Viime päivinä minua on siunannut vanhan testamentin kertomus Danielin ystävistä Sadrakista, Meesakista ja Abednegosta. Nuorukaiset uhmasivat Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikana kuningas Nebukadressarin käskyä kumartaa ja palvoa kultaista kuvapatsasta. Kuningas otti nämä kolme nuorta kiinni ja uhkasi heittää heidät tuliseen pätsiin elleivät tottelisi käskyä.

”Nyt, jos te siinä silmänräpäyksessä, kun kuulette torvien, huilujen, kitarain, harppujen, psalttarien, säkkipillien ja kaikkinaisten muiden soittimien äänen, olette valmiit lankeamaan maahan ja kumartaen rukoilemaan kuvapatsasta, jonka minä olen teettänyt, niin hyvä! Mutta ellette kumarra, niin teidät heti paikalla heitetään tuliseen pätsiin; ja kuka on se jumala, joka pelastaa teidät minun kädestäni?” 

Sadrak, Meesak ja Abednego vastasivat ja sanoivat kuninkaalle: ”Nebukadnessar! Ei ole tarpeellista meidän vastata sinulle tähän sanaakaan. Jos niin käy, voi meidän Jumalamme kyllä pelastaa meidät tulisesta pätsistä, ja hän pelastaa myös sinun kädestäsi, kuningas. Ja vaikka ei pelastaisikaan, niin tiedä se, kuningas, että me emme palvele sinun jumaliasi emmekä kumartaen rukoile kultaista kuvapatsasta, jonka sinä olet pystyttänyt.””  (Dan 3:15-18)

Voi mikä rohkeus ja asenne näillä kolmella nuorella oli! Vaikka he elivät pakkosiirtolaisuuden tuomion aikaa ja olivat ainoastaan kuulleet suurista ihmeistä, joita Jumala teki (esim.vapautus Egyptistä), he silti uskoivat, että Jumala on voimallinen pelastamaan heidät varmasta kuolemasta ja hirmuhallitsijan kädestä.

Eniten minua puhuttelee nuorten miesten asenne, jossa he toteavat, että vaikka Jumala ei heitä tästä koetuksesta pelastaisikaan (vaikka hän voisi), he eivätkä suostu kumartamaan kuvapatsasta vaan he pysyvät uskollisia Jumalan sanalle:

””Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.”  (2 Moos 20:2-6)

Kun ajattelen kertomusta tämän pandemian keskellä, mietin, miten pelko pitää tällä hetkellä monet ihmiset kourissaan. Sanotaan, että pelko on huono isäntä. Pelko voi olla henkivalta, joka, niin kuin kuningas Nebukadressar, tahtoo hallita ihmisiä ja pakottaa heitä kumartamaan ja tottelemaan häntä. Jumalan pyhä sana puolestaan kehottaa meitä olemaan pelkäämättä. Jeesus sanoo:

”Mutta minä sanon teille, ystävilleni: älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, eivätkä sen jälkeen voi mitään enempää tehdä. Vaan minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen: peljätkää häntä, jolla on valta tapettuansa syöstä helvettiin. Niin, minä sanon teille, häntä te peljätkää. Eikö viittä varpusta myydä kahteen ropoon? Eikä Jumala ole yhtäkään niistä unhottanut. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta.”  (Luuk 12:4-7)

”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.”  (1Joh 4:18)

Jeesus on tullut vapauttamaan kaikkia niitä, jotka elävät kuoleman pelon orjuudessa (Hebr. 2:15).

Olkoon meilläkin se sama mieli kun näillä nuorukaisilla, että me riippumatta siitä pelastaako Herra tästä koetuksesta vai ei, emme suostu kumartamaan ja tottelemaan pelkoa. Toivon ja rukoilen, että voisimme nostaa katseemme kohti vuoria, josta apumme tulee (Ps 121:1-2) ja uhrata rukouksia ja anomuksia sille, joka voi meidät kuolemasta pelastaa (Heb 5:7).

Siunaten,

Andreas Wirth