Toivottavasti sinun kesäsi on sujunut hyvissä merkeissä. Kauniin kesän loppupuolella elämme monessakin mielessä epävarmoja aikoja, kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan jatkuu, inflaatio laukkaa ja moni suomalainen miettii sitä, onko mitään kestävää perustaa, jonka varaan voisi rakentaa tulevaisuutensa.

Tähän maailmantilanteeseen vastaa koko Suomen kattava evankelioiva mediamissio 19.9.-16.10. IRR-TV, noin 360 kristillistä seurakuntaa ja 29 järjestöä ovat yhdistäneet voimansa sen järjestämiseksi. “Se löytyi”-nimellä kulkeva missio nostaa eri medioissa laajasti esiin 16 koskettavaa kertomusta, joiden kautta tunnetut suomalaiset kertovat siitä, mitä lisäarvoa Jeesus on tuonut heidän elämäänsä, tai miten usko Jeesuksen sai aikaan ison muutoksen heidän elämässään. Heidän todistuksensa sisältämä missiokirja jaetaan lähes 2.3 miljoonaan kotitalouteen kautta maan sisältäen myös tiekartan uuteen elämään Jeesuksessa ja uskon ensiaskeleet.

Samaan aikaan yksilökristittyjä kaikista seurakunnista haastetaan kohtaamaan omat naapurinsa, lähimmäisensä ja ystävänsä arjessa evankeliumin muuttavalla sanomalla. Kaikki tähän tehtävään halukkaat koulutetaan 3.9. valtakunnallisessa mission kontaktihenkilökoulutuksessa (lisätietoja os. missio2022.fi).

Koronapandemia ja edelleen käynnissä oleva Ukrainan sota ovat myötävaikuttaneet siihen, että Jumala on avannut suomalaisten sydämet avoimemmaksi evankeliumille. Raportit eri puolilta Suomea kertovat siitä, kuinka sadat suomalaiset ovat jo löytäneet yhteyden Jeesukseen Kristukseen pelkästään missioon valmentavien koulutuksien kuten yhteistyökumppanimme Evankeliointi Elämäntavaksi XEE:n koulutusten kautta. Uskomme saavamme nähdä suuria Jumalan tekoja tämän mediamission, seurakuntien erikoistapahtumien, henkilökohtaisten kohtaamisten ja yksinäisten ihmisten auttamisen myötä eri puolella Suomea.

Tarvitsemme kipeästi esirukouksiasi mission puolesta. Samalla mission 2.3 miljoonan budjetista puuttuu edelleen yli puolet, joten haastamme sinua antamaan omastasi sen mukaan kuin pystyt, jotta voisimme välittää mahdollisimman laajasti eri medioissa Jeesuksen evankeliumin muuttavaa voimaa. Haggai 2:8: “Minun on hopea ja minun on kulta, sanoo Herra Sebaot.” Siksi kysymmekin sinulta, voisitko antaa omastasi nyt sen, mitä voit suomalaisten tavoittamiseksi?

IRR-TV:n toiminnanjohtaja Hannu Haukka antoi oman vetoomuksensa yhteisen missiomme tukemiseksi elokuun ensimmäisessä Itäraportti ohjelmassa näillä sanoilla: ”Yksi suurimpia ja tärkeimpiä sijoituksia elämämme aikana, mitä me voimme koskaan tehdä, on että me sijoitamme evankeliumiin ja lähetyskäskyyn omassa maassamme. On vaikeaa kuvitella, että olisi jotain vielä tärkeämpää, ajatonta ja iankaikkista sijoituskohdetta kuin tämä.”

Haluamme kiittää lämpimästi sinua esirukouksistasi ja tuestasi Suomen kansan hengelliseen hyvinvointiin!

Onni Haapala ja Ari Talja

P.S. Katso mission haastevideo klikkaamalla alla olevaa linkkiä. Voit antaa lahjasi valtakunnalliseen mediamissioon tästä linkistä