Juhannus 2025 on takanapäin ja samalla vuoden ensimmäinen puolisko. Kiitämme kaikesta rukoustuesta, aineellisesta tuesta ja rinnalla kulkemisesta kuluneiden kuukausien aikana. Ensimmäisen vuosipuoliskon taitekohdassa järjestöillä on tapana tehdä välitilinpäätös. Apostoli Paavali teki samoin tullessaan Jerusalemiin yhteensä neljä eri kertaa (Apt. 9:26, 11:28, 15:1, ja 21:17). Hän piti tärkeänä kertoa tekemästään lähetystyöstä ja sen tuloksista. Myös Jeesus puhuu tilinteosta ja tuloksista vertauksessaan leivisköistä (Matt. 25:14). ”Palvelijain herra jakoi palvelijoilleen leiviskät kunkin kykyjensä mukaan.” Toimeksianto oli selvä: ”Asioikaa näillä, kunnes Minä tulen.” Myös IRR-TV:n lähetystyössä on hyvä kysyä, mikä on ollut yhteisen työmme tulos. Vuosina 2003–2024 olemme yhdessä kanssanne toteuttaneet yli sata suurkaupunkimissiota näissä maissa:
Venäjä – Ukraina – Kazakstan – Kirgisia – Uzbekistan – Israel – Gaza – Intia – Nepal – Sri Lanka – Libanon – Irak – Kuuba – Tansania – Sudan – Mongolia – Paraguay – Guyana – Surinam – Suomi
Mediamissiot ovat arvokkaita. Niiden kautta evankeliumin sanoma on tavoittanut yli 500 miljoonaa ihmistä 20 maassa neljällä mantereella. Numeroissa merkittävässä osassa ovat Intian viisi ns. superkaupunkimissiota Mumbaissa, Kalkutassa, Bangaloressa, Hyderabadissa ja Chennaissa. On suuri etuoikeus ja armo saada olla Hänen käytössään sukupolvemme elovainioilla. Jumala on uskonut meille IRR-TV:llä erityisen suuren peltosaran. Työstä ei ole ollut puutetta, haasteita on ollut runsaasti ja työntekijöistä on ollut pula (Johannes 4:35). Maailmassa myrskyää Ukrainassa, Israelissa ja Iranissa mutta kaiken keskellä elonkorjuu jatkuu. Vuosi 2025–2026 on mahdollisuuksien vuosi. Jos Herra suo, kaupunkimissiot jatkuvat näissä maissa:
MONGOLIA
Väkiluku: 3 500 000 Mediamissio paimentaolaiskansan keskuudessa Vuoden 2023 lopulla alkanut mediamissio Mongoliassa on jatkunut tähän päivään asti. Tammikuun missioraportissa missiomme johtaja Boloroo: ”Yhteinen sijoituksemme Mongolian evankeliointiin on tuottanut kaunista hedelmää. Mediamission kautta evankeliumi on saavuttanut käytännössä koko Mongolian. Missiotiimin mukaan tuhannet ovat ilmoittaneet tulleensa uskoon! Mission ensimmäisen vaiheen jälkeen palkkasimme 10 evankelistaa perustamaan uusia seurakuntia moniin maakuntiin.” ”Parin kuukauden kuluttua on tarkoitus järjestää suuri evankeliumin juhla pääkaupunkimme suurella stadionilla. Odotamme tilaisuuteen 50 000 kuulijaa, joista 40 000 eivät vielä tunne Jeesusta.” Rukousaihe: Mongolian mission uusin vaihe, stadionin vuokra, mainokset, missiokirjat, jälkihoitoineen maksaa 50 000 euroa.


UNOHDETTU MAITHILIN KANSA
Väkiluku: yli 50 miljoonaa maailmanlaajuisesti Vuoden 2011–12 mediamissio Nepalissa toi tietoomme maithilinkielisen kansan olemassaolon. Maithilia puhutaan alueella, joka kattaa osia Intian itäosista Biharin ja Jharkhandin osavaltioista sekä Etelä-Nepalin maakunnat. Maailmanlaajuisesti maithilia puhuvia lasketaan olevan yli 50 miljoonaa. Lähetystyö kansan keskellä on ollut lähes olematonta. Tietojemme mukaan lapsityötä miljoonien maithililasten saavuttamiseksi evankeliumilla ei ole koskaan tehty. IRR-TV on kääntänyt ja toimittanut maithilinkielisen version Superkirja-nimisestä videosarjasta. Sarja koostuu 26 parhaasta Raamatun kertomuksesta. Rukousaihe: Tämän lähes saavuttamattoman kansan evankeliointibudjetin lasketaan olevan noin 50 000 euroa vuoden 2025–26 aikavälillä.
EGYPTI JA FAARAOT
Väkiluku: yli 117 miljoonaa Missio faaraoiden maassa – Kairon megapolismissio tavoittanee 25 miljoonaa egyptiläistä. Missiovalmistelut etenevät Kairossa parasta aikaa. Mukaan ilmoittautuneita seurakuntia Egyptissä on jo noin 200! Valmistelut ovat mittavat ja mission hinta nousee yli 300 000 euroon. Arabiankielisiä missiokirjoja tullaan painattamaan 100 000 kpl. Missiotiimin vahvuus on arviolta noin 300 työntekijää. Suurin osa kantaa vastuuta jälkiseurannassa. Eri arvioiden mukaan odotetaan noin kahta miljoonaa yhteydenottoa, joista monet tulevat etsimään tietä Jeesuksen luokse. Faaraot eivät olisi voineet kuvitella tätä mahdolliseksi. Rukousaihe: Jumalan varjelusta ja siunausta, sillä tässä islamilaisessa yhteiskunnassa on runsaasti epävarmuustekijöitä. Tarvittavat budjettivarat on myös tärkeä rukousaihe.

MISSIO JA SUURSOTA UKRAINAN MAAPERÄLLÄ
Missio kansalle sodan keskellä – Ukrainanhätä-toiminimen alla olemme voineet toimittaa tuhansia kamiinoita Itä-Ukrainan perheille, joilla ei ole ollut lämmönlähdettä eikä ruoanlaittoon tarvittavaa sähköä sodan aikana. Avustuskuormat koostuvat lahjoituksista yksilöiltä, sairaaloilta, kaupunkien virastoilta ja kouluilta.
Kipein tarve on sielun traumoista kertova missiokirja, jonka painos noussee kymmeniin ja todennäköisesti satoihin tuhansiin kappaleisiin. Kirja sisältää evankeliumin sanoman, joka on voimallinen parantamaan sodan aiheuttamat syvät sielun haavat.
Rukousaihe: Näillä tiedoilla kirjan suurpainoksen kappalehinta on noin 1 €. Voitko harkita 20, 50 tai 100 kirjan kustantamisen yhtä monelle Ukrainan perheelle?
Jokainen euro edistää Jeesuksen antaman tehtävän etenemistä. Yhdessä kanssanne me olemme osaltamme toteuttamassa Jeesuksen seuraajilleen antamaa toimeksiantoa – ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia… ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa aina maan ääriin saakka!” Matt. 28:18, Apt. 1:8.
IRR-TV:n johdon ja lähetystiimimme puolesta siunaamme ja sydämellisesti kiitämme työtoveruudestasi ja uskollisesta mukanaolostasi IRR-TV:n lähetystyössä. Herra antakoon voimia ja terveyttä jokaiseen uuteen päivään ja virvoittakoon sieluasi kauniina kesäaikana.
Hannu, Laura ja koko lähetystiimi
Ohjaa lahjasi työmme suurimpaan tarpeeseen käyttämällä viitettä 8484.
LAHJOITA TÄSTÄ
Annetaan ylistys ja kiitos, varsinkin tehtävästä. Palvonta kiitos
Tyhjät käteni näyttäisin🤲
Rauhaa
Minä kun olen työtön. Niin en voi paljonkaan antaa
Siunausta teille jotka olette siellä tekemässä, tuntuu hyvältä kun täältäkin saa olla vähän mukana, jos ei muuta niin vaikkapa vain yhden kaminan verran…
Siunausta ja voimia, Herra palkitkoon työnne ja uhrinne siellä elovainiolla monin kertaisesti. Rukoilen joka päivä että Herra joka tietää kaiken, huolehtii omistaan ja saattaa kaiken aikanaan omaan ilmoittamaansa järjestykseen jolloin sodat ja kaikki murhe ja itku on pyyhitty pois