mennessä Toimitus | touko 24, 2023 | Uutiset
Sudanissa on ollut yhteensä 46 sisällissotaa viimeisen 70 vuoden aikana. Näyttää epätodennäköiseltä, että parhaillaan käynnissä oleva sisällissota päättyisi nopeasti. Etelä-Sudanin itsenäistyttyä Sudanin valtiosta maan kristityt ovat joutuneet kärsimään. Pastoreita on...
mennessä Toimitus | touko 5, 2023 | Uutiset
Tämä kuva on vapautetusta Hersonin kaupungista marraskuussa 2022. Tammikuussa kaupunkia tulitettiin uudelleen. Seurakunnan avustus ja sielunhoidollinen työ jatkuu ilman taukoa. Kuvassa sotilaspastori Gennady Mohnenko jakaa missiokirjoja, joissa on myös hänen...
mennessä Toimitus | touko 1, 2023 | Uutiset
Kun mahdollisuus jakaa IRR-TV:n ohjelmia AlfaTV:n kautta lakkasi viime vuoden marraskuun lopussa, IRR-TV jatkoi omien TV-ohjelmien lähettämistä antenniverkossa joulukuussa kanavapaikalla 15. Tällä hetkellä IRR-TV:n ohjelmat näkyvät antenniverkossa kaksi tuntia...
mennessä Toimitus | huhti 30, 2023 | Uutiset
Kasvoin siirtolaisperheessä Kanadan länsirannikolla. Isäni oli lohenkalastaja Tyynellä valtamerellä. Hänellä oli ammattiin sopiva ”myrskynkestävä” kalastusalus. Myrskyt yleensä yllättivät kalastajan odottamatta, ilman varoitusta. Ankkurin tehtävä oli...
mennessä Toimitus | tammi 17, 2023 | Uutiset
Hersonin evankeelisen seurakunnan pastori Sergei Sinii kertoo: ”Kävijämäärät seurakunnan tilaisuuksissa ovat kasvaneet huimasti. Ennen sotaa kirkossa nähtiin sunnuntaisin 3-4 uutta kasvoa. Nyt pastori Sergei raportoi, että jokaisessa jumalanpalveluksissa näkyy...