Tule kanssamme tavoittamaan 1.7 miljardia muslimia

Tiimimme haluaa kiittää sinua jatkuvasta yhteistyöstä kansamme, jotta voimme levittää evankeliumin hyvää sanomaa ympäri maailman. Elämme haastavia aikoja, mutta Jumala tekee silti työtään ihmeellisillä tavoilla huolimatta kohtaamistamme haasteista. Tavoitamme islamilaista maailmaa vuosittain noin 800 uudella ohjelmalla arabian-, farsin-, amharan-, darin- ja turkinkielillä. Ohjelmat välitetään katsojille 18 satelliittikanavan kautta ympäri maailman.

Mitä muslimit tuovat julki juuri ennen siirtymistään pimeydestä valkeuteen?

Jokainen evankelioimistiimimme jäsen käyttää päivittäin tuntikaupalla viikosta toiseen vastatessaan arabiankielellä muslimikatsojiemme kysymyksiin, epäilyihin ja hämmennykseen. Palautteita tulee sekä kirjallisessa muodossa että puhelimen välityksellä. Pyhän Hengen työn ansiosta muslimikatsojat saavuttavat kuitenkin tietyn pisteen, jolloin yhtäkkiä kaikki ”avautuu” heille ja he ilmaisevat oivalluksensa kauniilla sanoilla!

Alla on esitettynä joitakin näytteistä näistä todistuksista. Toivomme heidän sanojensa muistuttavan sinua siitä, että palvelemme suurta Jumalaa, joka tavoittelee yhteyttä sinuun, minuun ja islamilaisessa maailmassa eläviin muslimeihin.

Huomaa, että kaikki seuraavista katsojapalautteen antajista on aloittanut opetuslapseusprosessin kanssamme. Tarjoamme tätä mahdollisuutta jokaiselle katsojalle siitä huolimatta, ovatko he vastaanottaneet Kristuksen yksikseen tai meidän TV-ohjelmiemme kautta.

Kertomuksia islamilaisista maista

Olemme havainneet, että jopa nyt, kun koko maailma käy lävitse koronakriisiä, ihmiset ottavat yhteyttä palautekeskukseemme päivittäin kysyäkseen kysymyksiä Jeesuksesta ja oppiakseen, kuinka he voisivat seurata häntä!


Kuvituskuva

Jalal – vanki Libyasta

Jalal on suuren perheen isä ja työlaisluokkaa edustava työntekijä, joka otti meihin yhteyttä ensimmäistä kertaa vuonna 2018. Seurantatyötiimimme keskusteli hänen kanssaan useita viikkoja WhatsApp:n välityksellä ja esitti hänelle koko evankeliumin sanoman. Mutta tuon jälkeen kaikki yrityksemme tavoittaa häntä puheluilla ja tekstiviesteillä epäonnistuivat. Havaitsimme, että hän avasi ja luki viestimme, muttei vastannut niihin.

Kun avasimme turvatulla yhteydellä toimivan arabiankielisen seurakunnan Internetissä, halusimme Jalalin liittyvän myös siihen. Niinpä yritimme entistä kovemmin tavoittaa häntä.

Jalal vastasi lopulta tammikuussa 2022 kertoakseen vain: ”Voin hyvin, mutten voi puhua nyt. Kiitos teille.” Kahta viikkoa myöhemmin lähetimme hänelle jälleen viestin, jolloin hän selitti tarkemmin pitkään jatkunutta hiljaista aikaa:

”Olen käynyt läpi hyvin vaikeita olosuhteita. Eräällä tarkastuspisteellä, joita kutsumme kaupungissani ”tarkastusporteiksi”, kännykkäni takavarikoitiin ja sitä tutkittiin. Yhtäkkiä jouduin piestyksi ja minu pidätettiin. Kiinniottajani näkivät Raamatunjakeet ja keskusteluni kanssanne puhelimessani. Jouduin kahdeksi viikoksi vankeuteen. Lopulta perheeni puuttui asiaan ja minut vapautettiin. Tämän vuoksi en voinut puhua kanssanne, mutta Kristus oli kanssani vastoinkäymisissäni ja hänen tukensa ansiosta kestin selvisin niistä.”

Iloitsimme siitä, että saimme kuulla Jalalin kuulumisista, erityisesti silloin, kun hän kertoi olevansa valmis keskustelemaan kanssamme puhelimessa. Soitimme Jalalille ja rukoilimme hänen kanssaan, jolloin hän otti virallisesti Jeesuksen vastaan sydämeensä! Interneissä toimivan seurakuntamme johtava pastori otti yhteyttä Jalaliin. Hän on nyt osa opetuslapseusprosessia ja osallistuu viikoittain turvatulla verkkoyhteydellä järjestämiimme seurakunnan jumalanpalveluksiin.

Kuvituskuva
Muhammed: Nuori opiskelija Jeesuksen yhteyteen

Kun puhuimme toista kertaa Muhammedin kanssa, aistimme hänen äänensävystään, että hän kamppailee jatkuvien fyysisten oireiden kanssa, vaikkei hän maininnutkaan siitä meille mitään. Kun tarjouduimme rukoilemaan hänen puolestaan, hän vastasi: ”Etten voi saada mitään apua rukouksestanne puolestani.” Tämä vahvisti meille, että hänellä oli jonkinlainen krooninen sairaus.

Muhammed on 25-vuotias opiskelija Teheranista. Hän on korkeasti koulutettu ja hänen osaamisensa on laaja-alaista. Hänellä on syvällinen Vanhan testamentin tuntemus ja hän on lukenut useita Tooraan liittyviä kirjoja. Luettuaan myös Jeesuksesta ja Uudesta testamentista, hän tuntee yhtä lailla Koraanin erittäin hyvin sekä on lukenut myös Islaminuskon historiaa. Hän on joutunut haastetuksi näkemyksistään yritettyään vahvistaa islamin ja sen profeetan väitteiden löytyvän Raamatun lehdiltä.

Tämä on yleistä sellaisten muslimien parissa, joilla on Koraanin kirjallinen tuntemus koskien erityisesti sellaisia jakeita, jota tukevat Jeesuksen jumaluutta ja Jeesuksen uskottavuutta. Tästä huolimatta he pyrkivät todistamaan Islaminuskon ja Muhammedin puolesta.

Keskustelimme hänen kanssaan monista tähän asiayhteyteen liittyvistä kysymyksistä, jotka käsittelivät näkemystä Muhammedista Raamatun lupaamana ’Lohduttajana’. Niinpä kerroimme hänelle: ”Kuka tahansa voi esittää tällaisia väitteitä, mutta voivatko he todistaa väitteensä oikeiksi? Ainut, joka siihen kykenee, on se, jonka väitteet pitävät paikkansa.” Hän vastasi: ”Mitä todisteita teillä on siitä, että väitteenne Jeesuksesta pitävät paikkansa?”

Vastasimme hänelle. “Hänen opetuksesta, tekonsa, ihmeensä ja hänen olemuksensa luonne todistavat siitä. Vanhan testamentin esittämien ennustusten täyttyminen, jotka liittyvät hänen tuloonsa, kuolemaansa ja ylösnousemukseensa kuolleista todistavat myös siitä!” Muhammed hyväksyi tämän olevan totta. Lisäsimme hänelle: ”Hyvä puu voidaan tuntea sen tuottamasta hedelmästä. Vaikka laittaisimmekin sivuun kaikki Raamatun esittämät todisteet, mitä meidän pitäisi tehdä kaikkien niiden ihmeellisten elämänmuutosten kanssa, joita näemme niiden elämässä, jotka tulevat uskoon ja Jeesuksen yhteyteen?

Esimerkiksi syntisen ihmisen kohdalla, joka kokee täyden elämänmuutoksen ja alkaa elämään harkitsevaa elämäntapaa päivittäin. Aiemmin vihaa täynnä olleesta ihmisestä tulee myötätuntoinen, anteeksiantava ja laupias toisia kohtaan. Aiemmin monien asioiden orjuuttamat ihmiset tulevat vapautetuiksi! Nämä elämänmuutokset eivät oikeasti tapahdu tai ainakaan ne eivät aidosti ole kestäviä, ellei Kristus saisi niitä aikaan ihmisten elämässä.”

Meidän ei koskaan tarvinnut johtaa Muhammedia pelastusrukoukseen. Hän tunnusti täysin omasta aloitteestaan: ”Minä uskon Jeesuksen olevan minua varten ainut tie pelastukseen. Hän tuli ihmisen muodossa, kuoli ristillä ja nousi kolmantena päivänä kuolleista.” Sitten hän sanoi: ”Aion alkaa levittämään tämä evankeliumia eteenpäin, jonka olen saanut!”

Hani Henein ja Ari Talja

P.S. Tarvitsemme edelleen esirukouksiasi ja tukeasi, jotta voimme jatkossakin lähettää evankelioivia TV-ohjelmia sadoille miljoonille muslimeille. 50 €:lla tavoitat Satelliitti-TV -kanavien kautta jo 3000 muslimia evankeliumin sanomalla. Voit tukea ohjelmien tuotantoa ja lähettämistä viitteellä 8853 tästä linkistä.

2 thoughts on “Tule kanssamme tavoittamaan 1.7 miljardia muslimia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *