Suuri lähetyskäsky on ollut IRR-TV:n lähetystyön ytimessä yli 30 vuoden ajan. Tällä hetkellä Jumalan elovainioilla tuulee. Lähetystyöllä on enistä suurempi tilaus ja kiire. Odottamattomia ovia on avautunut eteemme. Alkanut vuosi 2026 on hienolla tavalla työtäyteinen, haastava ja kiireinen.


IRR-TV:n lähetystyön kohdemaat tänä vuonna Euroopassa, Afrikassa, ja Lähi-Idässä.

Ukrainan sota jatkuu jo viidettä vuotta. Lähes koko kansa kärssii sodan aiheuttamasta traumasta.  Samanaikaisesti Iranin konflikti on sekoittanut maailman talouden ja maa on sulkenut kaikki ovensa ulkomaailmalta – paitsi yhden. Tuo ovi on evankelioivat tv-lähetykset satellittien kautta. Etiopiassa tavoitteena on noin 100 miljoonaa kansalaista. Mission tavoitteena on kertoa evankeliumin sanoman amharan, oromon ja somalin kielellä näille heimoille heimoille. Missio ajoittuu vuoden loppuun.

Israelissa on avautunut arvaamaton ovi saavuttaa 3 miljoonaa sodan traumasta kärsivälle juutalaiselle evankeliumin sanomalla. Moldovassa, joka on entinen Neuvostoliiton tasavalta, toivotaan IRR-TV:n suurmissiota ilman suurempia viivästyksiä. Tänään Moldova on itsenäinen valtio mutta nykymaailmassa tulevasuudesta ei ole takeita.

ETIOPIA: MISSIOVALMISTELUT ETENEVÄT
Tavoitteena 40 miljoonaa somalia evankeliumilla – amharan, oromon kielillä
Etiopian kirkon johtajat tavoittelevat maan seurakuntiin kasvua noin 4 miljoonalla uudella uskoon tulleella ja kastetulla jäsenellä 3 vuoden aikana (2026-29). Etiopian kirkolla on kriittistä massaa, joka on omiaan tukemaan tätä odotusta. Seurakunnat odottavat ennätyksellistä elonkorjuun aikaa.



MOLDOVAN KAUPUNKIMISSIO
Moldova oli osa Neuvostoliittoa ennen ”liiton” hajoamista vuona 1991. Tänään itsenäinen Moldova on Venäjän tähtäimissä sekä poliittisesti että sotilaallisesti. Moldovan pastorikokous on antanut missiolle vihreän valon. Missio tulee koskettamaan kolmea miljoonaa maan asukasta. Pastorikokousta johtaa Moldovan EU-valtuutettu Valeri Giletski. Missio ajoittunee loppuvuoteen. Pyydämme muistamaan rukouksin Moldovan missiota.

ISRAELISSA kolme miljoonaa kärsii sodan traumasta
Kymmenestä miljoonasta juutalaisesta hämmästyttävät kolme miljoonaa israelilaista kärsii viimeaikaisen sodan traumasta. Ukrainassa parhaillaan jakelussa olevaa traumakirjaa käännetään nyt hepreaksi ja venäjäksi. Kirja sovellutetaan Israelin tilannetta varten sopivaksi. Venäjänkielinen versio on tarkoitettu kahdelle miljoonalle Venäjältä muuttaneelle  juutalaiselle. Tähän ”kirjamissioon” osallistuu noin 300 messiaanista seurakuntaa.

UKRAINA – PTSD/EVANKELIUMIKIRJA UKRAINAKSI
Arvioitu tarve 200 000 kappaleelle PTSD-trauma/evankeliointikirjaa Ukrainassa tänä vuonna.  Kustannukset sisältävät mainonnan, postijakelun ja seurantaprosessin. Kustannukset 300 000 USD (tällä hetkellä paras arvio)

Lämpimin lähetystyön terveisin,
Hannu Haukka

PS. Viedään yhdessä toivoa sinne, missä sitä vähiten on.
Lahjoita nyt:
👉 https://irr-tv.fi/lahjoita/


4500