Kuvassa kristillisten televisio-ohjelmien tuotantoa Islamilaiseen maailmaan IRR-TV:n Keravan mediatalossa. Toimitalossa viikoittain tuotetaan arabin, farsin, darin, tajikin, berberin ja sudanin arabian kielellä. Tuotanossa on myös ollut ohjelmia somalin, amharan ja  urdun kielellä.

Egypti on esillä Raamatussa alkaen 1 Mooseksen kirjasta aina ilmestyskirjaan asti. Egyptin asukasluku on 113 miljoonaa. Suur-Kairon asukasluku on huikeat 25 miljoonaa. Suurin osa maan väestöstä on muslimeja. Egypti tunnetaan koko islamilaisen maailman Koraanin tutkimuksen ja opintojen keskuksena. Kristittyjä on Egyptissä noin 10 miljoonaa, joista 2 miljoonaa on evankelisia kristittyjä.  Kairon seurakuntien kanssa toteutettavan mediamission valmistelut ovat käynnistyneet.

On todennäköistä, että missio tulee tavoittamaan kymmeniä miljoonia ihmisiä. Siksi harras pyyntömme on, että muistaisitte Egyptin mission valmisteluvaihetta rukouksin. Abrahamista polveutuvien kolmen uskonnon islamin, kristinuskon ja juutalaisuuden ”halveksuminen ja halventaminen” on virallisesti lain mukaan rikos.

Voit tukea evankeliumin sanoman levittämistä! Ohjaa lahjasi työmme suurimpaan tarpeeseen käyttämällä viitettä 8484.