”Sanoma Jeesuksesta muutti elämäni! 

IRR-TV:n työn ystävien kustantamat Uudet testamentit, Johanneksen evankeliumit ja evankelioivat missiokirjat ovat löytäneet tiensä Venäjän yhteistyöseurakuntiemme evankelistojen kautta aina itäisen Venäjän kaukaisimpiinkin kolkkiin. Siellä nämä kirjat ovat vaikuttaneet ihmeellisellä tavalla siihen, että ihmiset ovat löytäneet tiensä Jeesuksen kautta Jumalan luokse.

Volgogradissa asuva Larissa kertoi tarinansa: ”Mennyt sunnuntai oli päivä, jolloin koin uudestisyntymisen. Luin missiokirjaa puolenyön aikaan. Kirjassa kerrottiin, kuinka saan syntini anteeksi, kuinka voisin kokea uudestisyntymisen. Herättyäni aamulla tein niin kuin kirjassa neuvottiin.

Otin käteeni kynän ja paperin ja kirjoitin paperille kaikki syntini. Luettelosta tuli pitkä. Sen jälkeen luin Raamatusta 1. Johanneksen kirje 1:9. Siinä sanottiin: ” Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen niin, että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Seuraavaksi toteutin kirjassa olevan neuvon.

Revin paperin ja heitin sen pois. Sillä hetkellä koin, kuinka valtava ilo täytti sydämeni. Koin, että olin vapaa menneistä synneistäni. Se oli valtava kokemus. En enää halunnut tupakkaa, alkoholia, miesten seuraa. Sain luovuttaa kaikki syntini Jumalalle. Sittemmin tyttäreni on tullut uskoon ja luotan, että myös poikani tulee uskoon.”

Venäjän evankeliset seurakunnat ovat tilanneet tälle vuodelle 2020 miljoona kirjaa lisää. IRR-TV painattaa edelleen lisää seurakuntien toivomia kirjoja sen mukaan kuin taloudelliset resurssimme sen sallivat.

Yksi missiokirja perille toimitettuna maksaa 1,50 Euroa. Mahdollisuuksiesi mukaan voit tukea Venäjän kirjallisuustyötä viitteellä 2422 tästä linkistä. Lämmin kiitos esirukouksistasi ja lahjastasi!

Siunattua kesää!
Hannu Haukka ja IRR-TV:n lähetystiimi