Aurinkoista huomenta työkaverit IRR-TV:llä, terveiset Hämeenlinnasta! 31.3.2020

Suomi hiljeni hetkessä. Jo ennestään omissa oloissaan viihtyvä kansa, vetäytyi kirjaimellisesti koloihinsa. Jos Italiassa lauletaan ja soitetaan parvekkeilla, meillä laitetaan verhot kiinni ja varmuuden vuoksi vielä lasketaan kaihtimetkin. Muutama uskalias vanhus on kuulemma rohjennut valtioneuvoston päätöstä uhmata, kokoontumalla citymarketin kahvioon pullakaffeelle, me muut olemme kiltisti kotona. Joskus käymme tuulipukuja kahisuttamassa lähimetsässä ihan ministerin luvalla. Lapset tuskailevat koulutehtävien parissa ja vanhemmat etätöiden.

Väittäisin että kaiken hiljaisuuden keskellä moni kuitenkin kyselee kysymyksiä, niin että meinaa oma pää hajota: Mikä tämä virus on? Miksi se tänne tuli? Kenen syy? Rankaiseeko Jumala vai hyökkääkö Perkele? Miten käy terveydelleni? Kestääkö talous? Kuoleeko vanhemmat? Sairastuvatko lapset?

Jos torit, ostoskeskukset ja kirkot ovat tyhjentyneet entisestään, on sosiaalinenmedia räjähtämäisillään. Siellä jos jonkinlaiset mielipiteet, salaliittoteoriat, vessapaperimeemit ja jopa erilaiset teologiset tulkinnat kärsimyksen ongelmasta leviävät nopeammin kuin käsillä oleva virustauti.

Minulla, vaikka pastorismiehiä olenkin, ei ole vastauksia kaikkiin ihmisten polttaviin ja jopa kiusallisiin kysymyksiin. En minä tiedä kuinka tässä käy, kyselen näitä ihan samoja kysymyksiä kanssasi. Tyhjiä lupauksia ei enää näillä kilometreillä viitsi jaelle. Yhden asian kuitenkin tiedän ja sen tahdon sinulle kuiskata: ”Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: Hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa.” (Job.19:25-27)

Nämä sanat sanoi mies, joka oli kokenut muutakin kuin kotikaranteenin mukavalla sohvalla. Häneltä oli viety kaikki. Saatanan toimesta ja Jumalan sallimuksesta. Oli lähtenyt talot ja tavarat, maat ja mannut, terveys ja perhe. Hänelle ei hänen Jumalansa ollut outo, hän tunsi lunastajansa ja tiesi että hänellä on viimeinen sana maan päällä.

Tunnemmeko me hänet? Jos en mitään muuta tästä merkillisestä keväästä opi, mutta jos oppisin tuntemaan paremmin Lunastajaani, on tällä kaikella ollut merkitystä. Jos oppisin enemmän luottamaan, että hän tietää kaiken ja hänen kädessään on kaikkien kysymysten keskellä turvallista olla. Hän on kanssamme tänään ja tästä Lunastajasta kannattaa kertoa myös toisille. Tämä aika kaipaa sinua, joka olet valmis kuuntelemaan. Valmiita ja varmoja vastauksia tuntuu tässä ajassa olevan liikkeellä liiankin kanssa, nyt tarvitaan kuuntelijaa.


Siunattua päivää!
Onni Haapala

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *