Tiimimme haluaa kiittää sinua jatkuvasta yhteistyöstä kanssamme, jotta voimme levittää evankeliumin hyvää sanomaa ympäri maailman. Elämme haastavia aikoja, mutta Jumala tekee silti työtään ihmeellisillä tavoilla – huolimatta kohtaamistamme esteistä. Tavoitamme vuosittain noin 800 uudella ohjelmalla ihmisiä alueilla, joissa evankeliumia ei ole aiemmin vapaasti kuultu. Ohjelmat tuotetaan arabian-, farsin-, amharan-, darin- ja turkinkielillä ja välitetään katsojille 18 satelliittikanavan kautta ympäri maailman.
Mitä ihmiset kertovat juuri ennen kuin heidän elämänsä muuttuu?
Jokainen evankelioimistiimimme jäsen käyttää päivittäin tuntikaupalla viikosta toiseen vastatessaan katsojien kysymyksiin, epäilyihin ja hämmennykseen arabiankielellä. Palautteita tulee sekä kirjallisesti että puhelimitse. Pyhän Hengen työn ansiosta monet katsojat saavuttavat pisteen, jolloin yhtäkkiä kaikki “avautuu” – ja he ilmaisevat oivalluksensa kauniilla ja liikuttavilla sanoilla.
Alla on joitakin näytteitä näistä todistuksista. Toivomme, että heidän sanansa muistuttavat sinua siitä, että palvelemme suurta Jumalaa, joka etsii yhteyttä sinuun, minuun ja kaikkiin, jotka elävät hengellisessä etsinnässä näillä alueilla.
Huomaa: kaikki seuraavat katsojapalautteen antajat ovat aloittaneet opetuslapseusprosessin kanssamme. Tarjoamme tätä mahdollisuutta jokaiselle katsojalle – riippumatta siitä, ovatko he vastaanottaneet Kristuksen yksin vai TV-ohjelmiemme kautta.
Kertomuksia alueista, joissa evankeliumi leviää varoen mutta voimalla
Olemme havainneet, että jopa nyt, kun koko maailma käy läpi koronakriisiä, ihmiset ottavat yhteyttä palautekeskukseemme päivittäin kysyäkseen Jeesuksesta ja oppiakseen, kuinka he voisivat seurata häntä.
Kuvituskuva
Jalal – vanki Libyasta
Jalal on suuren perheen isä ja työlaisluokkaa edustava työntekijä, joka otti meihin yhteyttä ensimmäistä kertaa vuonna 2018. Seurantatyötiimimme keskusteli hänen kanssaan useita viikkoja WhatsApp:n välityksellä ja esitti hänelle koko evankeliumin sanoman. Mutta tuon jälkeen kaikki yrityksemme tavoittaa häntä puheluilla ja tekstiviesteillä epäonnistuivat. Havaitsimme, että hän avasi ja luki viestimme, muttei vastannut niihin.
Kun avasimme turvatulla yhteydellä toimivan arabiankielisen seurakunnan Internetissä, halusimme Jalalin liittyvän myös siihen. Niinpä yritimme entistä kovemmin tavoittaa häntä.
Jalal vastasi lopulta tammikuussa 2022 kertoakseen vain: ”Voin hyvin, mutten voi puhua nyt. Kiitos teille.” Kahta viikkoa myöhemmin lähetimme hänelle jälleen viestin, jolloin hän selitti tarkemmin pitkään jatkunutta hiljaista aikaa:
”Olen käynyt läpi hyvin vaikeita olosuhteita. Eräällä tarkastuspisteellä, joita kutsumme kaupungissani ”tarkastusporteiksi”, kännykkäni takavarikoitiin ja sitä tutkittiin. Yhtäkkiä jouduin piestyksi ja minu pidätettiin. Kiinniottajani näkivät Raamatunjakeet ja keskusteluni kanssanne puhelimessani. Jouduin kahdeksi viikoksi vankeuteen. Lopulta perheeni puuttui asiaan ja minut vapautettiin. Tämän vuoksi en voinut puhua kanssanne, mutta Kristus oli kanssani vastoinkäymisissäni ja hänen tukensa ansiosta kestin selvisin niistä.”
Iloitsimme siitä, että saimme kuulla Jalalin kuulumisista, erityisesti silloin, kun hän kertoi olevansa valmis keskustelemaan kanssamme puhelimessa. Soitimme Jalalille ja rukoilimme hänen kanssaan, jolloin hän otti virallisesti Jeesuksen vastaan sydämeensä! Interneissä toimivan seurakuntamme johtava pastori otti yhteyttä Jalaliin. Hän on nyt osa opetuslapseusprosessia ja osallistuu viikoittain turvatulla verkkoyhteydellä järjestämiimme seurakunnan jumalanpalveluksiin.
Kuvituskuva
Muhammed: Nuori opiskelija Jeesuksen yhteyteen
Kun puhuimme toista kertaa Muhammedin kanssa, aistimme hänen äänensävystään, että hän kamppailee jatkuvien fyysisten oireiden kanssa, vaikka hän ei maininnut siitä meille mitään. Kun tarjouduimme rukoilemaan hänen puolestaan, hän vastasi: ”Etten voi saada mitään apua rukouksestanne puolestani.” Tämä vahvisti meille, että hänellä oli jonkinlainen krooninen sairaus.
Muhammed on 25-vuotias opiskelija Teheranista. Hän on korkeasti koulutettu ja hänen osaamisensa on laaja-alaista. Hänellä on syvällinen Vanhan testamentin tuntemus ja hän on lukenut useita Tooraan liittyviä kirjoja. Luettuaan myös Jeesuksesta ja Uudesta testamentista, hän tuntee laajasti myös muita uskonnollisia tekstejä ja on perehtynyt eri uskontoperinteiden historiaan. Hän on joutunut haastetuksi näkemyksistään yrittäessään löytää yhtymäkohtia pyhien kirjojen välillä.
Tämä on yleistä sellaisten etsijöiden parissa, jotka ovat perehtyneet monipuolisesti uskonnollisiin teksteihin, erityisesti sellaisiin jakeisiin, jotka tukevat Jeesuksen jumaluutta ja uskottavuutta. Tästä huolimatta monet heistä pyrkivät säilyttämään aikaisemman uskonkäsityksensä ja sen puolustamisen.
Keskustelimme hänen kanssaan monista tähän asiayhteyteen liittyvistä kysymyksistä, mukaan lukien väitteistä, joiden mukaan Jeesus ei olisi ainoa, josta Vanha testamentti puhuu tulevana auttajana. Niinpä kerroimme hänelle: ”Kuka tahansa voi esittää tällaisia väitteitä, mutta voivatko he todistaa väitteensä oikeiksi? Ainut, joka siihen kykenee, on se, jonka väitteet pitävät paikkansa.” Hän vastasi: ”Mitä todisteita teillä on siitä, että väitteenne Jeesuksesta pitävät paikkansa?”
Vastasimme hänelle: “Hänen opetuksensa, tekonsa, ihmeensä ja hänen olemuksensa luonne todistavat siitä. Vanhan testamentin esittämien ennustusten täyttyminen – hänen tulonsa, kuolemansa ja ylösnousemuksensa – vahvistavat nämä asiat!” Muhammed hyväksyi tämän olevan totta. Lisäsimme: *”Hyvä puu tunnetaan sen hedelmistä. Vaikka sivuuttaisimmekin Raamatun tarjoamat todisteet, mitä meidän pitäisi ajatella kaikista niistä elämänmuutoksista, joita näemme niiden elämässä, jotka tulevat uskoon ja yhteyteen Jeesuksen kanssa?
Esimerkiksi syntinen ihminen, jonka elämä muuttuu täysin, alkaa elämään harkiten ja vastuullisesti. Aiemmin vihaa täynnä ollut ihminen muuttuu myötätuntoiseksi, anteeksiantavaksi ja laupiaaksi. Monet, jotka ovat olleet sidottuina erilaisiin asioihin, vapautuvat täysin. Tällaiset muutokset eivät oikeasti tapahdu – tai eivät ainakaan kestä – ellei Kristus vaikuta ne ihmisten sydämessä.”*
Meidän ei koskaan tarvinnut johtaa Muhammedia pelastusrukoukseen. Hän tunnusti täysin omasta aloitteestaan: ”Minä uskon Jeesuksen olevan minua varten ainut tie pelastukseen. Hän tuli ihmisen muodossa, kuoli ristillä ja nousi kolmantena päivänä kuolleista.” Sitten hän sanoi: ”Aion alkaa levittämään tätä evankeliumia eteenpäin, jonka olen saanut!”
Hani Henein ja Ari Talja
P.S. Tarvitsemme edelleen esirukouksiasi ja tukeasi, jotta voimme jatkossakin lähettää evankelioivia TV-ohjelmia sadoille miljoonille katsojille alueilla, joilla evankeliumia ei ole vielä vapaasti kuultu. 50 €:lla voit mahdollistaa sen, että jopa 3000 ihmistä tavoitetaan evankeliumin sanomalla satelliitti-TV-kanavien kautta. Voit tukea ohjelmien tuotantoa ja lähettämistä viitteellä 8853 tästä linkistä.
Praise be to God!!! 🙌🏻🙌🏻🙌🏻