessa ilo sai nousta pintaan, kun kymmenen bussillista uusia...
Keravalta kiireellistä apua Ukrainaan
Ukraina tarvitsee edelleen apuamme ja tukeamme, etenkin viime päivien rajujen pommitusten vuoksi. Ukrainan sotatoimialueelle toimitetaan Keravalta hätäapuna viisi täysin varusteltua ambulanssia, yksi invabussi ja kaksi maastoautoa. Lahjoitusten taustalla on...
Etiopian poikkeuksellinen missio tavoittanee 140 miljoonaa
Elämme ajassa ja maailmassa, missä henkinen ahdistus, rikkinäisyys ja hengellinen nälkiintyminen lisääntyvät ennätystahtia. Maailman elovainioilla tuulee enemmän kuin koskaan. On ahdistusta, sotia, tautia, nälänhätää. Kaiken keskellä Jeesuksen antama toimeksianto...
Mediamissio entiseen Neuvostoliiton Moldaviaan
Moldovan kaupunkimission valmistelut ovat alkamassa. Moldova oli osa Neuvostoliittoa ennen ”liiton” hajoamista vuona 1991. Tänään itsenäinen Moldova on Venäjän tähtäimissä sekä poliittisesti että sotilaallisesti. Moldova valmistautuu harvinaiseen ja ajallisesti...
Katastrofaalinen tilanne Iranissa
Keväällä alkanut Iranin sota on perusteellisesti sekoittanut maailman poliittisen ja taloudellisen tasapainon. Iran on sulkenut Hormuzin salmen lisäksi kaikki yhteydet ulkomaailmalle ja maan sisällä. Silti yksi väylä on edelleen auki. Tämä väylä on satelliitit....
Missio henkiseen ahdistukseen Israelissa
Israelissa kolme miljoonaa kansalaista kärsii sodan traumasta. Saimme hiljan kirjeen Kalervo Syvännön tyttäreltä Niritiltä, joka johtaa Galileassa Israel-työtä: ”Aamuyöllä 28.2. alkoi Iranista sataa raketteja ensin pohjoiseen juuri meidän alueellemme, niin ettei...
Ukrainassa tarvitaan satojatuhansia missiokirjoja
Ukrainan sota jatkuu jo viidettä vuotta. Maailman terveysjärjestö WHO:n: mukaan vähintään kymmenen miljoonaa ukrainalaista kärsii sodan aiheuttamasta traumasta. IRR-TV:n traumakirjan ensimmäinen 10 000 kpl painos on jaettu. Tarvitaan satojatuhansia kirjoja lisää....
Tuhat marssijaa antisemitismiä vastaan – emme vaikene
Helsingin keskustassa järjestettiin sunnuntaina 24.5. Elämän marssi, joka kokosi yli tuhat osallistujaa muistamaan holokaustin uhreja sekä ottamaan kantaa antisemitismiä vastaan. Tämän vuoden tapahtuman teemana oli “Muistaminen on velvollisuus.” Eduskuntatalolta...
